Ekaluokkalaisen elämää: Olavinlinnassa

olavinlinna1Hei! Kävimme hiihtolomalla Olavinlinnassa. Se on, kuten varmaan tiedätte, Savonlinnassa, joten menimme sinne bussilla. Kaupunki oli kiva. Mieleen jäivät erityisesti valtava määrä siltoja ja linnan tornit.  Myös perillä oli mukavaa. Kun olimme seuranneet jousiammuntaa Isolla linnanpihalla, kävimme syömässä ravintola Linnanpihassa. Ruuan jälkeen kävimme vielä monessa paikassa. Ritaripuvun kypärä painoi.

Taitoolavinlinna2

Mainokset

Hyvää joulua!

3080225196_d91ae3e3d8_o

kuva: Andreuchis, Flickr, CC.

Joulun alla ja kevään lopuksi minulla on ollut tapana viedä päiväkodin henkilökunnalle kukka tai muu lahja, niin hienoa työtä he tekevät. Helsingissä ryhmässä ahkeroi kolme hoitajaa, jotka saivat silloin tällöin lisäapua. Täällä maalla kohtasin lahjaongelman, sillä hoitajia onkin samankokoiselle ryhmälle viisi ja puoli. Vaikka askartelin itse kukka-asetelmia, kuuden asetelman vieminen tuntui jotenkin paljolta. Lisähoitajien palkkaaminen on kunnalle kallista lystiä, mutta parantaa ilmapiiriä aivan valtavasti. Kuopuksen maalaispäiväkodissa tunnelma on rento ja hyväntahtoinen. Lapsiryhmiä ehditään viedä retkille ja tapahtumiin. Helsingissä kireyden saattoi aistia, ja toisinaan hoitajat tiuskivat lapsille. Kädet olivat liian täynnä töitä. Rankat työpäivät lisäsivät sairaspoissaoloja, ja sitten selviydyttiin vielä pienemmällä henkilökuntamäärällä. Sijaisia ei saanut lyhyeksi ajaksi palkata.

Kysyin päiväkodin johtajalta, onko maaseutukunnassamme hoitajamitoitus jotenkin erilainen kuin muualla. Ei, se on ihan samanlainen. Mutta kuulemma lisää hoitajia saa koko ryhmälle, jos jollakulla lapsella on sopiva diagnoosi, esimerkiksi viivettä puheen kehityksessä. Aika hämmentävää, että vastaava ei toimi Helsingissä, vaikka siellä kuopuksen ryhmästä ainakin kolmasosa oli maahanmuuttajataustaisia, ja aina uuden kielitaidottoman lapsen tullessa ryhmään hänen hoitamisensa oli todella työlästä. Olen taas kerran ollut taas tosi vaikuttunut siitä, kuinka hyvin maaseutukunnan palvelut toimivat. Vain kaksi kättä -kampanja ei ole ollut täällä ajankohtainen.

Viime kesän maallemuuttopäätöksen jälkeen olin huolissani, teenkö lapsille suurenkin karhunpalveluksen, kun heidän on mentävä ihan vieraaseen hoitopaikkaan ja kouluun. Ainakin päiväkoti-ikäiselle kavereita on uudesta ryhmästä löytynyt nopeasti, ja leikit sujuvat vauhdikkaasti milloin kenenkin kanssa. Molemmat lapset askartelivat innoissaan joulukortteja koulu- ja tarhakavereilleen, ja saivat monta korttia itsekin. Nyt olemme jo kolkutelleet junalla toiselle puolelle Suomea. Me ja lapset vietämme hyvin ansaittua lomaa oman perheen ja isovanhempien kanssa. Lokoisia joulupäiviä kaikille!

Ai ne lahjat? Vein päiväkodin hoitajille yhteisen laatikollisen suklaata kahvihuonetta varten ja opettajalle ja kouluavustajalle itse askarrellut kukka-asetelmat. 🙂

Ituhipin Amsterdam

pyörä amsterdamissaKaupunkikuvaa syysloman aluksi: pyöriä, pyöräilijöitä ja punaisia pyöräkaistoja oli kaikkialla. Autoilua on rajoitettu, ja tien ylitys oli useimmissa paikoissa helppoa, kun autoliikennettä oli niin vähän. Viherseiniä näkyi siellä täällä, ja lahopuita ja hyönteishotelleja oli aseteltu monenlaisten lajien kodiksi. Paljon sellaista, mitä Helsinki tavoittelee, mutta tämä oli Amsterdam. Luottamushenkilöreissun ohessa sain viettää yhden vapaapäivän tutkimassa kaupunkia ituhipin näkökulmasta.

Amsterdamin joukkoliikenne toimii etenkin ratikoiden varassa, mutta märkään maahan on onnistuttu kaivamaan myös pari metrolinjaa. Kolistelin itse paikasta toiseen 7,50 euron päivälipulla, joka kävi kaikkiin kulkuvälineisiin.

jäkäläseinäAlkuperäistä luontoa on Hollannissa kovin vähän jäljellä, mutta paikalliset näyttivät tekevän parhaansa luodakseen elintilaa monenlaisille lajeille. Kaupungin istutukset rehottivat iloisen anarkistisesti, pihoihin on aseteltu linnunpönttöjä. Kuuminta hottia olivat sisätiloihin luodut kosteat jäkäläseinät, joita on perustettu puhtaamman hengitysilman luomiseksi. Kuvassa sellaisia on Schipholin lentokentän turvaratkastustilojen katossa.

Matkalla muualla maassa näkyi paljon tuulivoimaloita, osa melkein maalaistalojen pihassa. Voimalat olivat vähän pienempiä kuin ne, joita olen nähnyt Suomessa, mutta ne näyttivät jauhavan tasaisesti. Aurinkolämpökeräimiä ja aurinkosähköä näkyi myös paljon käytössä.

Kaverini Sofia oli reilaamassa samaan aikaan. Vietimme vapaan lauantain Amsterdamin kasvitieteellisessä puutarhassa, Hortus Botanicumissa. Kasvien keskellä rentouduttuamme oli mukava istahtaa lounaalle puutarhan yhteydessä olevaan ravintolaan, jonne houkuteltiin kävijöitä lounaan ja pääsymaksun kattavalla yhteislipulla. Niin tässä ravintolassa kuin muissakin ruokapaikoissa oli suomalaisin silmin mukavasti luomua ja reilun kaupan tuotteita.ituhippi_amsterdamissa8

ituhippi_amsterdamissa5Paluumatkalla hotellille kuljimme vielä Waterloopleinin kirpparikojujen kautta. Kirpparialueen vieressä sijaitsee myös Ruohonjuurityyppinen ekokauppa Ekoplaza, jossa oli valtavat valikoimat ruokatarvikkeita. Hollantilaiset ruokatottumukset olivat kaiken kaikkiaan minun makuuni: paljon terveellisiä kasviksia, monenlaisia mereneläviä ja eri kalalajeja.

Ja sitten miettimään, millä kompensoin lennon päästöt. Puiden istutusta olisi mukava tukea, mikä olisi paras kohde? Onneksi tällaista ei tarvitse miettiä usein, sillä pelkän lomailun takia en lentomatkailua harrasta.

Ps. Ai että miksi blogini kuvien laatu on romahtanut? Sen neuvon annan, että jos haluat puhelimen, jolla sa hyviä kuvia, älä hanki Samsungia. Aina ei järkkäri osu mukaan, ja se näkyy kuvien laadussa.

Visulahdessa!

visulahden veneillä laskettava vesiliukumäkiHuvipuistot eivät ole oikein minun juttuni, mutta tänä kesänä lupauduin perheen ja ystäväperheen mukana Visulahteen. Se kun on mökin lähellä, ja ajattelimme, että tänä vuonna lapset ovat jo tarpeeksi isoja (4 ja 7 v) nauttiakseen siellä käynnistä. Mutta mutta, aikuistenkin pitää lunastaa 23 euron ranneke, jos mielii päästä puiston alueelle. Kannattiko?

Visulahti eroaa toiminta-ajatukseltaan esimerkiksi Linnanmäestä – ideana on itse tekeminen ja touhuaminen. Yllätyin iloisesti, kun selvisi, että pomppulinnat, kiipeilypaikat, vesiliukumäet ja polkuveneet ovat yhtä lailla avoinna aikuisille kuin lapsillekin! Paikka Saimaan rannalla on kiva ja rauhallinen, eikä taustalla pauhaa kovaääninen musiikki kuten tivolin pomppulinnassa.

Menimme portille heti niiden avautuessa klo 11. Hyvät pomppulinnat ja liukumäet houkuttivat kiipeämään ylös uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Saimme kiskottua lapset ulos vasta klo 19, kun puisto suljettiin. Ja he juoksivat, tasapainoilivat, kiipesivät ja pomppivat koko tuon ajan, lounastaukoa lukuunottamatta. Ja aikuiset siinä mukana.  Ei huono liikuntapäivä! Visulahden nettisivuilla voisi vielä selvemmin kertoa, kuinka monipuolinen paikka se on myös aikuisille. Kyllä siis kannatti maksaa rannekkeesta!
visulahden trampoliinialueella
Kävimme lounaalla Visulahden Teboililla, jossa oli hyvää perusruokaa, ja lihaton ruokavalio myös hyvin huomioitu. Sitten taas touhuaminen jatkui. Suosikkipaikkamme taisi olla korkea liukumäki, josta lasketaan kumiveneillä. Siitä Valokki vaati laskettavaksi ainakin 12 kertaa.

Kehittämisehdotuksia minulla on, vaikka olikin hieno päivä. Aurinkoenergiabuumi sopisi hyvin ulotettavaksi kesähuvipuistoon: aurinko paistaa parhaimmillaan juuri silloin, kun puiston lukuisat pomppulinnojen kompressorit ja karusellien moottorit tarvitsevat sähköä. Tila paneeleille varmaankin olisi helppo löytää, ja niitä saa nyt halvalla.

Piia
Ps. Lapset kävivät myös Linnanmäellä tänä kesänä. Kysyin, kumpi oli mieluisampi. Nuorimmainen oli pitänyt Visulahdesta enemmän, eskari-ikäinen molemmista yhtä paljon. Mieheni antoi äänensä liikunnalliselle Visulahdelle, ja valitteli, että Linnanmäellä joutui jonottamaan. Visulahdessakin riitti väkeä, mutta ruuhkaa ei tullut muulloin kun juuri avaamisaikaan portilla.

Asioilla kirkonkylällä

kirjaston kirjakassitKirkonkylä, jossa voi kävellä joka paikkaan! Pitkään mökkeillessä käymme silloin tällöin Juvan kirkonkylällä hoitamassa asioita. Vakikäyntipaikkoihin kuuluvat ainakin ruokakaupat, apteekki, kirjakauppa, kirppari ja rautakauppa. Kun soutuveneet rautakaupan pihalla on fiilistelty läpi ja siirretty taas hankinta ensi vuoteen, on mukava lyssähtää kirjaston rauhaan.

Taas palattiin mökille valtavan kirjapinon kanssa; innostun aina lainaamaan liikaa, kun on hyvä tarjonta. Valtavan hieno palvelu, ja avoinna myös ulkopaikkakuntalaisille!

Nyt on muuten hyvä palvelu hiottu entistä paremmaksi: kirjasto on ryhtynyt tukemaan päättämätöntä kävijää. Lainausautomaatin viereen oli koottu valmiita kirjakasseja aikuisille ja eri-ikäisille lapsille. Kiireinen kävijä napatkoon siitä mukaansa, jos ei jaksa kierrellä hyllyjen väleissä. Meneekö tämä jo holhouksen puolelle? 🙂

Oodi Järvi-Suomelle?

Järvi-Suomeen matkaa kesälomaksi valtava joukko ihmisiä, meidän perheemme muiden mukana. Mutta miksei ole olemassa laulua, joka kertoisi kaipuusta Järvi-Suomeen? Tai ainakaan en ole sellaista löytänyt.

Rinkkaa pakatessa rallattelen ”Minä lähden Pohjois-Karjalaan”, kun Etelä-Savoon lähtemisestä ei tule yhtään biisiä mieleen. Saimaa on käsittämättömän upea järvi, mutta Saimaa-aiheisia lauluja kelatessa tulee mieleen lähinnä Nestori Miikkulainen ja ”Suuri Saimaa, mut naista sen rannoilta vaan, ei näin tuuliseen saareen saa asettumaan”. Lapin kuumeestakin on lauluja tehty vaikka kuinka, tyyliin ”Ken suoniinsa on saanut Lapin kuumeen polttavan, sen mieli tänne lakkaamatta palaa”.
lampimaisema
Mökkilampi on rakas synkemmälläkin säällä, en väsy katsomaan sen maisemaa. Lintujen konserttikin on ihan toista monimuotoisuudessaan kuin kotipihalla Helsingissä. Päällimmäisenä raikaavat kurkien huudot ja laulujoutsenten touhotus, ja niiden seurana iso joukko yölaulajia, jotka haluaisin oppia tuntemaan tarkemmin. Lapset kyselevät, onko tämä nyt jo se pitkä loma, jottei mökiltä tarvitse lähteä heti pois. Kyllä vain, nyt nautitaan!

maahumalaPs. Villiyrttiharrastajat, nyt on hyvä aika aloittaa ensi talven flunssalääkkeiden kerääminen. Päätin lisätä kuivattavien yrttien valikoimaan tänä vuonna maahumalan, jota on perinteisesti käytetty mm. monenlaisten hengitystievaivojen hoitoon. Nyt on sen paras keruuaika, sillä kukkivissa versoissa on vaikuttavia aineita yleensä eniten. Pian seuraa mesiangervokausi, siitä saa flunssan taltuttamiseen luonnon omat aspiriinit.

Eskarilaisen elämää: Biokaasuautolla mökille

biokaasuautolla_mokille1Huruttelimme tässä mökille biokaasuautolla, jonka äitini sai janne kilpiseltä. Mökille pääsyä oltiinkin jo odoteltu. Mutta biokaasuauto onkin aivan omaa luokkaansa. Biokaasuauto on omaa luokkaansa siksi, että se pystyy käyttämään sekä biokaasua että bensaa.

Taito

Kolmatta linjaa takaisin… Forssassa

Lähimatkailuun koitti tilaisuus, kun poikkeuksellisesti ajoimme autolla Porista Helsinkiin. Käänsin netin ympäri, kun yritin selvittää, mitä kivoja pysähtymispaikkoja kakkostien varrella olisi. Turha vaiva, ei siellä ole mitään, sanoivat appivanhemmat. Eikä mitään kyllä meinannut löytyäkään.

kolmatta_linjaa2Valitsimme lounaspaikkakunnaksi Forssan, joka on aika kivasti puolivälissä. Kakkostieltä on helppo ajaa kaupungin keskustaan. Kartassa näkyi mielenkiintoinen yksityiskohta: Forssan keskustan kyljessä on Kalliomäen kaupunginosa, jonka kadut on nimetty Linjoiksi suuren maailman malliin. Helsingissähän Kallion linjat ovat aktiivisten nuorten ihmisten suosimaa asuinaluetta, jonka eräässä kommuunissa Kolmannella linjalla olen itsekin aikoinani vieraillut ahkerasti.

Nyt kävelimme uteliaina kohti Forssan kirkkoa katsomaan, miltä heti sen takana aukeava I Linja näyttäisi.

Forssan LinjojaJopas jotakin, Forssan linjat ovatkin kirjava vanha puutaloalue. Kapeita somia katuja, joita ei ole edes päällystetty, hauska paikka kuljeskella verryttelemässä jalkojaan. Talojen monimuotoisuus johtuu siitä, että kun puuvillatehtaiden työläiset vuokrasivat tehtailijalta tontin, mutta talo piti rakentaa itse. Niinpä monet talot on rakennettu vanhojen hirsikehikoiden ympärille, joita on siirretty paikalle jostakin lähiseudulta. Osa taloista on nykyään museokäytössä, mutta monissa asutaan edelleen.

Muutamat ihmiset ovat kirjoittaneet nettiin muistojaan elämästä entisajan työläiskortteleissa, vanhassa Ronttismäessä: Vanhaa Kalliomäkeä, Kotikuntani Vorsa, Mummolassa Forssan Kalliomäessä.

Helsingissä linjoja on viisi, alkaen Ensi linjasta. Turussa taas neljä, Ensimmäinen Linja ensimmäisenä. Forssan linjojen nimet kirjoitetaan roomalaisilla numeroilla, ja niitä on eniten: I Linja, II Linja aina XI Linjaan eli 11. asti. Muita ei taida ollakaan?
Forssan Linjoja
Jos lapset eivät jaksa kierrellä puutalokaupungin kujilla, vieressä kirkon luona on mahtavan kokoinen laivaa muistuttava kiipeilyteline.
kiipeilyteline
Mutta mitä muuta kiinnostavaa Kakkostien varrella olisi? Olisin kiinnostunut kuulemaan vinkkejä, sillä jossain vaiheessa reitti on taas ajettava toiseenkin suuntaan.

Karkkilaa ennen on polku vanhalle rautakaivokselle, joka vielä 1800-luvun alkupuolella on ollut Suomen merkittävin: kallion kuumennus nuotiolla, kylmää vettä päälle ja louhimaan. Ja taas alusta… Siellä olisi voinut käydä oikomassa koipia, mutta opasteet puuttuivat. Niinpä kääntyvää tietä (Kaivospolku) ei huomannut kuin vasta ihan kohdalla. Jäi siksi väliin tällä kertaa. Huhuu, Karkkilan viranhaltijat, jos haluatte kaivoksista kiinnostuneiden ohikulkijoiden pysähtyvän, kannattaa vähän panostaa tienviittoihin ja pysäköintiin.

Ps. Ai että oliko pitkän matkan kulkeminen lasten kanssa helpompaa autolla kuin junalla? No ei todellakaan ollut. Ajaminen on työntekoa verrattuna siihen, että istuisi junassa lukemassa tai kirjoittamassa. Lapsetkin ikävystyivät paikallaan istumiseen, kun junassa he olisivat saaneet kirmata leikkivaunussa koko matkan. Ja aikaa kului kauemmin, koska ruoka- ja vessataukoja varten on pysähdyttävä. Mutta onpa nyt sentään laina-auto siirretty Satakunnasta Helsinkiin. Ja ollaan taas yhtä kokemusta rikkaampia.

Joukkoliikennemuistoja

juna Narvikista Kiirunaan

Juna Narvikista Kiirunaan. Kuva: anna_t, Flickr, CC.

Siinä odottaa appivanhempien maasturi, jonka ohjaimiin appiukko lupasi minut päästää, kun saavumme pääsiäisen viettoon. Ekan kerran omaa ajokorttia käyttämään! Silmieni edessä vilistävät filminauhana hetket joukkoliikenteen kyydissä. Etenkin junalla matkustaminen on aina ollut se minun juttuni. Junan kyytiin nousemalla on päässyt niin vanhoille kotikulmille Etelä-Savoon, Jäämeren rannoille, Välimerelle kuin Mongolian aroillekin. Muuttuuko se nyt jotenkin?

Ensimmäisiä nettiajan juna-aikatauluja Pietarista.Junamatka Skandien vuoriston yli Narvikista Kiirunaan, eikä jylhistä maisemista saanut silmiään irti, vaikka olisi pitänyt käydä vessassakin välillä. Balkanin vuorten pastellinvärinen auringonlasku junan kierrellessä Zagrebista kohti Rijekaa ja Välimeren rantaa. Herääminen aamuun Tolstoi-junan makuuvaunussa, kun venäjänkielinen radio pauhaa ja ikkunan takana vilistävät Moskovan loputtomat lähiöt nousevan auringon kajossa. Mongolialaisten salakuljettajien avustaminen Naushkin raja-asemalla matkalla kohti Ulan-Udea ja Siperiaa. Bussimatka miliisisaattuessa tutustumaan Venäjän avaruustutkimuksen keskukseen, Tähtikaupunkiin. Lukuisat reissut yöjunalla kohti Rovaniemeä tai halki Euroopan, kun junan keinahtelu tuudittaa mukavasti uneen. Tuttujen järvien ilmestyminen näkyviin Kontiomäen-junan lähestyessä Mikkeliä.

Puolalainen paikallisjuna.

Puolalainen paikallisjuna.

Entäs sitten paikallisliikenne? Uudessa kaupungissa on kiehtovaa tutustua joukkoliikenteen järjestelyihin. Voi tuntea ylpeyttä, kun onnistuu suunnistamaan toivomaansa paikkaan, ihan itse. Manner-Euroopan vanhin metro Budapestissa. Moskovan prameat metroasemat marmoriseinineen ja kristallikruunuineen, mutta linjakartta piti olla mukana omasta takaa. Krakovan ratikat, joissa piti ostaa rinkallekin oma lippu. Milwaukeen paikallisbussi, jonka kuljettaja ei tainnut osata lukea. Huruuttelu tutulla 102-bussilla kohti Otaniemeä. Asiointivuoron kyydissä kiertely mökiltä Juvan kirkonkylälle ostamaan mansikoita ja maleksimaan kirjastossa.

Ai mitenkö sujui autoilu Porin rautatieasemalta Noormarkkuun? Ihan kelvollisesti. Heti aseman luona odottavat kaupungin molemmat kolaritilastojen kärjessä komeilevat risteykset, mutta niistä selvittiin hyvin. Matkustajatkin kommentoivat yllättävän vähän.

Citroen ja Honda CRV

Nätisti päästiin pihaan. Seuraavana on ohjelmassa opetella ajamaan etualalla odottavalla Sitikalla.

Tämän ajokokemuksen perusteella minulle ei vielä valjennut, mikä kaupunkimaastureissa niin vetää ihmisiä puoleensa. Vähän jähmeä oli tuntuma tavalliseen henkilöautoon verrattuna, ja auton mittojen kanssakin piti olla tarkkana. Japanilaisautossa on kyllä se hyvä puoli, että penkki oli helppo säätää savolaiselle ruumiinrakenteelle (pitkä selkä ja lyhyet jalat) sopivaksi. Honda CRV on ensimmäinen auto, jossa ei tarvinnut edes käyttää ääriasentoa, jotta yletyin hyvin kytkintä painamaan.

Vuosi 2014 kuvina

Tänä vuonna perheeni taisi ehtiä tehdä liikaakin asioita, siltä ainakin tuntui kuvia kootessa. Lasten reviiri laajeni. Minulle 2014 oli vuosi, jolloin tein monia asioita ensimmäistä kertaa. Niistä ei kylläkään ole kuvia: ensimmäiset hirvipeijaiset, ensimmäistä kertaa muuten vain sunnuntaina kirkossa, aloitin autokoulun… Mihinkähän tämä vielä johtaa?

« Older entries Newer entries »