Joukkoliikennemuistoja

juna Narvikista Kiirunaan

Juna Narvikista Kiirunaan. Kuva: anna_t, Flickr, CC.

Siinä odottaa appivanhempien maasturi, jonka ohjaimiin appiukko lupasi minut päästää, kun saavumme pääsiäisen viettoon. Ekan kerran omaa ajokorttia käyttämään! Silmieni edessä vilistävät filminauhana hetket joukkoliikenteen kyydissä. Etenkin junalla matkustaminen on aina ollut se minun juttuni. Junan kyytiin nousemalla on päässyt niin vanhoille kotikulmille Etelä-Savoon, Jäämeren rannoille, Välimerelle kuin Mongolian aroillekin. Muuttuuko se nyt jotenkin?

Ensimmäisiä nettiajan juna-aikatauluja Pietarista.Junamatka Skandien vuoriston yli Narvikista Kiirunaan, eikä jylhistä maisemista saanut silmiään irti, vaikka olisi pitänyt käydä vessassakin välillä. Balkanin vuorten pastellinvärinen auringonlasku junan kierrellessä Zagrebista kohti Rijekaa ja Välimeren rantaa. Herääminen aamuun Tolstoi-junan makuuvaunussa, kun venäjänkielinen radio pauhaa ja ikkunan takana vilistävät Moskovan loputtomat lähiöt nousevan auringon kajossa. Mongolialaisten salakuljettajien avustaminen Naushkin raja-asemalla matkalla kohti Ulan-Udea ja Siperiaa. Bussimatka miliisisaattuessa tutustumaan Venäjän avaruustutkimuksen keskukseen, Tähtikaupunkiin. Lukuisat reissut yöjunalla kohti Rovaniemeä tai halki Euroopan, kun junan keinahtelu tuudittaa mukavasti uneen. Tuttujen järvien ilmestyminen näkyviin Kontiomäen-junan lähestyessä Mikkeliä.

Puolalainen paikallisjuna.

Puolalainen paikallisjuna.

Entäs sitten paikallisliikenne? Uudessa kaupungissa on kiehtovaa tutustua joukkoliikenteen järjestelyihin. Voi tuntea ylpeyttä, kun onnistuu suunnistamaan toivomaansa paikkaan, ihan itse. Manner-Euroopan vanhin metro Budapestissa. Moskovan prameat metroasemat marmoriseinineen ja kristallikruunuineen, mutta linjakartta piti olla mukana omasta takaa. Krakovan ratikat, joissa piti ostaa rinkallekin oma lippu. Milwaukeen paikallisbussi, jonka kuljettaja ei tainnut osata lukea. Huruuttelu tutulla 102-bussilla kohti Otaniemeä. Asiointivuoron kyydissä kiertely mökiltä Juvan kirkonkylälle ostamaan mansikoita ja maleksimaan kirjastossa.

Ai mitenkö sujui autoilu Porin rautatieasemalta Noormarkkuun? Ihan kelvollisesti. Heti aseman luona odottavat kaupungin molemmat kolaritilastojen kärjessä komeilevat risteykset, mutta niistä selvittiin hyvin. Matkustajatkin kommentoivat yllättävän vähän.

Citroen ja Honda CRV

Nätisti päästiin pihaan. Seuraavana on ohjelmassa opetella ajamaan etualalla odottavalla Sitikalla.

Tämän ajokokemuksen perusteella minulle ei vielä valjennut, mikä kaupunkimaastureissa niin vetää ihmisiä puoleensa. Vähän jähmeä oli tuntuma tavalliseen henkilöautoon verrattuna, ja auton mittojen kanssakin piti olla tarkkana. Japanilaisautossa on kyllä se hyvä puoli, että penkki oli helppo säätää savolaiselle ruumiinrakenteelle (pitkä selkä ja lyhyet jalat) sopivaksi. Honda CRV on ensimmäinen auto, jossa ei tarvinnut edes käyttää ääriasentoa, jotta yletyin hyvin kytkintä painamaan.

Mainokset

Kakkua ajokortin kunniaksi

Tämännäköisenä aukeni sunnuntaiaamu tuossa kotikadun vieressä Laajasalossa. Joku taisi kaahata punaisella volkkarilla niin lujaa, että kolme muuta autoa sai tälliä. Ainakin tuo vihreä on ollut pysäköitynä tien laitaan, ja siirtynyt aika vaikuttavan matkan. Kauempana pysäköitynä ollut koulubussikin (oikealla) oli saanut niin paljon iskua, että se joudutaan kuljettamaan lava-autolla korjattavaksi. Punaisen auton turvatyynyt olivat lauenneet.
kolari laajasalossa

Minä huomasin vasta autokoulussa, mikä viehätys kovaa ajamisessa voi olla. Olen kyllä aina tykännyt ajaa isoja koneita, kuten magneettikuvauslaitetta. Pendolinon kyydissäkin on ihana istua, kun se kiihdyttää kohti 220 km/h huippunopeuttaan. Silti pysyn kiltisti nopeusrajoitusten rajoissa. Kuinkahan muutkin malttaisivat nauttia vauhdin hurmasta turvallisissa rajoissa?
kakkua ajokortin kunniaksiKävin katsomassa kolaripaikkaa hiukan huonovointisena, sillä juuri edellisenä iltana tyhjensimme mieheni Tompan kanssa kuohuviinipullon uuden ajokorttini kunniaksi. Tomppa teki myös ihanan sitruunaraakakakun, kiitos kulta! Ehkä tuo kaaharikuskikin saa kakkua, ainakin jos korkki ei ollut pysynyt kiinni?

-Piia

Ps. Vinkkinä muillekin, että kuohuviinillä kannattaa juhlia useamman ihmisen kesken, on parempi olo kaikilla seuraavana päivänä. Skumppa kun ei säily, niin sen joutuu juomaan kerralla.

Ituhippi autokoulussa

Hyvää vegaanista tammikuuta vain! Meillä on tänä vuonna sen sijasta sokeriton tammikuu. Olo ei ole kovin ekologinen, kun autokoulun käyminen vie ison osan ajatuksista. Luitte oikein. Yksi kaverini juuri sanoikin, että sinäkö – nyt ovat maailmankirjat sekaisin.

Älkää huolestuko, Helsingin joukkoliikenteessä ja omilla jaloillani viihdyn edelleen hyvin. Syynä ovat maallemuuttohaaveet. Ajattelin, että nyt työttömänä minulla on ainutlaatuinen tilaisuus lopettaa jahkaaminen ja ottaa yksi askel sitä mahdollisuutta kohti, että voisimme joskus kokeilla maalla asumista.

Autokoulun Škoda Octavian päästöt ovat 122 g/km eli reilut 5 l satasella. kuva: Matěj Skalník, CC-lisenssi.

Autokoulun Škoda Octavian päästöt ovat 122 g/km eli reilut 5 l satasella. kuva: Matěj Skalník, CC-lisenssi.

Lähiautokouluni Lilliputti on tähän asti ollut mukava paikka oppia. Hämmästyttävää, kuinka ystävällisiä ja kärsivällisiä opettajat ovat, vaikka kuinka sählään auton kanssa. Järjestääköhän työnantaja heille stressinpurkua potkunyrkkeilytunneilla tai jotain?

Ajotunneilla tuntui aluksi siltä, että minut aina heitettiin vaativammalle askelmalle kuin mihin kykenin. En tuntenut liikennesääntöjä yhtään, ja heti ekalla tunnilla mentiin Kulosaareen oikeille kaduille ajamaan. Rauhallista oli liikenne, mutta kyllä bussin väistely tuli vähän äkkiä. Sitä seuraavalla kerralla oli vuorossa Vanha Herttoniemi, ja sitten jo Herttoniemen liikennevalot, huh. Aika monen risteyksen tukkeena olen jo ollut, mutta onpa siitäkin selvitty. Viidennellä tunnilla rutiinia kytkimen ja vaihteiden käyttöön oli jo tullut rippusen, ja pystyin hiukan rentoutumaan. Uuden oppiminen on kyllä ollut mukava juttu. Ja mindfullness-harjoituksesta tämä käy: keskittyminen on täysin ajamisessa koko tunnin ajan, sellaista informaatiovyöryä uudelle kuskille liikenteessä toimiminen on!

Auton ohjaimissa riittää nippeleitä ja nappeleita. Kuva: Brian en Doortje De Witt, CC-lisenssi.

Auton ohjaimissa riittää nippeleitä ja nappeleita. Kuva: Brian en Doortje De Witt, CC-lisenssi.

Nyt havahduin siihen, että autokoulun Skoda Octaviassahan on aikamoinen määrä erilaisia turvatoimintoja ja ajoa helpottavia toimintoja. Innokkaana insinöörinä lainasin käyttöohjekirjan viikonlopuksi ottaakseni aiheesta tarkemmin selvää. Hienovaraisesti auto muistuttaa minua vaihtamaan isommalle vaihteelle, mutta enpä olisi arvannutkaan, että se myös voi ehdottaa lepotaukoa ratin liikkeitä analysoituaan. Skodalla on myös Start-Stop -järjestelmä, joka sammuttaa moottorin vaikkapa liikennevaloissa viilatakseen polttoaineen kulutusta vielä vähän alaspäin. Huono juttu vain, ettei se toimi Suomen talvessa: järjestelmä kytkeytyy pois päältä, jos ulkona on liian kylmä tai akku on muuten erityisen kuormitettuna.

Uusien autojen päästötasot ovat pudonneet isosti vaikkapa kymmenen vuoden takaisesta. Olin silti yllättynyt, etteivät uudet polttoainevaihtoehdot näkyneet autokoulun kalustossa. Selvisi, että hybridit ovat automaattivaihteisia/suoravetoisia, joten niillä ei voi hoitaa valtaosaa opetusajosta, jos pitäisi vaihteiden käyttökin oppia. Autokoululla ollut hybridi oli kokenut kovia jäätyään talven pakkasissa liian vähälle käytölle. Tiedättehän, mitä tyhjälle akulle pakkasessa käy: se menee pilalle. Ehkä olisi kannattanut panostaa mieluummin bi-fuel -tyyppiseen biokaasuautoon: olisi edullinen, ja kaasutankin tyhjentyessä voisi ajaa bensiinilläkin. Hybridi kannattaa hankkia vain todella paljoon ajoon: kaupunkitaksille?

Teoriatunnilla sanottua:
Opettaja: Mitä katalysaattori tekee?
Minä: Hajottaa typen oksideja.
O: Mitä, oletko sä joku ydinfyysikko vai?
M: No, ehkä niinkin voi sanoa.
O: … Niin siis katalysaattori tosiaan poistaa näitä ilmansaasteita. Ja sitten siirrymmekin seuraavaan aiheeseen…

Autokoulua on muutettu vuosien mittaan vaikuttamaan yhtä enemmän uusien kuskien asennekasvattajana. Harjoitustehtävissä käydään kerran toisensa jälkeen läpi tilanteita, joissa takapenkin mölyäjät lietsovat kuskia ottamaan turhia riskejä. Jostain syystä en oikein tunnista itseäni näistä kuvauksista. Kaverini ovat aina olleet samanlaisia akateemisia viilipyttyjä kuin minä itsekin. Hurjin lietsominen, jonka muistan, oli kun mökkireissulla kuski ajoi tyhjän liikenneympyrän kahteen kertaan ympäri takapenkin kommenteista suivaantuneena. Eikö löydy mitään keski-ikäisten tätien erityisriskikartoitusta, johon voisi vaihteen vuoksi pureutua? Mutta Lilliputti on kyllä mainio autokoulu, suosittelen kaikille! Oma naisten kurssikin siellä on, jos ei kehtaa esittää kysymyksiään teinipoikien kuunnellessa.

Uusiutuvia Berliinissä

Kuva: Tuulivoimayhdistys

Kuva: Tuulivoimayhdistys

Tein tänä syksynä jotakin täysin poikkeuksellista: astuin lentokoneeseen ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kahdessa luottamustoimessani on ohjelmassa ulkomaanmatka. Ensiksi singahdin Berliiniin Helsingin Energian johtokunnan mukana tutustumaan Saksan energiakäänteeseen. Ilmastokuormitus parin päivän reissun takia kuormittaa toki omaatuntoakin, mutta oli hienoa tutustua erilaiseen lähestymistapaan päästöjen vähentämiseen.

Saksa on rakennettu täyteen tuulivoimaloita ja aurinkovoimaa noin kymmenessä vuodessa. Sikäläinen tehokkuus on ollut vaikuttavaa: uusiutuvien osuus sähköntuotannosta on nyt noin 25 %. Sähköntuotannon heilahtelu on samalla kasvanut siinä määrin, että päästöjen vähennyksessä painotetaan nyt energiavarastojen tutkimista ja kaukolämmön käytön laajentamista. Saksassa kaukolämmön osuus lämmityksestä on lähteestä riippuen vain 12-17 %, ja öljykattilat ovat vielä yleinen tapa hoitaa talojen lämmitys. Insinöörit ovat oivaltaneet, että kivihiilivoimaloita voisi käyttää tehokkaammin ottamalla niiden tuottaman hukkalämmönkin talteen, ja kaukolämmön myötä talojen öljykattiloista voisi hankkiutua eroon. Suomen tapaan siis. Mielenkiintoista nähdä, yleistyykö kaukolämpö samalla saksalaisella tehokkuudella kuin tuulivoimakin. Mitähän sitten tehdään, kun päästöjä pitäisi leikata edelleen?

Tutustuimme Berliinissä mm. paikalliseen Moabit-nimiseen yhteistuotantovoimalaan, jonka on siirtynyt käyttämään haketta 40 % osuudella kivihiilen ohessa. Tarvittava puumäärä saadaan lähialueelta, ja hake kuljetetaan perille sekä proomuilla kanavaa pitkin että rekoilla. Uusia kaukolämpöasiakkaita tulee tulvimalla, ja vihreällä lämmöllä tehdään bisnestä myymällä se korvamerkittynä ympäristötietoisille asiakkaille. En tiedä, onko oikein laskuttaa omatunnoltaan herkimpiä, mutta ainakin uusiutuville on saatu rahoitus. Onnistuisikohan Suomessakin vesikuljetus yhtä näppärästi suoraan metsästä voimalalle vaikka Saimaan kanavaa hyödyntäen?

Tiedustelin johtokunnassa, voisiko Helsingin Energia ostaa koko porukalle reissua vastaavan päästökompensaation: hintaa kertyisi ehkä jäätelötötterön verran per nuppi, jos yritys ostaisi päästötonneja samalla tavalla kuin energiantuotantoonkin. Edestakaisen Berliinin-lennon päästöt ovat per nuppi noin 500 kg/hlö eli puoli tonnia. No, eihän pyyntööni suostuttu. Perustelu kuului, että Euroopan sisäinen lentoliikenne on päästökaupan piirissä. Se nyt vain ei ole sama asia: päästökauppaan osallistuminen tarkoittaa, että lentoliikenteen päästöt mahdutetaan vuosittain tietyn kiintiön sisään. Kiintiötä pienennetään ajan myötä, jotta kokonaispäästöt saadaan laskuun. Ei ihan sama kuin päästöttömyys, vai mitä?

 

-Piia

Ps. Tässä vaiheessa minut tunteva voisi paheksua, että etkö osta päästöoikeuksia mökkeilyn automatkoihin. Lentolaskelmien innoittamana otin selvää, paljonko mökkimatkat oikein tuottavat ilmastokuormitusta. Neljän kuukauden mökkeilykauden aikana ajamme äidiltäni lainatulla autolla noin 5000 km. Automalli on siltä ajalta, kun valmistajat eivät vielä kisanneet päästövähennyksissä, ja 190 g/km päästöillä kuormitusta kertyy 1000 kg hiilidioksidia kesän aikana.

Neljän hengen perheeni ja äitini koko kesän autoilu vastaa siis kahden ihmisen Berliinin-reissua. Nykyautomalleissa tavallinen farmarikin yltää 100 g/km kulutukseen, joten uudempaa automallia suosimalla mökkeilypäästöt saisi pudotettua yhden ihmisen keski-Euroopan matkaa vastaaviksi. Vielä parempaan tulokseen pääsisi vaihtamalla vaikka biokaasuun, mutta Etelä-Savo on harvoja maakuntia, jossa tankkausasemaa ei vielä ole.

Näin matkataan maakuntiin tulevaisuudessa

Matkustin jokin aika sitten pitkästä aikaa mökkireissulle autolla. Siinä auton kiihdyttäessä ja hidastaessa jonon mukana sekä kuskin hartioiden puutuessa tuli mieleen vaihtoehtoisiakin tapoja järjestää liikkuminen.junan autonkuljetusvaunu

Sähköautojen yleistymistä hidastavat vain kalliit akut. Akkuja tarvitaan ylenmäärin siksi, että autolla voisi ajaa myös maakuntaan pysähtymättä lataamaan välillä. Maakuntiin on kuitenkin olemassa varsin hyvä sähköistetty runkoverkko, junanraiteet. Miksei sähköautoja ajeta junan autovaunuun latautumaan? Matkustajat voisivat siirtyä vaikkapa ravintolavaunuun nojautumaan mukavasti taaksepäin. Tai työskentelyhyttiin naputtamaan kannettavaa. Riittäisi, että veturinkuljettaja huolehtii ohjauksesta. Määränpäätä lähimmällä asemalla voisi ajaa sähköauton taas pois autovaunusta, ja pienempikin akku riittäisi perille.

Tilannehan paranee entisestään sitten, kun siirrytään robottiautoihin, joiden ei tarvitse olla henkilökohtaisia. Annetaan robottiauton kuljettaa meidät rautatieasemalle. Jätetään kulkuneuvo robottiautojonon pysäköintiletkan viimeiseksi. Sitten nautitaan junamatkasta, ja otetaan pääteasemalta jonon ensimmäinen yhteiskäyttöauto kuljettamaan meidät viimeinen etappi. Edelleen pieni akku riittäisi useimmissa tapauksissa, eikä tarvitsisi kuljetella autoja turhaan pitkin maata.

junan kyydissäMiksei näin jo tehdä? Liikennettähän ei ole järjestetty järkeväksi tai mukavaksi, vaan ihmisille myydään autoja tunteisiin vedoten ja isolla rahalla mainostaen. Oma kulkupeli lojuu sitten enimmän aikaa pihalla toimettomana, kun se voisi olla jossain muualla hoitamassa tehtäväänsä, siirtämässä ihmisiä paikasta toiseen. Täytyy toivoa, että kuskittomien autojen pääsy markkinoille auttaa järjestämään liikenteen pohjiaan myöten eri tavalla, tällä kertaa optimoidusti. Ovatkohan autovalmistajat huomanneet, että kuskittomien yhteiskäyttöautojen myötä kulkupelejä tarvittaisiin ehkä neljännes nykyisestä, jos sitäkään?

Vertailin aikaa, joka kesti päästä kotoa mökille julkiset – juna – äidin laina-auto vaihtoehdolla verrattuna laina-auto ovelta ovelle -vaihtoehtoon. Laina-auto oli ehkä puolisen tuntia nopeampi monen tunnin reissulla, mutta matkustusmukavuus selvästi alempi. Ai miten niin vain puoli tuntia? Ainakin lasten vuoksi automatkalla on pidettävä ruoka- ja perillä lomallavessatauko, joka syö aikahyödyn. Junassa nämä tauot voi hoitaa samalla, kun kiidetään kohti määränpäätä. Muun ajan voi touhuta leikkivaunussa, lueskella tai lepuuttaa. Tässä iässä jalkojen verenkierto ei myöskään oikein kestä pitkää paikallaan istumista. Ilta ja seuraava aamu menevät jalat turvoksissa. Lapsiakin on kovin vaativaa viihdyttää turvaistuimiin köytettynä.

Matkatavaratko? Tämä on varmaan monelle iso syy valita oma auto. Matkatavaroiden kuljetuksenkin voisi järjestää helpolla tavalla, kun päästettäisiin vain insinöörit perehtymään asiaan. Matkatavaramoduuli, joka seuraisi mukana omia aikojaan ilman erityistä huolenpitoa?

Alennuskyytejä bongaamaan

Matkahuolto ja VR ovat ryhtyneet toimimaan markkinatalouden meiningillä, ja hyvältä näyttää! VR on markkinoinut alennusjunalippujaan näyttävästi. Bussiliikenteessä julkisuutta on saanut eniten Onnibus muutaman euron matkoillaan, mutta kyllä alennuslippuja saa muillekin linjoille. Matkahuollon sivuilla hinnat näkyvät nykyään aikataulun hakutuloksen vieressä, ja viereisestä linkistä voi näppärästi ostaa alennuslipun. Edes tulostinta ei tarvita, sillä kyytiin pääsee pelkkää henkkaria näyttämällä. Alennuksen saadakseen matka on ostettava matkaa edeltävänä päivänä klo 13 mennessä.

valtatie 4 Heinolassa

wikimedia commons

Mökkini seutuvilta Mikkelistä tai Juvalta matka Helsinkiin maksaa normaalihintaisena jo viitisenkymppiä. Matkahuollon alennuslippuja saa 14-29 eurolla, alennusjunaliputkin ovat yleensä reilun parinkympin luokkaa. Kimppakyydeissä vakioveloitus on myös noin 20 euroa tälle välille, joten kilpailukyky on alennuksissa kohdillaan. Usein alennukset ovat hitaammille vuoroille, mutta sekin on perheenäidille ylellisyyttä, että saa rauhassa hoitaa rästityöt pois ilman että kukaan keskeyttää tai kärttää vieressä päästä katsomaan videota.

Vaihdoin pitkästä aikaa VR:n palvelut bussiin, kun kesken mökkeilyn tuli muutama kokous- ja kurssireissu Helsinkiin. Ekalla kerralla äitini vei minut autolla mökiltä viitostien varteen pysäkille. Seuraavalla reissulla sisuunnuin ja päätin käyttää omia jalkojani: ei kai kymmenen kilometriä nyt ole mahdoton matka kuljettavaksi ilman autoa.

Polkaisin mökiltä pyörällä aamukuudelta viitostien varteen ja oi sitä voimaantumisen tunnetta. Kotiäitiyden arjesta jo kokousreissu Helsinkiin on ihana lomapäivä, mutta kun siihen yhdisti reippailun raikkaassa aamuilmassa rauhallisella mökkitiellä, aloitus päivälle oli vieläkin parempi. Repussa mukana kulkevat mukavasti kannettava tietokone ja eväät. Mukana pystyy helposti kuljettamaan siistimmät kokousvaatteetkin, kun pysyy kevyellä hame-neuletakki -linjalla. Onneksi sää suosi. Jos kaatosade olisi osunut kohdalle, mieliala olisi voinut olla toisenlaisen, vaikka kyllä varmasti voimaantunut siinäkin tapauksessa…

Tomppa taas on kulkenut tänä kesänä mökille monesti kimppakyydeillä, kun koko kesää ei saanut järjestettyä loma-ajaksi. Bongailimme kyytejä Mikkeli-Helsinki-kyytiryhmästä facebookista ja kimppa.netistä. Hyvin sujuivat nekin matkat.

Ensi viikolla vietetään muuten Liikkujan viikkoa, joka on oiva aika kokeilla vaihtoehtoja omassa autossa töröttämiselle. Kimppakyytipäivä on 19. syyskuuta, Etätyöpäivä on 20. syyskuuta ja Auton vapaapäivä 22. syyskuuta.

Johtaja-ainesta

Valokki on jo yli puolitoistavuotias, eikä mielellään mene istumaan rattaisiin. Hän tahtoo teputtaa omilla jaloillaan ja pitää samalla vaunujen aisasta kiinni.

Eilen olimme kauppareissulla, kun lähikaupan nurkalla päivystävä äijäkööri kommentoi kommentoi taaperon menoa: ”Kylläpäs siinä poika tomerana työntää vaunuja, on selvästi pomoainesta. Kyllä on pojasta johtaja tulossa.” Sitten jollekulle heistä tuli mieleen varmistaa, olihan se vihreähaalarinen teputtaja varmasti poika. johtaja-ainestaKun vastasin, että Valokki on kyllä tyttö, puhe johtaja-aineksesta loppui siihen. Ennakko-oletukset vaikuttavat, mitä ominaisuuksia kenessäkin ihmisessä näemme.

Tänään on naistenpäivä, ja ajankohtaan sopivasti on juuri julkaistu teos Keitäs tyttö kahvia – Naisia politiikan portailla. Siinä monet tunnetut poliitikot kertovat, miten sukupuoli on vaikuttanut heidän työhönsä, ennen kaikkea muiden ihmisten suhtautumiseen. Niinpä niin, päättäväinen nainen on äksy, kun vastaavaa miestä sanottaisiin jämäkäksi.

Toivottavasti Valokki on toisen nimensä (Tahto) veroinen, ja osaa pitää päänsä tärkeissä asioissa. Ainakin kauppareissu meni päättäväisesti, hän käveli kotoa asti lähikauppaan ja takaisin. Olin varannut rattaat mukaan, mutta eipä niitä tarvittu mihinkään.

-Piia

Perunoille kyytiä

Hieno kesä on vaihtunut syksyksi, ja mökillä on tullut vietettyä lähes neljä kuukautta. Kolmasosa vuodesta mökillä onkin ihan hyvä osuus. Samalla on ruokavarastoakin kertynyt kesän sadosta: perunasäkit odottavat kellarissa, äitini pakastimeen olemme vieneet muutaman kymmentä litraa mustikoita, kasvimaalta on tulossa vielä ainakin maa-artisokkasato, palsternakat ja punajuuret. Omenapuutkin virkistyivät tänä vuonna tuottamaan satoa.

Nyt tämä kaikki pitäisi enää kuljettaa Helsinkiin. Junassa kulkee yllättävän paljon, mutta useamman perunasäkin kantaminen metroon ja sieltä vielä bussiin ei oikein houkuta. Juvan ja Helsingin välinen tie kuhisee autoja, joten täytyyhän siellä olla *joku*, joka ajaa takakontti tyhjänä ja voisi viedä satomme luomuperunoita ja -mustikoita vastaan. Mutta miten sen jonkun löytäisi?

Olen kysellyt facebookissa, ilmoittanut greenriders.com:ssa ja kertonut sukulaisille, mutta kyyti ei ole vielä varmistunut. Kun te ihmiset ajatte autolla ja kaipaatte polttoainekuluille jakajaa, ilmoittakaa ihmeessä matkoistanne netin kyytipalveluissa! Ainakin greenriders.com, kyydit.net ja kimppa.net toimivat, mutta kyydintarjoajia voisi olla enemmänkin. Kuitenkin tiet ovat täynnänsä autoja. Löpö nähtävästi on vielä ihan edullisella tasolla.

-Piia

Milloin voi leikkiä yksin ulkona?

Ensilumi tuli tänä talvena Helsingissä ennätysmyöhään, vasta tammikuussa. Kävimme ostamassa Etolasta lumilapion Taiton ulkoleikkejä varten. Lasten lumilapiot näyttivät niin herkiltä särkymään, että otin samantien autoilijalle tarkoitetun mallin. Se oli samankokoinen, mutta vahvempaa tekoa. Se kyllä maksoikin parikymppiä, kun lasten mallin olisi saanut muutamalla eurolla, mutta toivottavasti nyt ei tarvitse rämpiä ostoksille heti uudestaan.

Rivitaloon muuttaminen muutti elämää aika vähän, mutta ulko-oven vieressä on pieni pihapläntti. Jo mökkeillessä kesällä kolmivuotias Taito touhusi toisinaan yksin ulkona, mutta nyt sitä päästiin kokeilemaan kaupungissakin. Kävimme yhdessä pihan pulkkamäessä, Valokki veteli samalla uniaan rattaissa. Kun unet jatkuivat ja minun piti päästä sisälle, kysyin Taitolta, uskaltaako hän leikkiä yksin pihalla. Valokki jäi myös ulos nukkumaan. Hyvin sujui: puolen tuntia tein hommia sisällä ja ihmettelin outoa tunnetta, kun lapset ovat keskenään ulkona ja mikään ei keskeytä toimiani. Sen verran seurasin tilannetta, että harjasin lumet parvekkeelta ja katsoin samalla alas.

Lapsena muistan touhuneeni ulkona niin vapaasti, että tuntuu oudolta seistä vieressä katsomassa, kun lapsi leikkii. Ehkä Helsingissä ei ihan samaan vapausasteeseen pääse kuin pikkukaupungin syrjäisellä omakotitaloalueella, mutta olisi kiva, jos lapsi jonkinlaista itsenäisyyttä saavuttaisi.

Taito touhuaa ulkona uusi lumilapio mukanaan.

Taito touhuaa ulkona uusi lumilapio mukanaan.

Kämppis sanoo, ettei uskalla jättää vauvaansa ulos nukkumaan, vaikka pihaplänttimme on ison rivitaloyhtiön ”sisällä”. Minä taas arvelin, että helponkin vauvan kanssa työmäärä on sitä suuruusluokkaa, että viejä toisi sen takaisin aika pian. Suunnilleen viiden tai kymmenen minuutin välein käyn kyllä ulko-ovelta kurkkaamassa, vieläkö unet jatkuvat, jos Valokki on ulkona yksinään. Tokihan kaikenlaisia uhkia tulee mieleen. Haluan itse kuitenkin toimia niin, että edistäisin luottamuksen ilmapiiriä yhteiskunnassa.

Vauvasieppaajaa isompi uhka pihapiirissä ovat autot. Muuten niin ihanaa pihakatua saa ajaa autolla oman ulko-oven viereen. Niinpä lapsen pitäisi muistaa pysyä juuri omalla pläntillä, jotta ei ole vaarassa jäädä naapurin auton alle. Harmittaa, että liikennesuunnittelu on aikoinaan tehty tyhmästi, mutta täytyy yrittää nauttia pihan hyvistä puolista. Katselin jo paikkaa, mihin keväällä olisi mukava istuttaa oma marjapensas.

-Piia

Kalliit neliöt

Kas niin, nyt kommuunimme on muuttanut väljempiin tiloihin. Taloudellinen huolettomuus hiukan kärsi, kun piti ottaa asuntolainaa muutaman vuoden tauon jälkeen. Tilaa on nyt noin 200 neliötä seitsemälle asukkaallemme, toivottavasti ei tarvitse muuttaa ihan pian uudestaan. Viisiö vaihtui kuusioksi, ja osan tilasta saimme käyttöön remontoimalla uuden asunnon uima-altaan tilalle kunnon lattian.

Asuminen aiheuttaa ison osan tavallisen ihmisen ympäristörasituksesta, ja sen huomaa pankkitilin saldossakin. Tarvitsemiaan neliöitä kannattaa totta vie miettiä tarkasti, sillä nehän maksavat Helsingissä vähintään parituhatta euroa kappaleelta, keskustan lähellä kaksinverroin. Tällainen palkkakuopassa oleva diplomi-insinöörikin saa sijoittaa koko kuukauden käteen jäävän palkkansa yhteen asuntoneliöön. Siinä sitä sitten katsoo huoneen nurkkaa ja miettii, oliko tuokin neliö kaiken vaivan arvoinen. Ja kannattaisiko tuostakin roinasta luopua ennemmin kuin hankkia lisää pinta-alaa sen säilyttämiseksi.

Eikä riitä, että asuinpinta-alasta maksaa kerran könttäsumman. Jokainen neliö ja kuutio pitää vielä lämmittää, valaista ja siivota. Yhtiövastike on yleensä kolmen euron tienoilla kuukaudessa neliötä kohti, joten vuodessa jokaisesta turhastakin neliöstä kertyy vähintään kolmen-neljänkympin kulut.

Ihmetyttää, ettei ole tarjolla enempää asumisratkaisuja, joiden avulla saataisiin arvokkaat neliöt tehokkaampaan käyttöön. Helsinkiläisen asunnon keskikoko on noin 60 m2. Miksi huonekalukaupoissa on siitä huolimatta vain puolen hehtaarin kokoisia sohvia myynnissä? Eikä niitä pysty edes muuntelemaan. Jo pelkästään parisängyn viemä pinta-ala on suuri, ja pienessä makuuhuoneessa sen ympäri sitten pujotellaan. Miksei ole myynnissä sänkyjä, jotka saisi pienellä vaivalla vaikka ylös seinälle tilaa viemästä?

Taiton huoneeseen hankimme lastensängyn sijasta vuodesohvan. Siinä mahtuvat vieraatkin hyvin istumaan, mutta sitä ei tule pedattua sohvaksi päivittäin. Ollapa ratkaisu, jolla pedin saisi piiloon vielä hiukan vähemmällä vaivalla.

Jos me kaikki viihtyisimme vähän vähemmissä neliöissä, siitä olisi muutakin iloa kuin pienemmät asuntolainat. Asuntoalueiden ei tarvitsisi silloin kasvaa yhtä laajalle. Lyhyemmät työ- ja asiointimatkat tekisivät elämän hiukan mukavammaksi, lähimetsäalueista puhumattakaan.

-Piia

Ps. Meidän tapauksessamme ekotehokkuus pysyi samana muuton myötä. Edellinen asukas nimittäin asui näissä kahdessasadassa neliössä yksinään. Hänen uusi asuntonsa taas on samaa kokoluokkaa kuin meidän vanha asuntomme. 🙂

« Older entries Newer entries »