Paras äitienpäiväkukka

Luumupuu kukkii.

Luumupuu kukkii.

Tänä vuonna sain parhaan äitienpäiväkukan ikinä, luumupuun. Rivitaloyhtiössämme monella on luumupuita, ja kun puut vaihtavat siitepölyä keskenään, niistä voi saada mahtavan sadon. Piha ainakin on lämmin, toivottavasti tämä innostuu yhtä hyvään tuotokseen kuin naapureidenkin puut. Pitääpä kannustaa Taitoa suuntaamaan pihapisut sen juurelle.

Tomppa kävi ostamassa puun eilen K-raudasta, eikä laadukkaan kotimaisen taimen hintakaan ollut paha, noin 22 euroa. Tavallinen ruukkukukka voi maksaa saman verran, eikä sen satoa pääse syömään syksystä toiseen.

Olen suunnitellut jo kovasti, mitä muita syötäviä kasveja pienelle rivitalopihalle saisi mahdutettua. Yhtiökokouksessa haaveeni olivat saada kolauksen, kun joku naapureista puhui happamaan sävyyn eri suuntiin kehittyneistä pihoista ja toivoi taloyhtiöön yhtenäistä ilmettä asuntojen arvon kohottamiseksi. Käytin puheenvuoron ja sanoin, että asukkaiden tavoitteita on vaikea saada samaan muottiin: joku nauttii kukkaloistosta, ja kommuunimme asukkaat taas suunnittelevat satoisaa pihaa. Onneksi ajatus yhtenäistämisestä ei ottanut tulta alleen, ja saamme nauttia omanlaisista pihoistamme.

-Piia

Luumupuun istutuspuuhissa.

Luumupuun istutuspuuhissa.

Nyt on aika ripustaa linnunpönttö – netti auttaa!

Kevään koittaessa sain päähänpinttymän, että linnunpönttöjä pitää saada omalle pihalle jostakin ja pian. Pikkuisella rivitalon pihapläntillämme on peräti neljä puuta, joihin pönttöjä voisi ripustaa. Lapset ovat vielä niin pieniä, ettei heistä ole nikkarointiavuksi, joten kauppa kutsui.

Netissä vertailin Bilteman kahdeksan euron pönttöjä ja linnunpontto.com:n vaikuttavaa valikoimaa, josta luvataan löytyvän asumus jokaiselle pönttöön pesivälle suomalaiselle lintulajille. Erikoisliikkeen hinnat ovat pari euroa kalliimmat, mutta tuotteet ovat vakuuttavampia: pöntöt on räätälöity eri lintulajien tarpeiden mukaan. Bilteman sivuilta taas ei selviä, minkä sortin siivekäs heidän tarjoamaansa pönttöön on tarkoitus saada asumaan.

Harmaasieppo ja västäräkki viihtyvät avoimessa pönttömallissa. Kuvalähde: linnunpontto.com

Harmaasieppo ja västäräkki viihtyvät avoimessa pönttömallissa. Kuvalähde: linnunpontto.com

Etsin listasta lajeja, jotka viihtyvät pihoilla, ja tein samalta istumalta tilauksen sinitiaiselle, kottaraiselle ja leppälinnulle. Mökille olen pitkään suunnitellut telkänpönttöä, mutta sitä tilausta en kierrätä Helsingin kautta.

Sitten mieleeni juolahti, että neljänkymmenen asunnon rivitaloyhtiössä jollakulla muullakin voi olla samanlaisia mietteitä. Soitin vielä tilaukseni perään ja pyysin jättämään sen viikoksi odottamaan siltä varalta, että saan muitakin mukaan. Joka kymmenes pönttö olisi sitä paitsi ilmainen, jos tilaamme tukkuerän. Vein taloyhtiön roskakatokseen ilmoituksen, jossa haen osallistujia tilaukseen. Jos edes yksi tulisi mukaan, en olisi ihan yksin ratkaisemassa lintujen asuntopulaa.

Taloyhtiössä asuu kyllä luonnonystäviä, mutta pettymyksekseni vielä ei ole kukaan ilmoittautunut seurakseni ostoksille. No, omassa pihassa pääsemme ainakin seuraamaan, saavatko asumukset asukkaita.

Pöntötysvaivaahan ei tarvitsisi nähdä, jos metsiä ei kauttaaltaan käsiteltäisi tehometsätalouden oppien mukaisesti. Luonnontilaisissa tai edes vähemmän rankalla otteella hoidetuissa metsissä lahopuita olisi tarpeeksi niin erilaisille lahottajalajeille kuin lintujenkin kodeiksi. Luomukoteja odotellessa saavat ihmisen rakennelmat kelvata linnuille.

-Piia

Nimi lapselle ja juhla

Tämä vuosi on ollut mahtava satovuosi. Äitini kasvimaa puski monenlaisia herkkuja porkkanoista fenkoleihin, metsät olivat täynnä marjoja ja sieniä. Perunaa tuli niin paljon, ettemme tiedä, mihin sen kaiken kanssa joudumme. Niinpä syksyn satokausi oli luonteva teema myös nuorimmaisemme nimenantojuhlan tarjoiluille. Yritimme löytää tasapainon riittävän juhlavuuden ja vauvaperheen ajankäytön välillä. Vieraiksi kutsuttiin tälläkin kertaa molempien lähisukulaiset, tädit, sedät, serkut, omat ja lapsen kummit, mistä kertyi parisenkymmentä paikalle saapunutta vierasta.

Varasimme ruuanlaittoon yhden päivän, mikä tuntui sopivalta vaivannäöltä. Itäsuomalaisen painotuksen mukaan rakentunut ruokalista piti sisällään ainakin perunarieskoja, sienisalaattia, juustoja, herneitä ja kik-herneitä, marjapiirakkaa, porkkanakakkua, tiikerikakkua ja pikkuleipiä. Lisäsimme vieraiden jännitystä koristelemalla kakkuun uuden tulokkaan nimen alkukirjaimet, joista sai sitten arvailla, mikä nimivalinta voisi olla.

Sen verran opimme viime kerran aikataulutuksesta, että jaoimme ohjelman kolmeen osaan: tervetulotoivotus, jonka jälkeen päästimme vieraat hakemaan ruokaa ja kahvia. Kun kaikki olivat saaneet nauttia pöydän antimista, oli vuorossa kummien esittely ja ”haltiakummiohjelma”. Vasta lopuksi kerroimme nimen taustasta ja paljastimme nimen. Tällaisen jaon ajatuksen oli, että kylläisinä ihmiset keskittyvät paremmin seurusteluun ja ohjelman sisältöön. Olikin kiva nähdä, että vieraat tosiaan viihtyivät keskenään, eikä vaivautuneesta pönötyksestä ollut tietoakaan.

Haltiakummiohjelman sisältönä oli, että lapsen kummit (tai oikeammin pakanakummit, kun emme kuulu kirkkoon) saivat kertoa, minkä ominaisuuden tahtoisivat lapselle lahjoittaa. Vauva sai luonnonsuojelutahtoa, pehmeyttä ja kovuutta, luonnon kunnioittamista ja kykyä toteuttaa sitä käytännössä, sekä kykyä nähdä ympäristössään olevia asioita. Viimeksi mainittuun luvattiin myös apua retkeilyseuran muodossa. Hyvä alku kummiuteen siis!

Ai nimikö? Se on Saima Tahto Valokki Vanhanen. Nimen rakenne noudatti samaa mallia kuin isoveljelläkin: ominaisuutta ilmaiseva nimi, luontonimi ja perintönä saatu nimi. Järjestys vain on erilainen, koska emme saaneet nimiehdokkaita muuten rimmaamaan.

Suvun nimistä emme saaneet oikein mitään sopimaan yhteen sukunimen kanssa, tai sitten nimiehdokkaat olivat niin tavallisia, ettei niitä oikein olisi erottanut perintönimeksi. Niinpä päädyimme valitsemaan perintönimeksi Saiman, jonka nimipäivä on lapsen syntymäpäivänä. Sen tausta on 1800-luvun suomalaisuusaatteessa, siinä ajassa, jolloin vielä keskityttiin omiin vahvuuksiin eikä niinkään muualta tulleiden pelkoon. Tahto taas on tärkeä luonteenpiirre, jota ilman ei asioita saa eteenpäin. Nimenä sitä on annettu Suomessa muutamia sekä naisille että miehille. Valokki on yksi suomuuraimen lukuisista lempinimistä, Hillan harvinaisempi muoto siis. Muutenkin valoisuus on mukava mielleyhtymä, ja valokitkin kypsyvät sopivasti syntymäkuussa heinäkuussa. 🙂

-Piia

Pöytä koreana nimenantojuhlassa.

Pöytä koreana nimenantojuhlassa.

Mökkipiha kukkii ja ruokkii

Mökillä tulee aina hyvä mieli, kun löytää uusia lajeja, ja kun huomaa vanhojen palanneen tänäkin vuonna. Voikukkapallojen säästäminen niittämiseltä ei mennyt hukkaan, sillä vihervarpuset ilmestyivät niitä syömään tänäkin vuonna. Taitokin seurasi keskittyneesti mökin ikkunasta lintujen syömispuuhia. Pelkkien voikukan nappien jäätyä jäljelle saatoin antaa viikatteen viuhua hyvällä omallatunnolla.

Puna-ailakkien lisääntymistä vuodesta toiseen olen katsonut vähän epäluuloisesti, sillä niiden kasvustot täyttävät jo puoli pihaa, mutta en ole kuitenkaan niitä hennonut niittää. Toissailtana tapasin niiden luota keskittyneen ruokailijan, jollaista en ollut ennen nähnyt: valtava mäntykiitäjä surisi kukkien edessä kuin kolibri, ja imi pitkällä kärsällään mettä. Lentämisen energiatalous näytti siltä, että sokeria on syytä saadakin ja paljon. Perhonen taisi olla liian painava laskeutumaan kukkiin ruokailemaan. Meillä on kotona kirja Luonto pihallesi, jossa neuvotaan mm. perhospuutarhan perustamista. Pitääpä joskus perehtyä tarkemmin.

Ryteköityneissä lehtimetsissä taas viihtyvät pyyt, jollaisia tiesin maillani olevan, mutta olin nähnyt niistä pelkkiä kakkoja. Nyt saunarannassamme kulki kanalintuemo poikastensa kanssa, ja säikytin ne vahingossa hakiessani vettä rannasta. Emo lensi saunan katon harjalle, ja poikaset mikä minnekin puiden oksille. Arvelin niitä pyiksi päässä olleen tupsun perusteella, mutta tämä on taas niitä tilanteita, joissa elävä luonto-opas olisi tarpeen. Monet kanalintujen poikaset oppivat lentämään jo pariviikkoisina, ja yllättävän ketterästi nuokin palleroiset pienet linnut lensivät ylös oksille siiventyngillään. Lintuharrastaja pystyisi varmaan määrittämään lajin jo metsän äänten perusteella.

Haluaisin kovasti oppia tunnistamaan lisää lajeja niin hyönteisistä, kasveista kuin linnuistakin. Kirjakaupoista on ollut vaikea löytää kattavaa hyönteiskirjaa, mutta ostin uusintapainoksen mainiosta Suomen sudenkorennot -kirjasta, jonka tekijä vietti vuosikaudet hyttysten syötävänä kosteikoissa kuvatakseen kaikki Suomen 55 sudenkorentolajia.

Suppean Valitujen palojen vanhan luonto-oppaan avulla olen tunnistanut muita pikkuotuksia, joista uusin havainto oli tarhaturilas. Niitä kuparinruskean ja vihreän värisiä kuoriaisia on alkukesällä näkynyt laumoittain kasvien lehtiä syömässä, etenkin horsmalla.

-Piia

Ituhipin kevät

Nyt se on taas koittanut, jokavuotinen koitos. Kevät saa luonnon heräämään, hiirenkorvat räjähtämään vihreäksi lehtimereksi, linnut hakemaan kumppania ja ituhipit maalle.

Tai ainakin meidän perheen. Joka kevät koetamme päästä irti töistä, luottamustoimista ja muista arjen huolista kunnostamaan kesämökkiä ja  pari aaria kasvimaata. Yleensä Vihreiden puoluekokous on se viimeinen merkki keväästä, silloin lähtee.

Tänä vuonna Taito on jo olennaisesti liikkuvaisempi kuin edellisinä vuosina ja osaa myös kertoa mielipiteensä mökkielämästä… ainakin silloin kun se ei miellytä. Onneksi miellyttää useimmiten. Lisää kyllä oman jännitysmomenttinsa.

Olen jo useamman vuoden kehittänyt teoriaa täällä mökkimme rauhassa, että kasvimaa tai ainakin sen koko on se ainoa asia, joka erottaa ituhipin kaupunkilaisvihreästä.

Kun lannoitukseksi saatavilla on traktorikuorma sitä itseään, taipuu kaupunkilaisluonne samaa tahtia talikon keralla. Luonnon suuruus ja mahtavuus muistuttaa itsestään niin selvästi, ettei sitä voi enää väistää, peltosaappaat on taas ankkuroitu tukevasti maahan seuraavaksi vuodeksi. Jos ajatukset ovat talven aikana ehtineet etääntyä liian korkeisiin kerroksiin, nyt ainakin maanläheinen tunnelma on taattu.

-Tomppa

Sadonkorjuussa

Tämä on ollut upea satokesä! Sadetta on tullut tasaisin välein, niin ettei vettä ole tarvinnut juurikaan kantaa kastelua varten, ja  lämpöä on ollut tasaisen sopivasti, mutta ei liikaa.

Nyt avasin taas tietokoneen reilun viikon tauon jälkeen, sillä säilöntäkaudella puuhaa riittää muutenkin. Olemme kantaneet lähimetsästä kymmeniä litroja mustikoita, keränneet vattuja pellon laidan pusikoista, tehneet ihania kasvissörsseleitä kasvimaan antimista ja saaneet viimein kerättyä loputkin viinimarjat. Tyrni ja luumut ovat vasta kypsymässä. Ainoastaan perunasato on vähän tavallista heikompi, mutta omia pottuja on syöty jo kuukausi ja vasta kaksi seitsemästä penkkirivistä on kaivettu.

Tänä vuonna löysimme äitini varastoista tällaisen karviaisohjeen, josta tulee ihanaa leivänpäällistä. En tiedä, kauanko se säilyy, mutta ainakaan meillä vanhentuminen ei ole ongelma. Neljäs purkillinen on jo tyhjenemässä hyvää vauhtia:

Karviaislevite englantilaisittain

500 g karviaisia
1/2 dl vettä
kanelitanko
200 g sokeria
50 g voita
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria

Keitä puhdistettuja karviaisia kattilassa kanelitangon kanssa muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon sokeri ja voi. Keitä seosta hiljalleen miedolla lämmöllä, ja anna sitten jäähtyä. Vatkaa kananmuna vaahdoksi ja lisää joukkoon. Keitä, kunnes seos sakenee, eli noin 10 min. Poista kanelitanko, lisää vaniljasokeri. Purkita säilöntää varten käsiteltyihin purkkeihin.

Toinen erä levitettä oli vähän liian juoksevaa, koska marjoja oli meillä enemmän kuin ohjeessa. Sakeutimme sen perunajauhoilla suurustamalla, ja hyvin onnistui. Tästä saisi varmaan helposti vegaanisenkin version. Vielä en ehtinyt kokeilla, kun piti testata ensiksi ohjeen mukaan.

Mökkeilemme vielä puolitoista viikkoa, sitten pikku Taito-jössiäinenkin saa opetella taas kaupunkielämään, nyyh. Olemme olleet maalla kesäkuusta lähtien, joten hän ei varmaan enää edes muista, että meillä on koti kaupungissakin. Enpä muista aina itsekään. 🙂

-Piia

Mitä kannattaa viljellä?

Mitä kasvimaalla kannattaisi viljellä, jotta kasvatuspuuhat ilahduttaisivat mielen lisäksi myös lompakkoa? Kaupan kasviksissa on isoja hintaeroja, mutta niin on kasvien satoisuudessa ja hoidon helppoudessakin. Toisaalta itsekasvatettujen hintoja on muistettava verrata luomutuotteiden hintoihin, ellei käytä kasvimaallaan keinolannoitteita tai torjunta-aineita.

Talvella vauvanruuassa melkein päivittäinen raaka-aine oli palsternakka, jonka kilohintaa jaksoimme kauhistella kaupassa. Pahimmillaan se oli lähes kahdeksan euroa, eikä edes luomua. Esimerkiksi appelsiineja olisi saanut palsternakkakilon hinnalla ainakin kolme kiloa, välillä jopa kymmenen. Niinpä päätin sitäkin tarmokkaammin yrittää kasvatusta itse.

Olen ymmärtänyt, että palsternakka on vähän konstikas viljeltävä, mutta kun keinot löytää, sadotkin ovat hyviä. Nyt hämmentävät ristiriitaiset viljelyohjeet. Palsternakan siemenpussin kyljessä sanotaan, ettei kyseinen juures kestä lannoitusta, Hyvä hyötytarha -opaskirjassa se taas on luokiteltu eniten lannoitusta vaativiin lajeihin. No, nyt olen tarjonnut kompostimultaa ja nokkosvettä. Kohta nähdään, mitä tarmokkaan näköinen taimirivi niistä pitää.

Perheessämme on pitkänä perinteenä viljellä perunat itse. Vaikka ne ovat kaupassakin halpoja, kotikonsteinkin saa pienehköllä vaivalla isoja satoja. Meitä auttaa mökin naapurissa asuva äidin serkku, jonka traktorilla perunat istutetaan ja mullataan. Sadossa on kyllä vuosien mukaan isoja vaihteluja, mutta tämä kesä on ollut ainakin toistaiseksi kasvimaalle ihanteellinen: lämpöä riittää, ja vettä tulee juuri kun maa on kuivumassa.

Perunoita terveellisempi aterian perusta on maa-artisokka. Sen hiilihydraatit eivät heittele verensokeria yhtä nopeasti kuin perunan tärkkelys. Maa-artisokat ovat aika hintavia kaupassa, ehkä ne ymmärretään erikoisuudeksi. Kasvia on kuitenkin helppo viljellä, mukulat vain multaan perunan tapaan. Vahvat taimet eivät rikkakasveista pahasti kärsi, ja kitkemistyön vähentämiseksi niiden ympärys on myös helppo kattaa millä tahansa luonnossa hajoavalla materiaalilla. Lannoitukseksi samat peruskonstit ovat kelvanneet kuin muillekin: kompostia, katetta, tuhkaa. Loppukesästä kasvimaan pohjoisreunassa kukkii auringonkukkaa muistuttava kaksimetrinen kasvirivistö.

Porkkanassa vaivannäön ja rahansäästön suhde on minusta heikompi. Pienten taimien kanssa on työläs pipertää, eivätkä luomuporkkanat ihan älyttömiä maksa kaupassakaan. Mustajuuri on paljon kivempi siinä mielessä, että sen siemenet ovat nopeita itämään ja vahvat ruohonkorren näköiset taimet helppoja tunnistaa. Toisaalta juurien kuoriminen ennen syömistä on rasittavaa.

Sokeriherne on vakiintunut suosikiksemme, sillä suursyömäreinä toriostosten loppusumma kohoaisi muuten kohtuuttomaksi. Laiskana en välitä silpiä herneenpalkoja, vaan valitsen lajikkeita, jotka voi syödä palkoineen kaikkineen. Herne on kiitollinen kasvatettava: typpensä se ottaa itse ilmasta juurinystyröidensä bakteerien avustuksella, joten typpilannoitusta ei tarvita. Riittää, kun maalle levittää tuhkaa ja parantaa sitä joskus kompostimullalla.

Mökkipuuhista tuottoisinta on kuitenkin kalastus. Kaupan kalatiskillä melkeinpä laji kuin laji on parikymppiä kilolta, mutta tuttuun paikkaan verkon laskemalla saa ateriakalat ja ylikin. Samoja lajeja ne kyllä eivät ole, mutta lampemme lahnat ovat rasvaisina kaloina oikeata tehoruokaa väsyneille aivoille. 🙂

-Piia

Kasvimaa alkutaipaleella: Takana on kaurajuuren ruohonkortta muistuttavia taimia ja edessä punajuuren taimia ennen harvennusta. Mustajuuren ja kaurajuuren taimet ovat samannäköisiä.

Kasvimaa alkutaipaleella: Takana on kaurajuuren ruohonkortta muistuttavia taimia ja edessä punajuuren taimia ennen harvennusta. Mustajuuren ja kaurajuuren taimet ovat samannäköisiä.

Kateviljelyä

Kesähelteet iskivät tänä vuonna ennätysaikaisin. Jotta kasvimaa ei olisi kuivunut ihan karrelle, meille tuli kiire hankkia katemateriaalia. Ei muuta kuin heilumaan ulos viikatteen kanssa ja niittelemään pihanurmea kasvimaan peitoksi. Tavallisesti aloitamme kattamisen vasta vähän myöhemmin, jotta kate ei hidastaisi maan lämpenemistä.

Peltomaamme on päässyt huonoon kuntoon, ja maa on rakenteeltaan kuin kuivaa tuhkaa. Vesi jää helposti pinnalle lammikoiksi, ja maa pidättää vettä huonosti. Olemme jo muutaman vuoden tehneet töitä saadaksemme edes kasvimaalle varatun alan parempaan kuntoon. Tänä vuonna peltokuokan kanssa heiluessamme oli mukava huomata, että lierot ovat palanneet!

Kasvimaalle on kannettu monenlaisia katteita, jotta kosteus säilyisi maassa paremmin ja tarvitsisi kitkeä vähemmän. Vähitellen kate myös lisää maan humuspitoisuutta, siis tavoitteena on saada aikaan multava kasvimaa. Katteena olemme kokeilleet ainakin niitettyä heinää, haravoituja lehtiä, havuja, ja jopa sanomalehtiä ja loppuun palvelleita lakanoita on levitelty kasvimaan suojaksi. Vihreä ruohosilppu on myös typpilannoite. Kaikki ovat toimineet ihan hyvin, sanomalehdet vain on ankkuroitava kivillä paikalleen, muuten ne lentelevät pitkin pihaa. 🙂

Toissa vuonna rakensimme kompostin. Päätimme, että huussin sisältö saa sekin palvella kasvimaan tarpeita muun kompostoitavan jätteen joukossa. Tänä vuonna ensimmäinen kompostierä leviteltiin lannoitteeksi. Komposti näytti toimineen hyvin, ja multa oli voimakkaan näköistä. Perunalle huussiperäistä kompostimultaa ei voi kuulemma antaa, koska se sisältää liikaa klooria. Eipä se olisi kyllä riittänytkään, sillä noin aarin kokoinen kasvimaa imaisi koko kuution kompostia.

Nyt onkin jännittävää seurata, kuinka luomulannoitteet toimivat. Maalle on kylvetty jo valikoima erilaisia juureksia, tämän vuoden erikoisuutena on kaurajuuri. Äitini hoivailee fenkolintaimia ja purjoja. Hernemaa odottaa vielä kylväjäänsä, ja tomaatintaimet pysyvät kuistilla, kunnes voimme luottaa yökylmien olevan varmasti ohi.

-Piia

Mökillä vauvan kanssa

Mökillä ollaan taas, ja asiat tuntuvat olevan mallillaan: tuli humisee puuhellassa, katiskat on viety lampeen, vuohenputkea kasvaa pihalla niin paljon kuin jaksaa syödä, kasvimaan teko on hyvässä vauhdissa, käki kukkuu ja sepelkyyhky ryystää.

Nyt vauvan ollessa yksivuotias mökkeily tuntuu onnistuvan paremmin kuin edelliskesänä. Viime vuonna emme oikein osanneet ottaa vauvaa mukaan ulkopuuhiin. Nyt Taiton on voinut viedä pellon laidalle istumaan horsmanvarsi ja voikukka kädessä, ja hän viihtyy siinä puolisen tuntia seuraillen vanhempien touhuja kasvimaalla. Kohta tosin mäkäräiset, itikat, polttiaiset ja paarmat alkavat kuoriutua, joten kauaa tämä ylellisyys ei voine jatkua. Nyt vielä Taito on itse mielellään menossa ulos, ja kiikuttaa haalariaan päälle puettavaksi heti aamusta.

Vaippojen pesussa on voinut oikaista. Pissavaipat olemme vain nopeasti huuhtoneet lammesta nostetulla vedellä ja nostaneet kuivumaan. Kuivuttuaan ne tuoksuvat raikkailta, eikä peppu ole ainakaan vielä ärtynyt. Kakkavaipat kiertävät mummolan pesukoneen kautta.

Ruokavaliomme on täydentynyt villivihanneksilla, kun kasvimaan antimia saa odottaa vielä kuukauden verran. Etenkin vuohenputkea lisäämme melkein ruokaan kuin ruokaan ja leivän päälle. Yksivuotiaallekin se ovat maistunut hyvin muun pöperön seassa, eikä ole aiheuttanut oireita. Viimeksi söimme koko perhe leivinuunissa tehtyä vuohenputkilla terästettyä kaalilaatikkoa. Olemme löytäneet niin hyvän kasviskaalilaatikko-ohjeen, että pitääkin lisätä se nettikeittokirjaamme heti kuin vain ehdin.

-Piia

Villivihanneksia pöytään

Jonkin aikaa sitten veimme pikku-Taiton, 1-v, ulkoilemaan ilman rattaita, jotta hän lopultakin saisi vähän kosketusta ulkomaailmaan. Kannoimme hänet takapihan metsään ja jäimme siihen ihmettelemään orastavaa kevättä. Taito istui hiljaa paikoillaan kymmenen minuuttia, ennen kuin kohotti varovasti toista kättään. Sitten hän istui taas hiljaa. Metsä taitaa olla pelottava paikka. Ehdimme havainnoida ympäristöä sen verran, että näimme kasvien jo alkaneen versoa maasta. Kauempaa sitä ei huomannut, kun hennot oraat jäivät vielä kuivuneen heinän sekaan.

Odotamme jo kovasti pääsevämme mökille villivihannesten keruuseen. Kun kämppiksemme lähti viime viikonloppuna läheiseen saareen yhdistetylle virkistys- ja nokkosenkeruuretkelle, annoin hänelle mukaan pari muovipussia ja vuohenputkitilauksen. Kilttinä ihmisenä hän toikin meille kotiin jääneille pienen pussillisen vuohenputken versoja. Meri imee vielä täällä rannikolla kaiken lämmön, minkä vuoksi saaren vuohenputket olivat vasta hiukan nostaneet päätään maasta. Söimme ne hujauksessa leipien päällä. Kämppis taas paisteli itselleen ja vierailulle saapuneelle äidilleen nokkoslettuja, jotka olivat NIIN hyviä tuoreista versoista tehtynä. Kyllä mekin kohta.

Kotona olemme virittäytyneet villivihanneskauden alkuun myös ostamalla purkillisen suolaheinäsäilykettä. Sitä myydään läheisessä venäläisiin tuotteisiin erikoistuneessa kaupassa. Kivan kirpeä suolaheinäsäilyke osoittautui herkuksi leivän päällä, ja maultaan vaativa kämppiskin piti siitä. Olemme ennestään käyttäneet itse poimittya suolaheinää lähinnä savustettavan ja grillattavan kalan sisällä mausteena ja pinaattikeittotyyppisten keittojen osana. Suomessa kasvavista lajeista molemmat, sekä niitty- että ahosuolaheinä, ovat syötäviä, ja helppoja tunnistaa.

Mutta nyt kannattaa lähteä villivihannesjahtiin hakemaan kunnon vitamiinitömpsyt. Suolaheinän aika on vasta vähän myöhemmin, mutta vuohenputket ja nokkoset nousevat jo maasta puutarhojen perällä. Lämpimillä paikoilla ne ovat jo kohta ohittaneet parhaan aikansa. Vuonenputkea voi syödä leivän päällä, lisätä salaattiin ja käyttää monissa ruuissa korvaamaan pinaatin kokonaan tai osittain. Nokkonen sopii erityisen hyvin lettuihin, mutta yhtä lailla myös pinaatin tilalle. Molemmissa on enemmän vitamiineja ja muita suojaravintoaineita kuin lällyissä kesyvihanneksissa.

-Piia

Newer entries »