Villivihanneskokeiluja

kuusenkerkkäpirtelöä syömässäAika monet villivihannekset sopivat syötäviksi niin, että surauttaa ne tehosekoittimessa pirtelön sekaan. Rantamintusta tulee hyvä pirtelö, ja olen nähnyt ihmisten käyttävän vuohenputkeakin samaan tapaan. Tänään pirtelöön katosi reilu erä kuusenkerkkiä, kaksi banaania, aamuisen kaurapuuron jämät ja vajaa puoli litraa jäätelöä. Hyvin maittoi kuusenkerkkäpirtelö niin aikuisille kuin lapsillekin, tosin puuro teki rakenteesta turhankin kiinteää.

Mökin omenapuiden alla maata peittää yhtenäinen maahumalakasvusto. Päätin tänä vuonna kokeilla maahumalaa samaan tapaan, onhan se hyväntuoksuinen ja vahvannäköinen kasvi. Suomen terveyskasvit -kirja suosittaa sitä keuhkoputkentulehdukseen, ja jostain luin sitä käytetyn myös hengenahdistuksen hoitoon. Maahumalapirtelön maussa ei ollut vikaa, mutta hyvää suutuntumaa siitä ei tule. Lehdenpalat tuntuivat takertuvan kurkkuun.

villivihanneskokeiluja2Nenän, kurkun ja nielun vaivoihin aion vastedes kokeilla maahumalaa perinteisenä teenä, silloin ei lehtiä tarvitse syödä. Kasvista käytetään kukkivia versonlatvoja, eli se on parhaimmillaan juuri nyt.

Muuten villivihanneskevään ruuat ovat meillä olleet niitä totuttuja: nuoria vuohenputken lehtiä salaattiin ja ryöpättyjä nokkosia lettuihin.

Yllätyin muuten, kun selvitin nokkosen ravintoarvoja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Fineli -tietokanta  tiesi kertoa, että siinä on kalsiumiakin 594 mg/100 g – yli nelinkertaisesti maitoon verrattuna! Vihreissä kasviksissa on muutenkin kivasti kalsiumia, keskimäärin (72 mg/100 g). Villivihannesten puputtaja ainakin saa vahvat luut. Myös C-vitamiinia on monissa villikasveissa paljon, nokkonen ylittää appelsiinin pitoisuudet yli kuusinkertaisesti massayksikköä kohti!

Papuja uudessa muodossa

Kauppoihin on ilmestynyt härkäpapuja uudessa muodossa: pastana ja jauhoina! Hassua, kuinka tämä vähän erikoisenmakuinenkin kasvi muuttuu ihan neutraaliksi perusruuaksi, jossa on kaiken lisäksi enemmän proteiinia kuin perinteisessä vaihtoehdossa. Tosi tervetullutta etenkin arjen kokkaamiseen, kun ruuan pitäisi ilmestyä lasten eteen nopeasti ja helposti.

härkäpapupastaHärkäpapuhan olisi mitä suositeltavan kasvi suomalaisten suuhun: se kasvaa täällä hyvin vaatimattomassakin maassa, tuottaa itse omat typpilannoitteensa ja sisältää hyvin proteiinia. Sitä on viljelty täällä keskiajalta lähtien, kunnes herneet ja peruna sen syrjäyttivät. Niinpä: maku ja ulkonäkö on meilläkin ohjannut ruokavalinnat monesti muihin vaihtoehtoihin. Keitettäessä irtoava musta väri ei ole kovin houkutteleva, ja melkein mikä tahansa muu papulaji on maukkaampi.

Mutta jalostetussa muodossa nämä puutteet korjautuvat: pavuilla terästetty pasta menee siinä missä mikä tahansa muukin pasta, ja gluteenitonkin vaihtoehto on tarjolla. Mustasta liemestä ei ole tietoakaan.

Papujauhoja voinee piilottaa melkein leivonnaiseen kuin leivonnaisteen. Itse olen kokeillut kik-hernejauhoja ja lupiinijauhoja pannareiden ja piirakoiden pohjien leipomiseen muiden jauhojen kanssa, ja hyvin on onnistunut. Sanotaanpa pitkälle jalostetuista elintarvikkeista mitä hyvänsä, tässä tapauksessa teollinen prosessointi on ihan hyvä asia.

Onneksi olkoon, Yli-Pihanperän maatila & Paulähteen Vihannestila, olette saaneet aikaan hyvän tuotteen!

Ternimaitopannaria mökillä

Kevään ensimmäinen mökkireissu! Myyränpapanat on pääosin siivottu, tuttua rantaa kierrelty ja talven aikana ilmestyneestä avohakkuusta yritetään toipua. Jos rajaa katseen pystyssä oleviin metsiin, voi nauttia mökkiympäristön tarjoamasta rauhasta niin kuin aina ennenkin. Hyvä olo on kuitenkin päällimmäisenä, tunteen voimakkuus yllättää joka kevät.

ternimaitopannukakkuSäätiedote lupasi pitkän viikonlopun päätteeksi sadetta ja kylmää. Minun mökilläni se ei ole pelkästään huono juttu, sillä silloin on leivinuunipäivä. Poljin naapurin maitotilalle hakemaan ternimaitoa pannaria varten. Soitin etukäteen, jotta tiedän, montako euroa jätän navetan toimistohuoneeseen. Ketään ei näkynyt navetalle tullessani, joten livahdin ovesta hakemaan maidon pakastimesta. Kurkistin vielä vasikkakarsinaan ennen poislähtöä, sieltä katsoivat tilan uusimmat asukkaat suurilla silmillään. Suurin osa lehmistä oli astellut pihaton ovesta laitumelle, ja tuijotti aidan takaa lähtiessäni taas pyörällä takaisin.

Lehmät lypsävät vasikan syntymän jälkeen ensimmäiset pari viikkoa paksua ja erityisen ravitsevaa ternimaitoa, niin kuin muutkin nisäkkäät. Sitä ei voi toimittaa meijeriin, eikä vasikka pysty juomaan niin valtavia määriä kuin nykyiset lehmät tuottavat. Maitotilat joutuvat hankkiutumaan siitä eroon tavalla tai toisella. Ternimaito hyytelöityy kuumennettaessa, joten pannukakun voi tehdä ilman munia. Ilman jauhoja tuloksena on uunijuusto.

Ternimaitopannukakku (uunipellillinen, perusohje ja gluteeniton)

4 – 4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

1 l ternimaitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään, sekoita joukkoon maito. Kumoa korkealaitaiselle uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225º noin 30 min.

Gluteenittoman version olen tehnyt hyvin erilaisilla jauhoseoksilla, ja aina on pannari syntynyt. Tällä kertaa laitoin vehnäjauhojen sijasta tällaisen seoksen:

Ternimaitopannukakku (uunipellillinen, gluteeniton)

2,5 dl hirssijauhoja
1 dl perunajauhoja
0,5 dl seesaminsiemeniä

1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

1 l ternimaitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään, sekoita joukkoon maito. Kumoa korkealaitaiselle uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225º noin 30 min.

Mökkeilijälle oiva keino tutustua maitotilaa pitäviin naapureihin on mennä kysymään ternimaitoa ostettavaksi. Sitä on tarjolla melkein aina, sillä vasikoita syntyy ympäri vuoden. Yleensä maanviljelijäkin ilahtuu, kun saa hiukan lisätuloja kurjien tuottajahintojen päälle. Kaupassa olen nähnyt tätä ihmeainetta myynnissä kympillä litra, naapurille maksamme siitä kolme euroa.

Lapset alkoivat kysellä jo helmikuussa, koska mökille päästään. Hyvin he perille päästyään viihtyivät, vaikka pitikin totutella aluksi 14 asteen sisälämpötilaan. Leivinuunin lämmityksen jälkeen mittarilukema oli kivunnut jo 19:ään. Lintujen keväinen konsertti jatkuu ulkona, vaikka niiden on pärjättävä jääkaappilämpötilassa.

Raakakakkua pöytään

Sokeriton tammikuu ja Piian syntymäpäivä… Pitäisikö sallia yksi poikkeus kuulle vai mitä tehdään? Muutamaa päivää ennen itse juhlaa mietimme tätä ongelmaa ja Piia ehdotti raakakakkua ratkaisuksi.

Maanantaina hain kymmenisen eri raakakakkuohjetta, joista listasin yleisesti käytetyt ainekset. Tämän listan kanssa menin sitten etniseen ruokakauppaan napaten pohjaan ja täytteeseen sopivia aineksia. Tuotoksena ei toki ole viimeisen päälle hiottu kakku, mutta maut olivat melko mukavasti harmoniassa ja sain tiistaina synttärikakun taiottua kasaan.

mustaherukka-raakakakku

Vain tämä kuva ehdittiin napata raakakakusta, ennen kuin se katosi parempiin suihin.

Pohja

– n. 25-30 kokonaista taatelia, eli noin 2,5 dl taatelin riekaleita kun kivet oli poistettu. Taatelimassana tuo olisi hiukan reilu desi. Tällä määrällä pohjasta ei tullut mikään ylimakea, joten säädä makusi mukaan.
– 250 g Mantelijauhoa. Tämän voi tehdä myös liotetuista kokonaisista manteleista.
– n. 100 g kuivia kookoslastuja (kannattaisi liottaa vesitilkassa)
– n. 75 g kylmäpuristettua kookosöljyä

Pohja hurautettiin isoäitini vanhalla monitoimikoneella melko tasaiseksi massaksi ja lisäsin ihan hiukan ruokaöljyä, jotta kookoslastut saisi paremmin mukaan. Koska käytin kuivia jauhoja ja lastuja, massasta tuli ilman öljyä hiukan liian jäykkää.

Valmis massa paineltiin öljytyllä kämmenellä irtopohjavuokaan, jossa oli leivinpaperi suojana. Sitten pohja pääsi vetäytymään parvekkeelle pakkaseen.

Täyte
– 300 g cashew-pähkinöitä, joita on liotettu yön yli. (Tällöin pähkinät saa jauhettua tasaisemmaksi, kaada vesi kuitenkin pois hyvissä ajoissa ennen jauhamista)
– n. 100 g kuivia kookopähkinälastuja
– n. 50 g kylmäpuristettua kookosöljyä
– n. 10 taatelia
– 1-3 dl mustaherukoita (käytin 3 dl)
– 1 tl suolaa

Nämäkin sekoitettiin monitoimikoneella tasaiseksi. Mustaherukat lisättiin viimeisenä, kun haluttiin marjaisia sattumia täytteeseen.

Täyte levitetiin levänneen kakkupohjan päälle ja koko komeus palautettiin kylmään noin tunniksi. Paloittelin koko kakun vielä kun se oli kylmänjähmeä. Tosin tässä tapauksessa kakku pysyi melkoisen jämäkkänä myös lämpimänä, johtuen pitkälti kookoslastuista, jotka kuivina sitoivat ylimääräisen kosteuden turhankin tehokkaasti, sekä kookosöljystä, joka on kiinteää huoneenlämmössä.

Täytteen oli ajatuksena olla hiukan juustokakkumaista, kevyesti suolaista ja makeaa. Mustaherukka oli ehkä liian vahva marja tähän ja kuiva kookoslastu esti massan tasaisen hienontumisen, joten tavoiteltua rakennetta ei saavutettu. Toisaalta sekä suutuntuma että maku olivat miellyttäviä. Kakku oli myös sen verran tuhtia tavaraa, että kukaan herkuttelija ei jäänyt nälkäiseksi.

Testailen varmasti tuorekakkuja myöhemminkin. Pidin kovasti perusideasta ensimmäisen kakun suunnittelussa: katsotaan mitä yhteistä useimmilla raakakakuilla on ja jalostetaan perusreseptin ympärille kakku niistä aineksista, joita on saatavilla helposti. Tosin ensi kerralla hankin ainekset hiukan pidemmällä varoitusajalla…

Tomppa

Miksi maksan luomumunista?

Mitä enemmän ostoksille menevä ihminen tuntee maatiloja ja eläinten elinoloja, sitä todennäköisemmin hän valitsee luomun ja on valmis maksamaan siitä lisähintaa. Näin paljastaa Elina Lappalaisen kirja Syötäväksi kasvatetut. Kananmunien tuotanto on minulle läheinen asia, sillä juuri häkkikanalavierailu kauan sitten koulun maa- ja metsätaloustunnilla sai aikaan koko elämänmittaisen ruokavaliomuutoksen. Nykyään lainsäädäntö takaa kanoille rippusen väljemmät olot kuin kouluaikoinani: niitä saa olla enintään kymmenen kanaa neliömetrillä. Luomukanoilla enimmäistiheys on kuusi kanaa neliöllä. Lisäksi luomukanoja koskevat jotkin hyvinvointiparannukset, kuten luonnonvalo, parven kokorajoitus ja ulkoilu.

Ostan kaikki kananmunat luomuna. Luomulähikauppani, Saaremme-puodin, munat tulevat Kuorttisen luomukanalasta. Luomumunissa hyvän laadun huomaa jo kuorta rikkoessaan: luomumunissa on yleensä kovat kuoret. Keittäessä ei tarvitse olla huolissaan, että muna rikkoutuisi keitinveteen ja sotkisi kattilan. Kun kanat saavat syödä vihreitä kasveja ulkona, munista tulee myös terveysvaikutteisia: niihin syntyy verisuonille hyödyllistä K-vitamiinia. Oma munaruokasuosikkini ovat paistetut munat. Pannulle voi ensin pilkkoa jääkaapista tai kasvimaalta löytyviä kasviksia, paistaa hetken ja rikkoa sitten munat siihen päälle. Mangoldimunakas on yksi lemppari, mutta olenpa kokeillut munakkaan pohjaksi jopa jääkaappiin unohtunutta tulista mangopikkelssiä – hyvää tuli!

miksi_maksan_luomumunistaMillaista elämää kanat sitten viettävät? Kärsivätkö ne päivittäisestä munimisesta? Olen halunnut tutustua aiheeseen tarkemmin, ja tänä vuonna meillä oli jo toista kertaa kesäkanoja. Kanat ovat ”eläkeläisiä” paikallisesta tehotuotantokanalasta, josta ne olisi viety lopetettaviksi 36 000 kaverinsa mukana reilun vuoden ikäisinä. Muutaman viikon jälkeen tiiviistä ja teollisista oloista saapuneet kanat olivat jo oppineet hyppäämään munintapesään, kuopimaan purua ja nyppimään ulkona vihreitä kasveja suuhunsa.

Harrastekanalan pitäjää hämmentää näiden Lohman LSL-kanojen äärimmilleen jalostettu tehokkuus: useimpina aamuina pesässä on odottamassa kennollinen munia, yksi kanaa kohti. Toisinaan enemmänkin! Kun yritän vahvistaa höyhenpuvultaan vähän resuisia otuksia antamalla tuhdimpaa ruokaa, kalansaalista ja sen sellaista, munintatehokkuus senkun kasvaa. ”Tehdasolojen” rassaama höyhenpuku on hiukan kohentunut kesän aikana, mutta kaikki paljaat kohdat eivät vain ota korjaantuakseen. Jos siis saisin valita, kanat saisivat olla vähemmän tehokkaita. Kotieläiminä ne ovat helppoja. Perusrehujen lisäksi ne vieläpä syövät kaikki mahdolliset ruuantähteetkin.

Entäs muniminen? Kanat munivat aamupäivällä: asettuvat pesään, kyykistyvät vähän, pörhistävät höyhenensä ja siihen muna pullahtaakin puhtaana ja valkoisena. Moni kana haluaa toitottaa aiheesta vielä kaikille muillekin: munimista seuraa äänekäs munintarotkotus rrääk-pot-pot-pot-pot-pot rrääk-pot-pot-pot-pot-pot. Munintarotuiset kanat alkavat suoltaa munia tietystä iästä lähtien, vaikkeivat olisi koskaan kukkoa nähneetkään. Munista ne eivät ole kiinnostuneet sen enempää. Jotkut voivat hautoa jonkin aikaa, mutta lähtevät pian taas pesästä ruuan perään.

Joskus kyläreissulla olen maistanut halpoja tehotuotantomunia ja ollut vähän ihmeissäni, miten joku sellaisia haluaa syödä. Eiväthän ne juuri mitään maksa, mutta kalpea keltuainen ja hauras kuori kyllä eivät mitenkään luo mielikuvia hyvästä ravintoarvosta. Luomumunatkin ovat varsin edullisia, ja niistä on helppo loihtia ravitseva lounas tai aamiainen.

Mitä tehdä villivihanneksista?

mita_tehda_villivihanneksista1Villivihanneskausi on nyt parhaimmillaan, kun uudet kasvit ovat vielä tuoreita ja mureita, eivätkä ole muuttuneet kitkeriksi. Tein villivihannespiirakkaa, johon saa upotettua pari litraa nuoria nokkosen- ja vuohenputkenlehtiä. Vakipiirakkapohjani ohje on joustava, sen voi mainiosti tehdä myös gluteenittomana. Vehnäjauhojen tilalla olen kokeillut monenlaisia yhdistelmiä, esim. 2 dl tattarijauhoja ja 1 dl perunajauhoja, tulee kuohkeampaakin. Tässä ohje teillekin!

Virallisessa ohjeessani mitat ovat desilitroina. Itse mittaan hiukan vajailla kahvikupeilla, jolloin taikinaa tulee reilummin.

Villivihannespiirakka

Taikina:
(tässä on riittävästi pyöreään vuokaan, jonka halkaisija on 29 cm :):
2 dl kaurahiutaleita
3 1/3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g sulatettua voita tai 1 dl ruokaöljyä
2 dl nestettä, joka voi olla esimerkiksi jääkaappiin unohtuneen mehun jämät tai maitoa
ripaus sokeria
(1 kananmuna)
(pellavarouhetta)
(jauhettua nokkosta)

Täyte:
noin 2 l vuohenputken ja nokkosen nuoria lehtiä sekaisin
200g fetajuustoa
1 sipuli
2 tomaattia
(paprika)
liraus oliiviöljyä
basilikaa

Taikinan valmistus:
Kuivat aineet sekoitetaan, ja niihin lisätään neste ja rasva. Piirakkataikinan makua ja ruokaisuutta voi vaihdella lisäämällä erilaisia lisukkeita kuten pellavarouhetta, jauhettua nokkosta tai soijarouhetta. Kananmunalla voi varmistaa taikinan koossapysymisen, mutta piirakka onnistuu kyllä ilmankin. Taikina levitellään vuokaan leivinpaperin päälle.

Täytteen valmistus:
Vuohenputken lehdet ja nokkosen latvat kypsennetään nopeasti pienessä vesimäärässä kannen alla. Kun ne ovat höyryttyneet ja nahistuneet sopivasti, vesi kaadetaan pois ja lehtimassa silputaan saksilla. Joukkoon pilkotaan sipuli, tomaatit ja kuutioidaan fetajuusto. Fetajuuston lientä voi käyttää pienen määrän antamaan suolaista makua. Täyte viimeistellään oliiviöljyllä ja silputulla basilikalla.

Täyte kaadetaan vuokaan levitellyn taikinan päälle. Piirakkaa paistetaan 200-225 asteessa noin 20-30 minuuttia. Parhaan tuloksen saa, kun antaa pinnan ensiksi hiukan paahtua 225:ssä, ja paistaa loppuajan alemmassa lämpötilassa.

Otan mielelläni kommentteja vastaan, miten muut olette saaneet piiraan onnistumaan, ja onko teillä omia muunnelmia tästä teemasta. Uudet villivihannesohjeetkin ovat aina tervetulleita!

Helppo salaatti aterialle

Miltä kuulostaisi seuraava liikeidea: yritys pilkkoo kasviksia valmiiksi salaateiksi kiireisille ihmisille, jotka eivät ehdi silputa tuorepalojaan itse. Uskokaa pois, bisnes rullaa kuin rasvattu. Kesämökkipaikkakunnallani toimiva salaattifirma Salico on laajentunut vuodesta toiseen.

Salaatinvalmistuksen ajankäyttöongelma on tuttu minullekin. Monesti olen kiidättänyt lapsille pöytään pelkät perunat ja kalan, kun ulkoilun jälkeen ei muutakaan ehdi lounaaksi tehdä. Valmissalaatti ei kuitenkaan tunnu houkuttelevalta ratkaisulta. Kun kasvikset säilytetään valmiiksi pilkottuina, ilman happi ehtii pilkkoa myös ison osan hyödyllisistä vitamiineista. Pakkausjätevuortakaan ei ole mukava kasvattaa. Monella on nopeat rutiinit kurkun, tomaatin ja salaatinlehtien käsittelyyn, mutta minusta kasvihuonevihannesten puputus vuoden ympäri olisi paitsi yksitoikkoista myös ilmastoa liikaa kuormittavaa.

Meillä hyväksi lisukesalaattilöydöksi ovat osoittautuneet erilaiset kasvissäilykkeet: siis hapatetut kasvikset, etikkapunajuuret, relissit, pikkelsit, chutneyt ja sen sellaiset. Hapankaali on sellaisenaan maukas ja C-vitamiinia mukavasti sisältävä salaatti. Lapsetkin syövät sitä mielellään, ja maitohappopöpöt pitävät massut kunnossa. Aika hyvin uppoavat muutkin happamat kasvissäilykkeet. Ja ne ovat nopeita! Purkki vain esiin jääkaapista ja salaattinokareet lautasille.

Tässä on muuten hyvä chutneylöytö tältä syksyltä, lähteenä tänä vuonna julkaistu Purkissa! -säilöntäkirja. Kokemukseni mukaan ohjetta voi myös huoletta yksinkertaistaa, ainakin saksanpähkinät jätimme pois. Tämä säilyke tuli syötyä parissa päivässä, ja seuraavaan erään on jo ainekset hankittu. 🙂

Omenachutney

500 g jauhoisia omenoita
1 dl vaaleita rusinoita
2 vihreää chilipalkoa
2 laakerinlehteä
2 rkl raastettua inkivääriä
1 tl currya
1 tl neilikkaa
1 tl suolaa
1 dl ruokosokeria
1 sitruunan mehu
1/2 dl omenaviinietikkaa
1/2 dl vettä
1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna

noin 5 dl:n vetoinen lasipurkki tai pari pienempää.

Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi. Hienonna rusnoita kevyesti veitsellä. Hienonna chilipalat (jos haluat miedompaa chutneytä, poista siemenet). Pane kaikki ainekset kattilaan pähkinärouhetta lukuunottamatta ja kiehauta. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes omenakuutiot ovat lähes kokonaan soseutuneet. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä hetki. Sekoita joukkoon saksanpähkinärouhe.

Lusikoi chutney puhtaaseen purkkiin ja sulje huolellisesti. Jäähdytä ja säilytä viileässä. Omenachutney säilyy hyvänä vähintään kolme kuukautta.

Kokemuksia kesäkanoista

Kesäkanat ovat nyt olleet meillä kaksi kuukautta, ja on aika kertoa niiden kuulumiset. Ensimmäiset viikot viisi kanaamme yrittivät surkeina totutella uusiin oloihin: häkkikanalasta saapuneet eivät osanneet nousta orsilleen, pudottelivat munat minne sattuu ja ruuassakin riitti ihmettelemistä. Olihan paikka ihan erilainen kuin mihin ne olivat tottuneet: olot olivat väljemmät, mutta lämpötila vaihteli, valo oli päivänvaloa ja ilmanvaihtokaan vanhassa navetassa ei ehkä ihan totuttua tasoa. Kolme viikkoa kesti, ennen kuin kanat kotiutuivat. Nyt ne tottuneesti lentävät orsille nukkumaan, munivat munansa pesiin, juovat juoma-astiasta ja nokkivat niin jyvät, rehun kuin ruuantähteetkin hyvällä ruokahalulla. Ne ruopivat ja kuopivat tarhassaan niin kovasti, ettei siellä juuri enää ole vihreitä kasveja jäljellä. Ja mikä parasta, munia tulee yhtenä ryöppynä.

kokemuksia_kesakanoista2

Kanat ovat olleet kotieläiminä yllättävän helppoja. Joka päivä jonkun täytyy käydä vaihtamassa puhdas vesi ja täydentämässä rehuja, mutta sen kummempaa päivittäistä hoitoa tai seuranpitoa ne eivät tarvitse. Koiran omistaminen on varmasti työläämpää. Kuivikkeena meillä on vinttiremontista periytynyttä sahanpurua, ja se toimii hyvin. Kanankakat olemme keränneet kissanhiekkalapiolla kerran pari viikossa. Toki eläimen omistajan on aina varauduttava siihen, mitä tehdä, kun eläin vaikkapa sairastuu. Vastuu pitää kantaa, vaikka eläin olisikin ”vain” vitosella saatu häkkikana. Lemmikkikanatkin on myös ilmoitettava Eviran rekisteriin, mekin voisimme leimata muniin oman kanalatunnuksemme. Kanojen hoito-ohjeita on hyvin verkossa saatavilla, vaikkapa kot-kot.netissä, harrastajasivustoilla ja Eviran sivuilla.

kokemuksia_kesakanoista1Juhannuksen alla uhkailin jo kanoja kaulan katkaisemisella. Munien tulo nimittäin oli loppunut lähes kokonaan. Olivat kanat sentään innostuneet ulkotarhassa ruoputtamisesta. Mietimme, mitä vielä pitäisi tehdä, kun elikot kuitenkin saivat ruokansa ohjeiden mukaan: vettä, puolitiivisterehua, kauranjyviä, kalkkia ja munankuoria sekä pikkukiviä kuvun toimintaa varten. Vihreitä kasvejakin ne söivät tarhasta mielellään.

Yritimme sitten proteiinitäydennystä, sillä tarvitaanhan kananmunaan valkuaista aikamoinen määrä. Poimimme niille lammelta järvisimpukoita ja piippolimakotiloita, lisäherkuksi keittelimme kalanpäät. Pienen totuttelun jälkeen järviherkuista tuli melkein tappelu. Kalanpäistä jäivät jäljelle vain puhtaiksi kalutut leukaluut. Ja kohta kanaparvi alkoi suoltaa munia neljän, viiden munan päivävauhtia. Lisäksi järviherkkujen aloituksen jälkeen kanojen höyhenettömät alueet paranivat, kun ne lakkasivat nyppimästä itseään. Yksi oli nyppinyt aina rintamuksensa paljaaksi, toinen taas takamuksen. Kun höyhenet pääsivät kasvamaan, entisiä kaljuja kanoja ei enää erottanut muista. Varmaan elukat saavat myös hyvin vitamiineja kasvimaalta kitketyistä rikkaruohoista, vesiheinä etenkin maittaa hyvin.

mangoldimunakas

kokemuksia_kesakanoista4

Munia olemme syöneet keitettynä, paistettuna ja piilottaneet niitä koko joukkoon leivonnaisia. Kesävieraamme nauttivat tyytyväisinä mangoldimunakasta aamiaisella. Oman kanalan munat maistuvat hyviltä, tosin joskus kotiloiden maku tuntuu läpi. Nyt tosin alkaa vähitellen tuntua siltä, että kaupunkiin palattuamme en ihan ensimmäisenä osta munapakettia. Vielä on kesäkanoilla aikaa, sillä voimme pitää niitä niin kauan kuin ulkona ja lämmittämättömässä navetassamme on riittävän lämmintä. Maatiaiset pärjäisivät vielä plus viidessä asteessa, useimmille muille alaraja on kymmenen astetta.

Villivihanneksia pirtelöön

rantaminttuaMintulla on villi sukulaislaji, jota kasvaa Suomessa yleisenä rantojen tuntumassa ja peltojen rikkaruohona. Rantaminttu ei ole maultaan aivan yhtä voimakkaan minttumainen kuin kesy sukulaisensa, mutta sen nuorehkot versot sopivat mainiosti pirtelön sekaan. Meillä mökillä rantaminttu kasvaa kahdenlaisena alalajina: rannan lähellä on laaja matto mattapintaista rantaminttua. Kasvimaan rikkaruohona taas rehottaa kiiltävälehtinen alalaji. Molemmat kukkivat vähän myöhemmin kesällä violetinsinisin kukin.

Tuoksu helpottaa lajinmääritystä: jos kasvimaata kitkiessä ympärillä alkaa leijailla mintun tuoksu, kannattaa tutkia kouraan napattuja rikkakasveja tarkemmin.

Pirtelöntekoon tarvitaan tehosekoitin, jonka tuomista mökille Tomppa ensiksi vierasti. Saamme kuitenkin tällä keinoin yhden villivihanneslajin lisää käyttöön. Yleensä villivihannekset sisältävät vitamiineja ja muita hyödyllisiä aineita monin verroin ”kesykasveja” enemmän, joten niitä kannattaa hyödyntää aina kun mahdollista.

minttupirtelö tehosekoittimessaPirtelöä voi valmistaa monenlaisina muunnelmina, mutta tässä on yksi esimerkkiresepti, josta riittää neljälle. Kun valitsee maidottoman jäätelön, tämä herkku sopii myös vegaanille. Pirtelön juoksevuutta voi säätää lisäämällä maitoa tai jugurttia joukkoon. Monenlaisia marjoja kannattaa kokeilla mansikoiden sijasta. Meidän suosikkimme on tyrni, josta tulee todella hieno maku.

Minttupirtelö

1/2 l vaniljajäätelöä
vajaa litra mintunversoja
1-2 banaania
1/2 l mansikoita
(maitoa tai jugurttia)

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen, ja anna jurrata, kunnes mintut ovat pienenpientä silppua. Tarjoile heti.

villivihanneksia_pirteloon3_Piia

Kahdeksan syytä välttää sokeria – ja kuinka se tehdään

Päiväkodin keskustelussa kävi ohimennen ilmi, että neljävuotiailla ja nuoremmillakin on usein karkkipäivä. Huh, ja meillä kun karkinsyönti on niin unohtunut tavoista pois, että tuntuisi kummalliselta vartavasten kävellä kauppaan ja ostaa karkkipussi. Tuulomaan torttu odottaa syöjäänsä.Toki sokerin syömisessä on edelleen petrattavaa: tummaa suklaata meillä kuluu maltillisesti, ja toisinaan makeita leivonnaisia. Juhla-aikojen makean vyörytys on oma lukunsa, sillä vieläkin kaapissa on joulun ajan karkkeja.

Miksi sitten sokerin syömistä pitäisi välttää? Tässä joitakin syitä siten kuin maallikko asian ajattelee. Saa korjata, jos väärinkäytän lääketieteellistä termistöä ja oion mutkia liian suoriksi. 🙂

  1. Sokeri aiheuttaa riippuvuutta, joka aivokemialtaan muistuttaa alkoholi- ja huumeriippuvuuksia.
  2. Sokeri sisältää paljon energiaa, mutta ei välttämättömiä vitamiineja ja kivennäisaineita. Sokeriset herkut vievät tilaa oikealta ruualta, jolloin kokonaisravitsemus kärsii. Tutkimuksissa on löydetty viitteitä jopa pituuskasvun vähenemiseen runsaasti sokeria syövillä lapsilla.
  3. Sokeri on kariesbakteerien ruokaa, minkä vuoksi se edistää hampaiden reikiintymistä. Esim. Helsingissä tehdyt arkeologiset kaivaukset viittaavat siihen, että karies alkoi mellastaa vasta sokerin tultua markkinoille. Voisimme ehkä unohtaa hössötyksen fluorista ja ksylitolista, jos sokeri puuttuisi ruokavaliosta.
  4. On tutkimusnäyttöä runsaan sokerinkäytön ja ylivilkkauden yhteydestä. Ja ei vain niin, että pullan syönnin jälkeen iskee sokerihumala. Erään tutkimuksen mukaan vaikuttaa siltä, että sokerin kulutus voi muuttaa aikaa myöten aivojen signalointia siten, että tuloksena on ylivilkkaushäiriö.
  5. Sokeri on syöpäsolujen ruokaa: ainakin paksusuolensyöpä, rintasyöpä, eturauhassyöpä jne. pitävät sokerista. Tästä juttelin aikoinaan erään syöpätutkijan kanssa, lähdeviitettä ei ole. Syöpäsolujen aineenvaihdunnasta löytyy kyllä tutkimustietoa.
  6. Runsas sokerin käyttö huonontaa veren rasva-arvoja: veren triglyseridiarvot kohoavat, mikä lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Kakkostyypin diabetesta sairastaville annetaan usein tähän hoidoksi statiinilääkettä. Juuri luin lehdestä tutkimustuloksen, että statiinilääkkeen on havaittu aiheuttavan lihaskipuja ja vaurioita lihassoluissa. Luomumpi keino olisi toki hoitaa rasva-arvot kuntoon ruokavaliolla.
  7. Sokeri ruokkii tulehduksia. Mussutapa kurkkukipuisena karkkia, ja tilanne pahenee entisestään. Hiivasienet ovat jo oma lukunsa.
  8. Sokeri vauhdittaa kudosten plösähtämistä. On löydetty vaikutusmekanismi, jolla korkeista verensokeritasoista seuraa ihon kimmoisuutta ylläpitävien rakenteiden rikkoutumista, peruuttamattomasti. Sokerilimun lipittäjä ei siis näytä muita plösömmältä vain ylipainon takia, vaan myös ihon nopeamman vanhenemisen vuoksi.

Niinpä niin, mutta kuinka makeiden herkkujen mussutuksesta sitten pääsee eroon? Meillä ainakin nämä keinot ovat toimineet:

  1. Keskity elämään ja unohda ruokien miettiminen. Jos ajattelee, että jokin ruoka on kiellettyä, sitä vasta tekeekin mieli.
  2. Pidä kiinni säännöllisistä ruoka-ajoista ja kunnon aterioista. Herkkuja saa syödä, mutta vain jälkiruuaksi. Näin vältetään vahva muistijälki, joka jää sokeripiikin antamasta näläntunteen nopeasta korjaantumisesta.
  3. Syö tarpeeksi monipuolisesti, etenkin vihanneksia ja hedelmiä. Epäilen, että osa makeanhimosta on vitamiinien puutetta: liskonaivomme kertovat, että hedelmänmakuisista ruuista huono ravitsemustilanne korjaantuu, ja karkkiteollisuus johtaa vaistoamme harhaan.
  4. Lue tuoteselosteet. Juodako sokerista, esansseista ja väriaineista kasattua litkua oikean tuoremehun sijasta? Ei kiitos. 🙂

-Piia

« Older entries Newer entries »