Säästöpossun tammikuu: Erilainen kaalikeitto

Katson aina kaupassa kaaleja miettien, mitä niistä voisi tehdä. Kotimaista kaalia saa pikkurahalla, ja se tarjoaa mukavasti C-vitamiinia ja muuta terveellistä. Päätin selviytyä helpolla, ja ostin sekä keräkaalin että mausteeksi riisinuudeli-pikaruokapakkauksen. Inhoan chiliä, joten sietokyvylleni sopiva maku saadaan sekoittamalla nuudelimausteet pariin kolmeen keittolitraan…
saastopossun_erilainen_kaalikeitto1
Kasviskeitot teen usein saman kaavan mukaan: ensiksi kuullotan sipulinpalaset öljyssä kattilan pohjalla. Sitten lisään kovimmat juureksenpalat, joilla on pisin kypsymisaika. Tähän laitoin kasvikset järjestyksessä palsternakka, porkkana, kaali, peruna. Punaisia linssejä heitin joukkoon siinä välissä antamaan proteiinia, ja sitten nuudelit. Soijakökkäreet tulevat lopuksi, koska ne eivät vaadi varsinaista kypsennystä, maustamista enemmänkin. Vettä lisäilen pitkin matkaa. Nuudelimausteet lisäsin jo juurespalojen kanssa, jotta ne vaikuttaisivat tasaisesti.

Soppa onnistui hyvin, ja lapsetkin söivät mielellään. Kaalin lisäksi mukana oli perunoita ja juureksia tuomassa ruokaisuutta. Mausteeksi lisäsin paprikajauhetta ja merisuolaa. Säästöpossunäkökulmastakin ruoka onnistui hyvin: kaalinkerä maksoi 0,30 e ja nuudelit 0,60 e. Potut olivat itse kasvatettuja.
kaalikeitto
Ympäristönäkökulmasta eksoottista makua saatiin aika vähällä panostuksella: kuivien elintarvikkeiden kuljetus kaukomailta ei vie paljoa resursseja, tässähän ei kuljeteltu vettä merien takaa. Nuudeleissa huomasin käytetyn palmuöljyä, mutta sitä oli teelusikallinen – ei ihan samoja määriä, jotka tarvittaisiin auton tankkaamiseen. Monen makuun varmaankaan yksi nuudelipussi ei maustaisi tarpeeksi, mutta mausteita on helppo lisätä maun mukaan. Merisuola, paprikajauhe ja chili ovat parempia vaihtoehtoja täydentämään makua kuin aromivahventeilla ryyditetty valmissekoitus.

Myöhemmin tein toisen keittoerän, jossa proteiinin virkaa toimitti kotimainen hernerouhe ja härkäpapurouhe. Niillä on voimakkaampi maku, minkä vuoksi toinen soppakokeilu ei ollut ihan yhtä maukas. Tällainen proteiiniosasto kannattaa maustaa erikseen ennen ruokaan lisäämistä. Niin soijapalojen kuin muidenkin kasvisproteiinirouheiden määrissä kannattaa myös noudattaa kohtuutta, jotta lopputulos ei maistu koiranruualta. 🙂

Mainokset

Jääkaapin uudet tavat

Oma hylly pian syötäville ruuille jääkaappiin – siinä on minun keksintöni näin hävikkiviikon kunniaksi. Uuden asunnon myötä saimme ruhtinaallisesti jääkaappitilaa, saman verran kuin meillä oli kommuunissa seitsemälle. Idea on yksinkertainen: rasioihin pakatut tähderuuat ja muut nopeasti pilaantuvat laitan tietylle hyllylle.

Syö pian -hyllyltä näen yhdellä vilkaisulla, minkä verran lounasruokaa on jäljellä tai mistä aineksista pitäisi seuraavat pöperöt kehitellä. Rasioihin kirjoitan maalarinteippiin päivämäärän, jottei tarvitse myöhemmin arvailla, onko kyse vuosikertatuotteista.

syö pian -hylly

Huh, tässä sitä taas nähdään, etten ole mikään kodin hengetär. Tietääkö joku hyvän keinon, jolla vanhat etiketit saa lasipurkeista pois ennen uusiokäyttöä säilönnässä? Tuo Lidlin perunasalaattirasia on muuten palvellut eväsrasiakäytössä jo pitkään, saa sieltä siis laadukkaitakin tuotteita. 🙂 Ja ei, itse en käy Lidlissä.

Nyt hyllyllä näyttää olevan viimeinen erä viikonlopun vermisellikeittoa, jota lapset lakkasivat syömästä kahden tarjoilukerran jälkeen… Niinpä minulla samaa lounasta riittää jo viidettä päivää, ehkä tänään pääsen loppuun asti. Kasvisruuat ovat onneksi säilyväisiä. Keiton seurana on avattu mustikkahillopurkki ja rautaliuos, joka ehti olla kaksi viikkoa lämpimässä, ennen kuin sattumalta huomasin ”säilytettävä avattuna jääkaapissa” -huomautuksen. Saapahan ruuansulatukseni hyvää treeniä, näin rautamahaa ylläpidetään.

kukkakaaleja

kuva: Nick Saltmarsh, Flickr, CC

Muuten tähän vuodenaikaan kasvimaan sato määrää ruokavalintoja aika pitkälle. Kukkakaalit päättivät kasvaa syötävään kokoon kaikki kerralla, eivätkä ne säily kauaa kotioloissa. Kesäkurpitsojen sesonki myös lopuillaan. Perunoita on tullut valtava sato, josta riittäisi tutuillekin, jos vain joku niitä tulisi noutamaan. Pottuset odottavat vielä korjuuta maassa.

Ai mikä uusi asunto? Asustamme nykyään Juvan kirkonkylällä vuokratussa kerrostaloasunnossa, taidan olla kevyt-maallemuuttaja. Täältä on lyhyt ajomatka mökille, ja lapsilla kävelymatka sekä kouluun että päiväkotiin. Kommuuni Helsingissä on vielä olemassa, siellä Tomppa asuu työviikkonsa. Uusi alivuokralaisemme hyödyntää toista meiltä jäänyttä Helsingin-huonetta.

Sadonkorjuuruokaa

sadokorjuuruokaa1Elokuu on maalla ihanaa aikaa. Kasvimaanpitäjän vaivannäkö palkitaan, kun kasvit viimein tuottavat satoa. Kaikki eivät ikinä kasva hyvin, mutta kaikki ei myöskään ole vielä epäonnistunut kerralla. Elokuun ruokalistamme on sen mukainen: sadonkorjuupöperöä kulloinkin käteen sattuvista oman kasvimaan aineksista. Sadonkorjuupöperömme ovat usein kasvispatoja, wokkeja tai keittoja.

Tänä vuonna olen tehnyt muutaman kerran sadonkorjuuajan pikaruokaa äidin hamstraamista thaimaalaisista Mama-nuudeleista. Keitto valmistuu suunnilleen näin:

punaisia linssejä ja nuudeleitaSadonkorjuukeitto Mama-nuudeleista

3 pakettia riisivermiselliä tai muita nuudeleita
sopiva annos punaisia linssejä
porkkanaa
keltajuurikkaita tai muita punajuurilajikkeita
salaattifenkolia
paprikaa
pinaatinlehtiä silputtuna tai vastaavia villiyrttejä
kesäkurpitsaa
(kasvisvaihtoehdot ovat lähes rajattomat, yhtä hyvin voi käyttää vaikkapa parsa- tai kukkakaalia, pienen lantun, mangoldia…)

Keiton valmistus alkaa kovimmista aineksista, jotka tarvitsevat pisimmän kypsymisajan. Aloitan pilkkomalla juurekset, ja keittämällä juureksenpaloja punaisten linssien ja nuudelipaketin mausteiden kanssa reiluhkossa vesimäärässä. Mausteista jätän chilin pois, koska en siitä pidä, muut lisätköön sitä annoksiinsa maun mukaan. Noin 10 minuutin keittämisen jälkeen lisään pehmeät kasvikset, tässä tapauksessa paprikan, pinaatinlehdet, kesäkurpitsan ja salaattifenkolin. Sitten vain tarkistetaan vesimäärä sopivaksi, ja jatketaan keittämistä, kunnes viimeksi lisätyt kasviksetkin ovat kypsiä. Sitten vain nautitaan oman kasvimaan antimista aasialaisella säväyksellä!

Punaiset linssit ovat siitä mukavia, että niitä ei tarvitse keittää erikseen kuten useimpia muita papuja ja linssejä. Lisään ne itse aina ruokiin suoraan.

Kokeilin viimeksi linssien sijasta kotimaista proteiinivaihtoehtoa, Verso-härkäpapurouhetta. Se on maultaan mietoa, mutta ruuan valtaava harmaa väri ei oikein vedä puoleensa. Pitääpä seuraavaksi kokeilla rouhetta sellaisiin pöperöihin, joissa väriasia ei haittaa.

Papuja uudessa muodossa

Kauppoihin on ilmestynyt härkäpapuja uudessa muodossa: pastana ja jauhoina! Hassua, kuinka tämä vähän erikoisenmakuinenkin kasvi muuttuu ihan neutraaliksi perusruuaksi, jossa on kaiken lisäksi enemmän proteiinia kuin perinteisessä vaihtoehdossa. Tosi tervetullutta etenkin arjen kokkaamiseen, kun ruuan pitäisi ilmestyä lasten eteen nopeasti ja helposti.

härkäpapupastaHärkäpapuhan olisi mitä suositeltavan kasvi suomalaisten suuhun: se kasvaa täällä hyvin vaatimattomassakin maassa, tuottaa itse omat typpilannoitteensa ja sisältää hyvin proteiinia. Sitä on viljelty täällä keskiajalta lähtien, kunnes herneet ja peruna sen syrjäyttivät. Niinpä: maku ja ulkonäkö on meilläkin ohjannut ruokavalinnat monesti muihin vaihtoehtoihin. Keitettäessä irtoava musta väri ei ole kovin houkutteleva, ja melkein mikä tahansa muu papulaji on maukkaampi.

Mutta jalostetussa muodossa nämä puutteet korjautuvat: pavuilla terästetty pasta menee siinä missä mikä tahansa muukin pasta, ja gluteenitonkin vaihtoehto on tarjolla. Mustasta liemestä ei ole tietoakaan.

Papujauhoja voinee piilottaa melkein leivonnaiseen kuin leivonnaisteen. Itse olen kokeillut kik-hernejauhoja ja lupiinijauhoja pannareiden ja piirakoiden pohjien leipomiseen muiden jauhojen kanssa, ja hyvin on onnistunut. Sanotaanpa pitkälle jalostetuista elintarvikkeista mitä hyvänsä, tässä tapauksessa teollinen prosessointi on ihan hyvä asia.

Onneksi olkoon, Yli-Pihanperän maatila & Paulähteen Vihannestila, olette saaneet aikaan hyvän tuotteen!

Villivihanneskausi alkoi

Kevät on Helsingissä jo niin pitkällä, että makoisia vuohenputkien versoja pistää esiin kaikkialla rehevillä paikoilla, joita ei ole taannutettu nurmikoiksi. Poljin pyörällä poimimaan uuden erän salaattia varten. Lähin sopiva paikka löytyi ulkoilupolun varrelta merenrantalehdosta. Useimmiten haemme villivihannekset niityltä, joka on Laajasalossa Stansvikin luonnonsuojelualueen vieressä.

Kaupunkialueella villiruokaa kerätessä mielessä kalvaa epäilys koiranulkoiluttajien reiteistä. Ovatkohan koirat käyneet lorottelemassa pisunsa vielä kovinkin kaukana polulta? Viime kerralla epäilyksiäni huojensi vesisade, joka oli huuhtonut kasvuston aamun pikkutunneilla. Vuohenputket ja muut villiherkut sisältävät niin valtavan määrän hyödyllisiä aineita, että koirariskinkin olemme valmiit ottamaan. C-vitamiinia, kivennäis- ja hivenaineita ne sisältävät moninkertaiset määrät pelloilla lihotettuihin vihanneksiin verrattuna. Jääkaapissa ne säilyvät hyvinä muovipussissa jopa viikon verran.

Tältä näyttää villivihannesten harrastajan aamiainen kevätsesongin aikaan: vuohenputken versoja toisella, tahinia toisella leivällä.

Tältä näyttää villivihannesten harrastajan aamiainen kevätsesongin aikaan: vuohenputken versoja toisella, tahinia toisella leivällä.

Vuohenputki kuuluu sarjakukkaisten kasvien heimoon. Sen monet sukulaiset onkin kesytetty viljelykasveiksi: ainakin porkkana, palsternakka, selleri, persilja, kumina, kirveli, tilli, korianteri ja fenkoli huojuvat kasvimailla puutarhurin suojeluksessa, kun taas vuohenputki on leimattu puutarhan rikkaruohoksi. Toisaalta sukulaisjoukkoon kuuluvat myös Suomen myrkyllisimmät kasvit, kuten  myrkkykeiso, jonka vesirajassa kasvava makea juurakko ja lehdet ovat aiheuttaneet kuolemaan johtaneita myrkytyksiä.

Vuohenputki kasvaa laajoina mattoina, jotka pyrkivät tukahduttamaan alueen muut kasvit alleen. Mielestäni sekaantumisen vaara vesirajassa kasvavan yksittäisen myrkkykasvin kanssa on kovin pieni. Mökillä pääsemme poimimaan villiherkkuja pitkin kesää, kun niitämme kasvuston aika ajoin. Vain nuoret lehdet ovat hyviä, parhaita ovat vielä supussa olevat mureat yksilöt.

Kevätkylmillä versojen väri on punertava, kesemmällä vaaleanvihreä. Millaisiahan terveysvaikutuksia kasvin kylmänsietoaineella mahtaa olla? Ainakaan eriväristen versojen maussa en ole huomannut suuria eroja.

Nekkuja talven kunniaksi

Vietimme perheen kanssa sokerittoman tammikuun. Jätimme pois suklaan, maustetun jugurtin ja sokeriset leivonnaiset. Ei herkkujen mussutus ollut mitenkään mahdottomaksi mennyt, mutta ruuan jälkeen oli tullut tavaksi napata suklaapalat, ja sokerinen jugurtti oli vakituinen välipalan osa. Arvelin suklaatauon olevan paikallaan, kun kerran tullessani huoneeseen Taito puheli itsekseen: ”Kukas sieltä tulee? Ai, se on se suklaanantajatyyppi”.

mikronekutMitenkö tauko onnistui? Yllättävän hyvin. Suklaalevyt pysyivät kaapissa koskemattomina, ja kaupassa lapset hyväksyivät herkkujen jäämisen hyllyyn muutamalla muistutuksella. Kuvittelin jo, että ilman sokeria on helppoa olla, mutta sitten ohjelmassa olivat Taiton eskarikaverin synttärit. Sain toimeliaan ajatuksen itse askarrellusta lahjasta. Seuraavaksi huomasinkin roudaavani kaupasta kotiin sokeria, kermaa, nonparellivalikoimaa ja pikkuisia paperimuotteja. Niistä syntyi tämä sokerittoman tammikuun viettelys, mikronekut, vanhan Karkkikirjani (Saari, Warelius, WSOY, 1994) ohjeen mukaan:

Mikronekut

1 dl sokeria
1 dl siirappia
1 dl kermaa
(1/2 korppujauhoja)
1/2 dl rouhittuja hasselpähkinöitä tai manteleita
1/2 tl leivinjauhetta

Sekoita sokeri, siirappi ja kerma korkeareunaisessa kulhossa. Kuumenna mikrossa täydellä teholla (750 W) 8-10 minuuttia. Kokeile, jähmettyvätkö nekut kylmässä tekemällä vesikuulakoe: kun nekkutaikinaa pudottaa tipan kylmään veteen, sen rakenteen pitäisi jähmettyä kunnolla. Jos massa jää juoksevaksi tai liian pehmeäksi, taikina on vielä keskeneräistä. Jatka kuumentamista mikrossa minuutti kerrallaan, kunnes kuulakoe onnistuu. Lisää pähkinärouhe, johon on sekoitettu leivinjauhe, ja mahdolliset korppujauhot. Kaada seos pikku vuokiin tai leivinpaperille jähmettymään. Leikkaa paloiksi hieman pehmeänä.

Veimme nekkuja eskarikaverille osana synttärilahjaa, mutta toki epäonnistuneita kappaleita jäi ja säälihän olisi ollut heittää ne hukkaan… Loput onnistuneet jäivät kaappiin odottamaan kuun vaihtumista. Onneksi synttärijuhlijat olivat tyhjentäneet pussin heti, sillä huomasin, etteivät nekut kestäneet pitkää säilytystä: ne valuivat hitaasti ulos muoteistaan ja tarttuivat toisiinsa. Toisaalta liian koviakaan karkkeja ei ole kiva tehdä, joten ehkä nämä ovat parhaimmillaan muutaman päivän sisällä syötyinä. Maku oli juuri sellainen kuin pitikin. Jätin korppujauhot pois ja laitoin pähkinärouhetta senkin edestä. Astiana käytin keraamista vuokaa, kun en halunnut ftalaatteja tai niiden kavereita nekkuihin mukaan.

Tompan kanssa keskustelimme, pitääkö sokerittoman tammikuun osana kieltäytyä myös makeista kokoustarjoiluista. Minä olin mässännyt tyytyväisenä herkkuja hotelli Tornissa samalla kun pohdimme asioita hallituksen kokouksessa. Tomppa oli viettänyt omat työkokouksensa kuivin suin. Puolustauduin sillä, että minulla on nykyään kokouksia kovin harvoin.

Niin lukija hyvä, jos tiedät yrityksen, jonka hallitus kaipaa uutta verta. Minulla olisi hyvää aikaa perehtyä asioihin, ja idealingon paikka sopisi hyvin. Tomppa oli sitä mieltä, että hallitusammattilaisen hommia saadakseen olisi hyvä ensin olla jossain töissä… No, työtkin ovat tervetulleita, jos jostain porukasta vielä sattuu fyysikko puuttumaan. Nyt olen tehnyt vapaaehtoisprojektia niin innokkaasti, että työnhaku on jäänyt liian vähälle huomiolle…

Raakakakkua pöytään

Sokeriton tammikuu ja Piian syntymäpäivä… Pitäisikö sallia yksi poikkeus kuulle vai mitä tehdään? Muutamaa päivää ennen itse juhlaa mietimme tätä ongelmaa ja Piia ehdotti raakakakkua ratkaisuksi.

Maanantaina hain kymmenisen eri raakakakkuohjetta, joista listasin yleisesti käytetyt ainekset. Tämän listan kanssa menin sitten etniseen ruokakauppaan napaten pohjaan ja täytteeseen sopivia aineksia. Tuotoksena ei toki ole viimeisen päälle hiottu kakku, mutta maut olivat melko mukavasti harmoniassa ja sain tiistaina synttärikakun taiottua kasaan.

mustaherukka-raakakakku

Vain tämä kuva ehdittiin napata raakakakusta, ennen kuin se katosi parempiin suihin.

Pohja

– n. 25-30 kokonaista taatelia, eli noin 2,5 dl taatelin riekaleita kun kivet oli poistettu. Taatelimassana tuo olisi hiukan reilu desi. Tällä määrällä pohjasta ei tullut mikään ylimakea, joten säädä makusi mukaan.
– 250 g Mantelijauhoa. Tämän voi tehdä myös liotetuista kokonaisista manteleista.
– n. 100 g kuivia kookoslastuja (kannattaisi liottaa vesitilkassa)
– n. 75 g kylmäpuristettua kookosöljyä

Pohja hurautettiin isoäitini vanhalla monitoimikoneella melko tasaiseksi massaksi ja lisäsin ihan hiukan ruokaöljyä, jotta kookoslastut saisi paremmin mukaan. Koska käytin kuivia jauhoja ja lastuja, massasta tuli ilman öljyä hiukan liian jäykkää.

Valmis massa paineltiin öljytyllä kämmenellä irtopohjavuokaan, jossa oli leivinpaperi suojana. Sitten pohja pääsi vetäytymään parvekkeelle pakkaseen.

Täyte
– 300 g cashew-pähkinöitä, joita on liotettu yön yli. (Tällöin pähkinät saa jauhettua tasaisemmaksi, kaada vesi kuitenkin pois hyvissä ajoissa ennen jauhamista)
– n. 100 g kuivia kookopähkinälastuja
– n. 50 g kylmäpuristettua kookosöljyä
– n. 10 taatelia
– 1-3 dl mustaherukoita (käytin 3 dl)
– 1 tl suolaa

Nämäkin sekoitettiin monitoimikoneella tasaiseksi. Mustaherukat lisättiin viimeisenä, kun haluttiin marjaisia sattumia täytteeseen.

Täyte levitetiin levänneen kakkupohjan päälle ja koko komeus palautettiin kylmään noin tunniksi. Paloittelin koko kakun vielä kun se oli kylmänjähmeä. Tosin tässä tapauksessa kakku pysyi melkoisen jämäkkänä myös lämpimänä, johtuen pitkälti kookoslastuista, jotka kuivina sitoivat ylimääräisen kosteuden turhankin tehokkaasti, sekä kookosöljystä, joka on kiinteää huoneenlämmössä.

Täytteen oli ajatuksena olla hiukan juustokakkumaista, kevyesti suolaista ja makeaa. Mustaherukka oli ehkä liian vahva marja tähän ja kuiva kookoslastu esti massan tasaisen hienontumisen, joten tavoiteltua rakennetta ei saavutettu. Toisaalta sekä suutuntuma että maku olivat miellyttäviä. Kakku oli myös sen verran tuhtia tavaraa, että kukaan herkuttelija ei jäänyt nälkäiseksi.

Testailen varmasti tuorekakkuja myöhemminkin. Pidin kovasti perusideasta ensimmäisen kakun suunnittelussa: katsotaan mitä yhteistä useimmilla raakakakuilla on ja jalostetaan perusreseptin ympärille kakku niistä aineksista, joita on saatavilla helposti. Tosin ensi kerralla hankin ainekset hiukan pidemmällä varoitusajalla…

Tomppa

Kuinka päivän sokeriraja täyttyy?

Maailman terveysjärjestö WHO nousi viimein julkisesti yletöntä sokerinkulutusta vastaan, ja julkaisi uudet terveyssuositukset sokerinkäytölle. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Mitä voi syödä, ennen kuin 25 gramman päivittäinen raja-arvo paukkuu?

viikon sokeriannos

Viikon sokeriannos: seitsemän tapaa saada päivän annos 25 g eli 6 tl täyteen, kahdella rahkalla menee ylikin.

Kävin ruokakaappia läpi. Kaapin perällä on lojunut tuliaiskarkkeja, joiden sokeripitoisuutta aloin nyt tutkia tarkemmin. Jaahas, yli 50 % sokeria, 40 g askillinen siis täyttäisi päivän kiintiön. Tummaa suklaata voisi vetäistä koko levyn, ja vielä hiukan jotain lisäksikin. Sokerinen maitosuklaalevy on leikattava kahtia, puolikkaasta levystä kertyisi jo WHO:n sallima määrä.

Entäs varsinaiset elintarvikkeet sitten? Maustetut jugurtit ja rahkat ovat juuri sellaisia sokeripommeja kuin kerrotaankin: kaksi 150 g rahkapurkkia saa jo kiintiön paukkumaan reilusti. Mustikkakeitossa ja täysappelsiinimehussa on molemmissa 10 % sokeria, joten 2,5 dl täyttää päivän annoksen. Kuvassa näkyy viikon sallittu sokeriannos yhdelle ihmiselle. Jaahas, ottaisikohan sitä tänään lasin mehua vai mustikkakeittoa? Suklaalevyyn olisi lisättävä varoitus: jaa levy ystävien kesken!

Olin kuvitellut perheeni olevan kohtuukäyttäjiä sokerin suhteen. Syömme lisättyä sokeria oikeastaan vain aamupuuron hillosilmässä ja välipalalla. Silloin käytän maustettua jugurttia tai rahkaa mausteena, jota lantraan maustamattoman jugurtin ja myslin sekaan: yksi pikkupikari kolmelle tai neljälle syöjälle. Tutkivan journalistin retkeni jälkeen voin todeta, että mielikuvani oli oikea. Pysymme terveysjärjestön suosituksissa, kunhan mehuja nauttii vain snapsilasillisen päivässä tuohon päälle ja pitää sokeriset leivonnaiset vaihtoehtona jugurtille ja myslille.

Ai miksei sokeria pitäisi syödä ylenmäärin? Syistä listasin joskus täällä.

Helppo salaatti aterialle

Miltä kuulostaisi seuraava liikeidea: yritys pilkkoo kasviksia valmiiksi salaateiksi kiireisille ihmisille, jotka eivät ehdi silputa tuorepalojaan itse. Uskokaa pois, bisnes rullaa kuin rasvattu. Kesämökkipaikkakunnallani toimiva salaattifirma Salico on laajentunut vuodesta toiseen.

Salaatinvalmistuksen ajankäyttöongelma on tuttu minullekin. Monesti olen kiidättänyt lapsille pöytään pelkät perunat ja kalan, kun ulkoilun jälkeen ei muutakaan ehdi lounaaksi tehdä. Valmissalaatti ei kuitenkaan tunnu houkuttelevalta ratkaisulta. Kun kasvikset säilytetään valmiiksi pilkottuina, ilman happi ehtii pilkkoa myös ison osan hyödyllisistä vitamiineista. Pakkausjätevuortakaan ei ole mukava kasvattaa. Monella on nopeat rutiinit kurkun, tomaatin ja salaatinlehtien käsittelyyn, mutta minusta kasvihuonevihannesten puputus vuoden ympäri olisi paitsi yksitoikkoista myös ilmastoa liikaa kuormittavaa.

Meillä hyväksi lisukesalaattilöydöksi ovat osoittautuneet erilaiset kasvissäilykkeet: siis hapatetut kasvikset, etikkapunajuuret, relissit, pikkelsit, chutneyt ja sen sellaiset. Hapankaali on sellaisenaan maukas ja C-vitamiinia mukavasti sisältävä salaatti. Lapsetkin syövät sitä mielellään, ja maitohappopöpöt pitävät massut kunnossa. Aika hyvin uppoavat muutkin happamat kasvissäilykkeet. Ja ne ovat nopeita! Purkki vain esiin jääkaapista ja salaattinokareet lautasille.

Tässä on muuten hyvä chutneylöytö tältä syksyltä, lähteenä tänä vuonna julkaistu Purkissa! -säilöntäkirja. Kokemukseni mukaan ohjetta voi myös huoletta yksinkertaistaa, ainakin saksanpähkinät jätimme pois. Tämä säilyke tuli syötyä parissa päivässä, ja seuraavaan erään on jo ainekset hankittu. 🙂

Omenachutney

500 g jauhoisia omenoita
1 dl vaaleita rusinoita
2 vihreää chilipalkoa
2 laakerinlehteä
2 rkl raastettua inkivääriä
1 tl currya
1 tl neilikkaa
1 tl suolaa
1 dl ruokosokeria
1 sitruunan mehu
1/2 dl omenaviinietikkaa
1/2 dl vettä
1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna

noin 5 dl:n vetoinen lasipurkki tai pari pienempää.

Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi. Hienonna rusnoita kevyesti veitsellä. Hienonna chilipalat (jos haluat miedompaa chutneytä, poista siemenet). Pane kaikki ainekset kattilaan pähkinärouhetta lukuunottamatta ja kiehauta. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes omenakuutiot ovat lähes kokonaan soseutuneet. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä hetki. Sekoita joukkoon saksanpähkinärouhe.

Lusikoi chutney puhtaaseen purkkiin ja sulje huolellisesti. Jäähdytä ja säilytä viileässä. Omenachutney säilyy hyvänä vähintään kolme kuukautta.

Tinkimaitoa ja mitä kaikkea siitä saa!

Tänä kesänä olemme laajentaneet lähiruokamenuamme omien kanojen munien lisäksi tinkimaidolla. Läheinen kyläkauppa lopetti, joten kysyin lähimaatilalta, voisiko sieltä ostaa maitoa. Ja kyllä se onnistui. Nyt ihmettelen, miksemme tehneet niin jo aikaisemmin. Viiden litran kannellinen ämpäri vain mukaan, ja pyörällä polkaisten on maito haettu alta aikayksikön. Hintakin on hyvin edullinen kaupan luomumaitoon verrattuna, viisikymmentä senttiä litralta. Kaikki rasvakin on vielä maidon mukana kaupan päälle. Luomuahan tämä maito ei ole, mutta eiköhän sille vähintään eläinten hyvinvointimerkin voisi antaa. Kun katsoo, kuinka lehmät kävellä lönköttelevät omia aikojaan laitumelta lypsyjonoon, ei niiden oloissa näytä valittamista olevan.

Katsoin varmuuden vuoksi Eviran sivuilta listauksen, mitä kaikkea pastoröimattoman maidon juomisesta voi seurata. Se on myös julkaissut perusteellisemman oppaan Suomessa tuotetun raakamaidon biologiset vaarat. Jonkinlaisen riskin otamme, sillä vatsatauteja jälkitauteineen on pitkä lista. Vakavimmasta päästä on EHEC, josta seuraavaan harvinaiseen sairauteen huonotuurinen pikkulapsi voisi kuollakin. Salmonellaa ja kampylobakteeriakin tiloilla esiintyy. Eviran tilastojen perusteella sairastumisia on kuitenkin ollut todella vähän tinkimaidon käyttömääriin nähden. Itsekin on noudatettava huolellisuutta: maitoastiat on pidettävä puhtaina ja jääkaappi tarpeeksi kylmänä. Silti astioihin hiipii happaman maidon haju, jota on vaikea saada pois, koska maitorasva pysyy tiukasti kiinni muoviastiassa.

Itse tehtyä jugurttia

Maidosta voi myös valmistaa monenlaisia hapanmaitotuotteita ja muita maitojalosteita ihan itse. Silloin ensimmäinen vaihe on pastörointi kotikonstein: maito vain kuumennetaan kattilassa kahdeksaankymmeneen asteeseen. Tämä kesä on ollut varsinaista maidolla mässäilyä. Olemme kokeilleet tähän mennessä tehdä viiliä, jugurttia, munajuustoa ja ternimaitojuustoa. Halloumin ohjekin näytti niin helpolta, että se on seuraavana listalla.

Perheen ruokabudjetista aimo siivu menee yleensä maustamattomaan luomujugurttiin, niinpä jugurttia on tullut valmistettua eniten. Netistä löytyi ohjeita helposti, olen itse päätynyt käyttämään etenkin Kyllä äiti tietää -blogia tietolähteenä. Tarvitaan vain maustamatonta jugurttia siemeneksi, kattila, kunnon lämpömittari ja lasinen tai emalinen kannellinen astia sekä keino pitää valmistuva jugurtti noin 42 asteessa puoli vuorokautta.

Kas näin se käy: maito kuumennetaan kattilassa kahdeksaankymmeneen asteeseen. Kun se on jäähtynyt 45:een, se kipataan valmistusastiaan, joksi sopii hyvin iso lasipurkki. Joukkoon sekoitetaan jugurttia siemeneksi noin puoli desiä maitolitraa kohti. Sitten vain kansi päälle ja purkki jonnekin lämpimään puoleksi vuorokaudeksi. Olen käyttänyt apuna kylmälaukkua, jossa huovan sisällä on valmistuva jugurtti lasitölkissään ja kaksi noin 55-60 -asteista vettä sisältävää pulloa lämpöakkuna. Leivinuuniakin kokeilin, se oli jäähtynyt jugurttipöpöjen kannalta oikean lämpötilaan kaksi päivää lämmittämisen jälkeen.

lämpömittari kotijugurtin valmistuksen avuksi

Minulle on ollut yllätys, kuinka omat maitojalosteet on helppo saada onnistumaan: viilistä tulee oikeaa venyväistä viiliä ja jugurtista raikkaan makuista, vaikkakaan rakenne ei ole yhtä tasainen kuin kaupan hyllystä haetuissa. Valmistusvaiheen kuumentamisen ansiosta niiden nauttiminen lienee myös turvallisempaa kuin tinkimaidon juominen sellaisenaan. Syksyllä kaupungissa pitänee hyvittää ilmastokuormituksemme kesäinen nousu siirtymällä joksikin aikaa soijatuotteisiin. Vaikka pitkien kuljetusten kuormitus jää lähimaidosta pois, isompi ympäristövaikutus on kuitenkin rehun viljelyllä ja lehmien ruuansulatuksella. Toisaalta haluan edistää oman kylän pysymistä vireänä ja asuttuna.

Lapset ovat pitäneet niin tinkimaidosta kuin kotimeijerin tuotteistakin. Hoikkarakenteinen Valokkikin, joka ei aikaisemmin maitoa juonut kuin pieniä määriä, on suorastaan palleroitunut maidolla mässäilynsä seurauksena.

« Older entries Newer entries »