Sadonkorjuuruokaa

sadokorjuuruokaa1Elokuu on maalla ihanaa aikaa. Kasvimaanpitäjän vaivannäkö palkitaan, kun kasvit viimein tuottavat satoa. Kaikki eivät ikinä kasva hyvin, mutta kaikki ei myöskään ole vielä epäonnistunut kerralla. Elokuun ruokalistamme on sen mukainen: sadonkorjuupöperöä kulloinkin käteen sattuvista oman kasvimaan aineksista. Sadonkorjuupöperömme ovat usein kasvispatoja, wokkeja tai keittoja.

Tänä vuonna olen tehnyt muutaman kerran sadonkorjuuajan pikaruokaa äidin hamstraamista thaimaalaisista Mama-nuudeleista. Keitto valmistuu suunnilleen näin:

punaisia linssejä ja nuudeleitaSadonkorjuukeitto Mama-nuudeleista

3 pakettia riisivermiselliä tai muita nuudeleita
sopiva annos punaisia linssejä
porkkanaa
keltajuurikkaita tai muita punajuurilajikkeita
salaattifenkolia
paprikaa
pinaatinlehtiä silputtuna tai vastaavia villiyrttejä
kesäkurpitsaa
(kasvisvaihtoehdot ovat lähes rajattomat, yhtä hyvin voi käyttää vaikkapa parsa- tai kukkakaalia, pienen lantun, mangoldia…)

Keiton valmistus alkaa kovimmista aineksista, jotka tarvitsevat pisimmän kypsymisajan. Aloitan pilkkomalla juurekset, ja keittämällä juureksenpaloja punaisten linssien ja nuudelipaketin mausteiden kanssa reiluhkossa vesimäärässä. Mausteista jätän chilin pois, koska en siitä pidä, muut lisätköön sitä annoksiinsa maun mukaan. Noin 10 minuutin keittämisen jälkeen lisään pehmeät kasvikset, tässä tapauksessa paprikan, pinaatinlehdet, kesäkurpitsan ja salaattifenkolin. Sitten vain tarkistetaan vesimäärä sopivaksi, ja jatketaan keittämistä, kunnes viimeksi lisätyt kasviksetkin ovat kypsiä. Sitten vain nautitaan oman kasvimaan antimista aasialaisella säväyksellä!

Punaiset linssit ovat siitä mukavia, että niitä ei tarvitse keittää erikseen kuten useimpia muita papuja ja linssejä. Lisään ne itse aina ruokiin suoraan.

Kokeilin viimeksi linssien sijasta kotimaista proteiinivaihtoehtoa, Verso-härkäpapurouhetta. Se on maultaan mietoa, mutta ruuan valtaava harmaa väri ei oikein vedä puoleensa. Pitääpä seuraavaksi kokeilla rouhetta sellaisiin pöperöihin, joissa väriasia ei haittaa.

Palsternakkaa omista siemenistä

pieni palsternakan taimiOmavaraisuudesta innostunut ihminen haluaisi kerätä viljelykasviensa siemenetkin itse, eikä ostaa niitä kaupasta. Palsternakka on helpoimpia kasveja omaan siementuotantoon.

Huomasin viime syyskesällä mökin naapurissa asuvan maanviljelijän kasvimaalla viimevuotisia palsternakkoja, jotka olivat kukkineet ja tuottaneet siemeniä. Hän ei ollut siemenistä kiinnostunut, ja nyt ne kasvavatkin hyvää vauhtia meidän kasvimaallamme. Talven ne viettivät paperirasiassa kylmilleen jätetyn mökin kirjahyllyssä. Saankohan vuosien mittaan juuri näihin oloihin sopeutuneen juureskannan?

Palsternakan siemenet itävät aika hitaasti, ja pikku taimet pitääkin tunnistaa rikkaruohojen seasta. Jotta nakkasten juuret kasvaisivat hyvän kokoisiksi, kasvusto on harvennettava paljon harvemmaksi kuin monilla muilla juureksilla. Käytän itse kasvien välimatkan mittana oman kämmeneni peukalon ja pikkusormen kärkien välistä etäisyyttä.

palsternakan taimiaPalsternakkapenkin olemme perustaneet aika korkeaksi, jotta juurilla olisi hyvin kasvutilaa. Lannoitteena on karjanlantakompostia. Lisäksi lannoitamme taimia pitkin kesää nokkosvedellä. Aikaisempina vuosina kaupalliset siemenkannat ovat tuottaneet hyvää satoa. Nyt odotan uteliaana, miten oma siemenkanta kasvaa. Ainakin taimet venyvät hyvin kokoa.

Ps. Omasta kasvien siementuotannosta kiinnostuneille on julkaistu useampikin kirja. Kirjahyllyyni on osunut Josie Jefferyn Siementen kerääminen, säilyttäminen ja vaihtaminen. Se on hyvä opas, vaikka osa sen kasvilajeista ei kasvakaan Suomen kylmyydessä. Kotimainen opaskirjavaihtoehto on Aura Koiviston ja Risto Sauson Oma herne ja valitut pavut, mutta sitä en ole vielä saanut käsiini.

Kevätkylvöjä ikkunalaudalle

taatelipalmu

Vuoden ikäinen taatelipalmu (valkoisessa ruukussa).

Muistatteko nämä kylvöpuuhat vuosi sitten? Maustekaapin siemeniä ja taatelinkiviä. Taatelipalmujen itämisessä taisi mennä pari kuukautta, mutta pikku puut selvisivät talven yli ja näyttävät vielä virkeiltä. Kuminantaimet nousivat ensimmäisenä, mutta kesän jälkeen niitä ei enää ollut. Kolmas ruukuista viiveellä ilmestynyt taimi lienee ollut kardemumma, mutta sillekin pimeä syksy ja tutkivaiset pikku kädet olivat liikaa.

Tänä vuonna innostuimme kylvöhommiin sairaspäivää viettäessämme. Oksennustauti ei pieniä puutarhureita hidastanut. Keittiöstä löytyi paprikan kanta siemenineen ja basikansiemenpussi. Lisäksi meillä on lautasella kasvamassa auringonkukan versoja, joita saa syödä ihan luvan kanssa.

 

 

 

 

 

Vuosi 2014 kuvina

Tänä vuonna perheeni taisi ehtiä tehdä liikaakin asioita, siltä ainakin tuntui kuvia kootessa. Lasten reviiri laajeni. Minulle 2014 oli vuosi, jolloin tein monia asioita ensimmäistä kertaa. Niistä ei kylläkään ole kuvia: ensimmäiset hirvipeijaiset, ensimmäistä kertaa muuten vain sunnuntaina kirkossa, aloitin autokoulun… Mihinkähän tämä vielä johtaa?

Joulumyyjäisiin

omenarenkaita lasipurkissaTänä vuonna saimme ennätysmäisen omenasadon. Koko syyskuun ajan mökillä rei’itimme omenaporalla, pilkoimme, ripustimme renkaita naruihin ja lämmitimme saunakuivaamoamme. Tomppa teki isoimman työn, kun singahtelin välillä kokouksiin Helsinkiin. Lopulta kuivattuja omenarenkaita oli niin paljon, että loput sata kiloa omenia veimme mehuasemalle.

Kun katsoin kotona kaappeja täynnä omenarenkaita, tulin siihen tulokseen, että tänä vuonna joulumyyjäiset kutsuvat. Tilasin netistä ja tukusta erän lasipurkkeja ja paperipusseja, valikoin askartelukaupasta kiiltokuvia ja koristenarua. Tilasin jopa liitutaulun, johon hintoja on näppärä kirjoittaa. Laskua on jo kertynyt niin paljon, ettei omenarenkailla taideta saada tuottoa kokoon, mutta piirtäväthän lapsetkin mielellään siihen liitutauluun…

joululahjapussejaPusseista osan askartelin lahjapusseiksi, joita myydään sellaisenaan. Pieni joululahja rakkaalle ihmiselle on helppo tuunata, kun laittaa vain pussiin jotain vastaanottajalle sopivaa. Aika monelle sopivaa on esimerkiksi suklaa…

Uurastaessani laskeskelin tuntipalkkaa ja hintaa, joka tuotteista pitäisi saada, jotta pääsisin totutulle 19 euron tuntipalkalleni. Enpä taida ihan päästä, mutta pääsenpä kerrankin askartelemaan niin paljon kuin mieli tekee.

Tompalle perustelin kuluja sillä, että jos yrittäjyys kiinnostaa, pitäähän siitä hankkia kokemusta. Ja kokemuksesta voi joutua vähän maksamaankin. Ylihuomenna nähdään, onko kukaan kiinnostunut. Tervetuloa Ylistalolle nauttimaan myyjäistunnelmasta!

Satokausi alkoi!

Töttöröö, täten julistan satokauden virallisesti avatuksi!

uusi perunoita oranssissa ämpärissäMistä tietää, että perunanvarsien alta kannattaisi etsiä jo mukuloita? Yleensä niitä alkaa tulla siitä lähtien, kun peruna kukkii. Varhaislajike Timo ei kuitenkaan kuki, joten pitää vain arvailla. Malttamattomina nostimme muutaman varren viime viikolla. Ja kas kummaa, siellähän ne ovat, tämän vuoden ensimmäiset uudet perunat. Samassa erässä piti pestä viimeiset kaupan uudet perunat, ne ovat noita pienempiä ja likaisemman keltaisia.

Olemme vuosien mittaan kokeilleet, mitkä lajikkeet viihtyvät pellossamme, jossa maa ei ole ihan parhaan multavaa ja muhevaa. Nicola ja varhaisperuna Timo ovat vakiintuneet luottolajikkeiksemme. Timo tekee aikaisin isoja vaaleita mukuloita,
mutta ne voisivat kyllä olla maukkaampiakin. Nicolan malto on keltaista ja maukasta, ja Nicolat säilyvät hyvin kellarissa talven yli. Mikähän olisi Timoa maukkaampi varhaisperuna?

mustikoita perkaamassaKolmevuotias Valokki pyysi, että mentäisiin metsäretkelle, joten kävimme koko perheen voimin mustikassa. Tänä vuonna ei mustikoita ole missä hyvänsä, mutta vähän kiertelemällä niitä löytyy. Nämä marjat löytyivät valoisalta mäntykankaalta. Mustikkapiirakasta ei saatu kuvaa, sillä se katosi ahkerien poimijoiden suuhun. Marjastus on minusta parasta välineurheiluna: poimuri käteen ja sihdillä roskat vikkelästi pois.

Ruukkusalaateista päästiin siirtymään oman maan salaatinlehtiin jo hyvän aikaa sitten, ja kesäkurpitsatkin kasvavat lupaavasti. Salaattifenkolit seuraavat perässä. Tästä eteenpäin mökkikesä on herkuttelua siihen saakka, kunnes on aika lähteä kaupunkiin esikoisen esikoulua varten.

Mukulapähkämö ja muita kasvikokeiluja

mukulapähkämöOnko kukaan muu kasvattanut mukulapähkämöä? Keväällä osuimme puutarhatapahtumaan, jossa unohtuneisiin perinnekasveihin erikoistunut yritys myi niidenkin taimia. Esillä oli myös mukuloita, jotka ovat vähän maa-artisokkaa pienempiä, ja sopivat vaikkapa vokkiruokaan mukaan. Nyt on sitten yksi taimi kokeilussa. Viileässä säässä se pysyi hengissä, ja riehaantui kasvamaan enemmän helteiden myötä.

Toinen taimikokeilu oli ”puupinaatti”, joka taitaa olla herkullinen, sillä myyrä söi taimen poikki heti kättelyssä. Se muistuttaa ulkonäöltään punertavaa jauhosavikkaa. Nyt varren tyngästä kasvaa uutta versoa, joten ehkä mekin pääsemme tutustumaan sen makuun vielä tänä kesänä.

Jokaiseen taimimyymälään näkyy ilmestyneen myyntiin viinisuolaheinää. Viime kesänä ostimme ensimmäisen taimemme Tertin kartanosta, jossa sitä myytiin nimellä viininlehtisuolaheinä. Istutin taimen minikeittiöpuutarhaamme portaiden viereen, ja hyvin se näkyy selvinneen talven yli. Nyt punertavat lehdet rehottavat niin, että salaatteihin ja munakkaisiin riittää niistä mukavasti täydennystä.

minttuPortaiden vieressä kasvaa myös viime kesänä istutettu minttu, joka tuntuu viihtyvän hyvin. Aikaisemmin olemme tyytyneet käyttämään villiä rantaminttua, mutta nyt saimme pirtelöihin puhtaampaa mintunmakua. Pirtelöitä kuluu helteen sattuessa niin paljon, että pihalta tulee varmaan riivittyä niin viljellyt kuin villitkin mintut kesän mittaan. Kasvimaallakin olen jättänyt rikkaruohoina kasvavat rantamintut kitkemättä.

Muuten tämän vuoden kasvimaan kasvit ovat vanhoja tuttuja: perunaa, juureksia, maa-artisokkaa, kurpitsoja, mangoldia, fenkolia, selleriä, kaaleja, herneitä, salaattia. Alkukesän kylmät säät ovat jo nujersivat herkimmät kurkuntaimet ja kurpitsat hengiltä. Ilmojen valtiaan armahduksen myötä kesäkurpitsakausi on jo hyvää vauhtia alkamassa.

Mitä saadaan omenoista

Toimme mökiltä viidentoista kilon säkin omenia, ja siitä alkoi vimmattu omenaruokien tekeminen, etteivät pehmoiset omput ehdi mennä pilalle: omenakauraherkkua, omenapiirakkaa, kuivattuja omppuja jälkilämmöllä, omenapuuroa aamuin illoin, ja vielä kavereita kylään ruuanlaittotalkoisiin. Viikossa säkki tyhjeni. 🙂 Lemppari-omenaohjeeni ovat Insinöörin keittokirjassa.

Tänä vuonna kotipuutarhat ovat olleet monella tuottoisia, mutta tuntuu siltä, että satoa haaskataan. Koko ajan omakotialueilla liikkuessa näkee puita, joiden satoon ei näytä olevan koskettu lainkaan. Ja meille kelpaisi jo toinen satoerä. Kun kerrankin saisi tuoreita ja lisäaineettomia hedelmiä, miksei niitä hyödynnetä? Onko oman puun sato jotenkin liian arkista?

Omat puut tuottivat tänä vuonna kunnon sadon.

Omat puut tuottivat tänä vuonna kunnon sadon.

Nettiä voisi hyödyntää enemmänkin sadon jaossa, voihan sen tehdä maksua vastaan, jos ei halua tarjota puutarhansa tuotteita ilmaiseksi. Facebookissa on omenapörssi-ryhmiä eri kaupunkeja varten liikasadon jakamiseen, mutta ehkä teknisesti edistyneempikin tapa voisi jakamiseen olla. Helsingistä on myös tehty satokartta, jonne voi merkitä julkisilla paikoilla olevia satopaikkoja, kuten omenapuita, tyrnipensaita ja lukuisia muita hyödynnettäviä kasveja. Kuinkahan nämä kaksi voisi yhdistää?

-Piia

Kommuunin nuorimmaiset odottamassa omenapiirakan kypsymista. Elsa on vain 4 kk Valokkia nuorempi.

Kommuunin nuorimmaiset Valokki ja Elsa odottamassa omenapiirakan kypsymistä.

Karviaispensaita omista pistokkaista

Laitoin kasvamaan omia karviaispistokkaita puutarhakirjan ohjeen mukaan kaksi vuotta sitten. Kaksi niistä jäi henkiin, ja nyt marjapensaiden joukossa kasvaa kaksi omaa pikkupensasta. Kasvatuspuuhaan voi ryhtyä, kun karviaispensas on kasvattanut uusia vihreitä versoja oksien päihin, mutta nämä versot eivät ole vielä alkaneet puutua. Sopiva aika on suunnilleen kesä-heinäkuun vaihteessa. Tarvitaan vain ruukku, muovia ja multaa. Näin omia taimia kasvatetaan kesäpistokkaista:

Karviaispensaasta leikataan vihreä kesäverso pois tyvestä saakka. Kesäversosta voi saada nyt useamman pistokkaan: se leikataan noin 10 cm:n pituisiksi palasiksi. Palasista poistetaan alimmat lehdet siten, että kuhunkin jää 2-3 lehteä. Latvaosaa ei kannata käyttää, koska se mätänee helposti. Pistokkaita kannattaa valmistella ylimääräisiä, sillä kaikki eivät kuitenkaan jaksa taimiksi asti.

Pistokkaat tökätään ruukkuun multaan siten, että alin lehti on maanpinnan tasalla. Ruukku peitetään muovilla, jotta pistokkaat eivät pääse nahistumaan. Pistokkaita on kuitenkin tuuletettava aika ajoin, jottei muovin alle tiivistyvä kosteuskaan pilaa niitä.

Meillä taisi olla kuusi pistokasta, joista kaksi selvisi taimiksi asti. Olin kyllä huolimaton ruukkujen kanssa: ne unohtuivat milloin paahtumaan helteeseen, milloin vettymään sateisiin.

Jos juurrutus onnistuu, loppukesän aikana lehtihangoista alkavat pistää esiin uudet versot. Taimet voi istuttaa lopullisille kasvupaikoilleen. Seuraavina vuosina niitä kannattaa lannoittaa kompostilla reilusti, jotta ne pääsevät kasvamaan kokoa. Taimitarhoilla kasvuvauhtia annetaan reilulla typpilannoituksella, joka kuitenkin myös altistaa taimia taudeille.

Tämä taimilisäysohje sopinee myös herukoille, jotka ovat karviaisen lähisukulaisia. Monia muita puutarhakasveja voi lisätä helpomminkin: tyrnipensaan juurelle ilmestyy vesoja, jotka voi siirtää sopivalle kasvupaikalle. Luumupuiden kasvatus voi onnistua samoin juurivesoista, jos kasvatettavana on omajuurinen luumupuu: tyvi ja juuret ovat samaa perimää kuin runkokin.

-Piia

Kun karviaispistokas on istutettu heinäkuun alussa, se näyttää elokuussa tältä. Uudet vaaleanvihreät lehdet ovat tulleet esiin.

Kun karviaispistokas on istutettu heinäkuun alussa, se näyttää elokuussa tältä. Uudet vaaleanvihreät lehdet ovat tulleet esiin.

Kahden vuoden kuluttua pistokkaasta on jo kasvanut pikkupensas ahkeralla lannoituksella.  Oksat kyllä retkottavat melkein maata vasten. Uskaltaisikohan niitä leikata?

Kahden vuoden kuluttua pistokkaasta on jo kasvanut pikkupensas ahkeralla lannoituksella. Oksat kyllä retkottavat melkein maata vasten. Uskaltaisikohan niitä leikata?

Perinneperunaa maahan

Kas niin, siellä perunapenkit odottavat perunantaimien ilmestymistä esiin. Meillä on tapana viljellä syömämme perunat itse mökin pellolla. Naapuri auttaa traktorinsa ja perunanistutuskoneensa kanssa kylvöpuuhissa. Meidän tehtäväksemme jää vain hoitaa kasvimaa kylvökuntoon ennen sitä ja hankkia siemenperunat. Kärräämme parin kolmen aarin pläntille parikymmentä kottikärryllistä kompostoitua lantaa ja oman kompostimme sisällön. Kalkkia pitää levittää myös, mutta tänä vuonna se jäi tekemättä vauvanhoidon keskellä.

Olen pitkään etsinyt perunalajiketta, joka kasvaisi hyvin luomuviljelyssä ja viihtyisi pellossamme. Nyt sellainen näyttää viimein löytyneen. Viime vuonna Nicola-peruna tuotti mahtavan ja maukkaan sadon. Mökin kellariinkin jätimme pottuja pari isoa laatikollista, kun kaikkea ei kerta kaikkiaan pystynyt kuljettamaan kaupunkiin asti. Talven aikana niiden pintaan ilmestyi tummia länttejä, joten siemenperunaksi emme niitä enää uskaltaneet ottaa. Ruokakäytössä ne ovat edelleen maukkaita, mutta perunalla on niin laaja kirjo viruksia kiusanaan, ettei niitä kannata tieten tahtoen peltoon levittää.

Kaupasta ei Nicola-siemenperunaa enää löytynytkään, ja jouduimme ottamaan vierasta Saline-lajiketta. Huomasin vasta perunan kylvöajan mentyä, että kellarinkin perunoista osa on puhtaita, joten olisimme voineet käyttää omaa siemenperunaa valikoimalla pottu kerrallaan. Seuraavana vuonna olemme taas viisaampia.

Salinen seurana viljelyssä on tänä vuonna Vanhaa mustaa, joka on suomalainen maatiaisperunalajike. Olin metsästänyt maatiaislajikkeita jo vuosia, kunnes sattumalta pääsin jäljille tänä keväänä. Kämppiksen äiti nimittäin kuuli pohjois-karjalaisen vanhainkodin hoitajalta, että joku liperiläinen Juhani Hirvonen viljelee Vanhaa mustaa. Asia tuli puheeksi vain siksi, että hoitaja sekoitti hänet johonkuhun toiseen ihmiseen. Tämän sattuman ansiosta perinneperunan viljelijä löytyi ja meillekin järjestyi muutama kilo viljelyyn kokeiltavaksi.

Äiti päivittelee, ettei perunaa näin aikaisin ole ollut tapana kylvää, vaan vasta kesäkuun alussa. Ilmaston lämpeneminen näkyy tässäkin, pottumaa on saanut nauttia parinkymmenen asteen lämmöstä toukokuun loppupuolen. Epävakautta lämpeneminen tuo myös tullessaan, eikä hallanarkoja kasveja voi kylvää sen aikaisemmin kuin ennenkään.

Potut ovat pellossa ja me jatkamme särki-peruna-dieetillä. Kellarin perunat ovat edelleen kovia, maukkaita ja iduttomia. Lammessa katiskat täyttyvät kutevista särkiparvista, joista olemme tehneet kalamurekepihvierän toisensa jälkeen. Särkien ruodoista selviää jauhamalla peratut kalat lihamyllyn läpi (isoimmalla sihdillä, jottei mylly ole koko ajan tukossa). Hyvää on, mutta vaihtoehtoisille särkiresepteille olisi jo käyttöä…

-Piia

« Older entries Newer entries »