Ekoista sanoista runebergiksi

syntymäpäivä-kirjaa lukemassaPienten lasten hoidossa parhaita asioita on kehityksen ja uuden oppimisen seuraaminen. Puheen kehitys etenkin etenee aikamoisella vyöryllä, kun on kerran alkuun päässyt. Meillä molempien lasten puhe kehittyi saman aikataulun mukaan: säännöllinen yksittäisten sanojen käyttö alkoi vasta noin 1 v 8 kk ikäisenä, mutta pari kuukautta myöhemmin päästiin jo kunnon lauseisiin. Muutama kuukausi sitten Valokki osoitti kirjoja ja sanoi ”kirja”. Yhdestä sanasta hän siirtyi eteenpäin lisäämällä siihen adjektiivin: ”iso koira”, ”iso auto”. Nyt hän näyttää kirjaa ja sanoo ”lue äiti minulle tämä kirja”. En muista, mikä oli ihan ensimmäinen lause, mutta monet ekat lauseet liittyivät neuvotteluihin leluista kämppiksen lähes samanikäisen lapsen kanssa: ”elsa nappasi lelun”.

Vasta puhumaan oppineen puhetta on mukava kuunnella: sanat äännetään huolellisesti, kuin puhesyntetisaattorissa, mutta niissä on silti vähän kuin vierasmaalainen korostus. Suomen kielen taivutuksen oppimisessakin menee aikansa, ja kuunnellessa sitä kuulee itsekin kielen epäsäännöllisyydet uusin korvin: ”minä pesen omaita käsiä”, ”minun sukat ovat märkät”.

Molemmilla lapsilla on vähän yli yksivuotiaana ollut fraasi, jolla he keräsivät sanavarastoa. Taito osoitteli erilaisia asioita ympärillään ja sanoi ”tättä” tai jotain sinne päin kysyäkseen, mikä asia on kyseessä. Valokki taas käytti osoitellessaan pitkään ilmaisua ”kato tota”. Me sitten vuolaasti kerroimme, mistä on kyse.

Valokki ei ole vielä siirtynyt puhumaan itsestään kolmannessa persoonassa, kuten pienet lapset usein tekevät, vaan sanoo minä: ”minä tulen mukaan ulos”, eikä ”Valokki tulee mukaan ulos”. Vaihto kolmanteen persoonaan kyllä lienee meneillään parhaillaan. Taiton muistan käyttäneen sitä puhetapaa peräti jonnekin neljävuotiaaksi asti. Apua Valokki jo pyytää usein epäsuorasti. Kun mökin pihapolkua ei jaksaisi kävellä ylös, kuuluu vetoavalla äänellä ”äiti kantaa pikkuistaan” tai ”isä auttaa pikkuistaan”.

Erona lastemme puheenkehityksessä on nuorimmaisen aikaisin alkanut kyselyikä. Jo 1 v 10 kk se alkoi: Missä isä on? Miksi äiti laittaa ton? Mikä too on? Toisaalta kysymykset eivät ole vielä yltyneet samanlaiseksi jatkuvaksi tykitykseksi kuin Taitolla, jonka seurassa olin tiiviisti ristikuulusteltavana hänen 2,5 ikävuodestaan jonnekin neljän vuoden tienoille.

Tänään Valokille tuli kaksi vuotta täyteen, ja kielellisiä oivalluksia kuulee lisää joka päivä. Onneksi olkoon!

-Piia

Viisivuotissynttärit!

Taitolle tuli viisi ikävuotta täyteen, ja sen kunniaksi pidettiin peräkkäisinä päivinä lastenjuhlat laululeikkeineen ja rauhallisemmat kummikahvit. Juhlajärjestelyjä helpottaa, ettei kaikkea tarvitse keksiä joka vuosi uudestaan. Lastenjuhlaa pitää tietysti kehittää lasten kasvaessa, samoin kutsulistaa kaveritilanteen mukaan. Kummit ja mummit pysyvät samoina vuodesta toiseen.

viisivuotissynttarit2Lastenkutsuille saapui kuusi vierasta, mikä oli aika sopivasti. Aluksi Taito istui onnellisena parin rauhallisemman kaverinsa kanssa leikkimässä eväsretkeä juhlan kunniaksi pystytetyssä teltassa, ja vilkkaammat saivat purkaa tarmoaan juoksemalla portaikkomme ympäri. Sitten ohjelmassa oli pari ohjattua leikkiä ennen juhlapöytää.

Neljä-viisivuotiaat osaavat jo osallistua paremmin yhteiseen ohjattuun juttuun kuin synttärijoukko vuosi sitten.

Kokeilimme tällä kertaa kahta ohjattua leikkiä: Seuraa johtajaa ja Mörkö se lähti piiriin -laululeikkiä. Seuraa johtajaa -leikissä osallistujat pyrkivät
karkaamaan etenkin jonon perältä. viisivuotissynttarit1Sen sijaan kämppiksen vetämä laululeikki sujui hyvin: kaikki saatiin mukaan ja joku lapsista olisi kovasti toivonut sen leikkimistä vielä uudestaan. Mörkö se lähti piiriin on myös siitä hyvä, että siinä oppii toisten nimet. Jatkossa voisi yrittää ottaa ohjelmaan jonkin toisenkin laululeikin, se vähentää päätöntä riehumista.

Olemme välttäneet korostamasta lahjojen osuutta juhlissa, ja pohdimme lapsen kanssa muita asioita juhlan lähestyessä. Esimerkiksi kutsukorttien arkasteluun Taito käytti paljon aikaa, hänen suosikkipuuhaansa on leikkaaminen ja liimaaminen. Päivänsankari ei onneksi itsekään intoutunut miettimään lahja-asioita kovin paljon, ja kaikki saadut lahjat tuottivat iloa. Itse pysyimme hyötylinjalla ja ostimme pari hänelle mieluista design-paitaa Punavuoren peikosta sekä pyysimme isovanhempia tuomaan uudet sandaalit kesää varten. Kasvupyrähdys on pannut vauhtia vaatekaapin sisällön etsintään.

Vaikka kummikahvit ovat toistuneet samankaltaisina vuodesta toiseen, koin tällä kertaa jonkinlaisen morkkiksen jälkeenpäin: tässä on juhlittu lapsen synttäreitä, mutta hän itse istui hämmentyneen näköisenä sohvannurkassa, kun aikuiset juttelivat omia juttujaan. Eihän sen niin pidä mennä, ensi vuodeksi on suunniteltava jokin ohjelmanumero, jossa hän saa vaikkapa itse kertoa kuulumisiaan tai esittelemme muuten vuoden merkkitapauksia. Onneksi kummien kanssa pääsi kuitenkin laulamaan ja leikkimään, ettei juhla mennyt pelkäksi teekuppi kädessä pönöttämiseksi lapsen näkökulmasta.

Eroon vaipoista (ainakin melkein)

Valokki on nyt taapertanut pari viikkoa ison tytön housuissa sisällä. Toissapäivänä hän täytti 1 v 8 kk. Minä olen jäänyt ihmettelemään, mitä tällä kaikella vaippapyykistä vapautuneella ajalla nyt tekisi. Tänään housut eivät kastuneet kertaakaan, parit kakat vain piti siivota. Alkkareiden ja potkareiden pyykkääminen on paljon pienempi homma kuin paksujen vaippojen pesu.eroon_vaipoista

Kuinka tähän päästiin? Valokki on ollut jo ainakin puoli vuotta lähes yökuiva, ainakin jos kiidättää hänet potalle heti heräämisen jälkeen. Niinpä hänellä selvästi oli potentiaalia oppia sama päivälläkin. Vaipat vain kastuivat silti, ja oli työlästä riisua vaippaa vähän väliä, jotta hän pääsisi tarpeeksi usein potalle.

Pengoimme seuraavaa vaatekokoa ”Tulevaisuudessa sopivien” laatikosta, ja samalla löytyi pussillinen taaperon kokoa olevia alushousuja. Päätinkin hetken mielijohteesta pukea hänet niihin, ja selitin samalla, että nämä ovat ison tytön housut, ja pisut pitäisi tehdä vastedes pottaan. Parina ekana päivänä housut kastuivat tiuhaan, mutta huuhdoin ne tyynesti kylmällä vedellä ja ripustin rättipatterille kuivumaan. Jopas jotakin, näinkin työmäärä väheni, sillä ne kuivuvat muutamassa tunnissa ja huuhtomisilla menevät monta kierrosta ennen kunnon pesua.

Sitten kastuminen harveni, ja viikossa parissa asia näyttää menneen perille. Ulkona ja yöllä käytämme vielä vaippaa, mutta usein nekin pysyvät kuivina. Potalla käynnistä pitää muistuttaa, mutta ruuan ja unien jälkeen ja muuten tunnin-puolentoista välein riittää hyvin.

Valokin mieliala on ollut hyvä, ja tahtokohtauksiin näyttää tulleen tauko. Ehkäpä kuivaksi opettelu on tarjonnut hänen kaipaamaansa omien vaikutusmahdollisuuksien harjoittelua. Housujen pukemista on taaperonkin mahdollista harjoitella itse, toisin kuin vaipan. Siitäkin saa onnistumisen kokemuksia. Sanotaan, että teinitkin kapinoivat vähemmän, jos heille antaa omaa vastuuta. 🙂

Taaperon pönäkkää vaippapeppua vain tulee ikävä, pyykkäystä ei. 🙂

-Piia

Johtaja-ainesta

Valokki on jo yli puolitoistavuotias, eikä mielellään mene istumaan rattaisiin. Hän tahtoo teputtaa omilla jaloillaan ja pitää samalla vaunujen aisasta kiinni.

Eilen olimme kauppareissulla, kun lähikaupan nurkalla päivystävä äijäkööri kommentoi kommentoi taaperon menoa: ”Kylläpäs siinä poika tomerana työntää vaunuja, on selvästi pomoainesta. Kyllä on pojasta johtaja tulossa.” Sitten jollekulle heistä tuli mieleen varmistaa, olihan se vihreähaalarinen teputtaja varmasti poika. johtaja-ainestaKun vastasin, että Valokki on kyllä tyttö, puhe johtaja-aineksesta loppui siihen. Ennakko-oletukset vaikuttavat, mitä ominaisuuksia kenessäkin ihmisessä näemme.

Tänään on naistenpäivä, ja ajankohtaan sopivasti on juuri julkaistu teos Keitäs tyttö kahvia – Naisia politiikan portailla. Siinä monet tunnetut poliitikot kertovat, miten sukupuoli on vaikuttanut heidän työhönsä, ennen kaikkea muiden ihmisten suhtautumiseen. Niinpä niin, päättäväinen nainen on äksy, kun vastaavaa miestä sanottaisiin jämäkäksi.

Toivottavasti Valokki on toisen nimensä (Tahto) veroinen, ja osaa pitää päänsä tärkeissä asioissa. Ainakin kauppareissu meni päättäväisesti, hän käveli kotoa asti lähikauppaan ja takaisin. Olin varannut rattaat mukaan, mutta eipä niitä tarvittu mihinkään.

-Piia

Tahtoikä alkoi

Hiukan ennen puolitoistavuotispäiväänsä Valokki parkui selkä kaarella, eikä suostunut olemaan missään, ei ainakaan selällään vaipanvaihtotasolla. Ruokakin lensi lattialle. Hän oli haronut korvaansa, joten parin kiukuttelupäivän jälkeen vein hänet Lastenklinikalle korvatarkastukseen. Eihän niissä korvissa mitään vikaa ollut – en vain ollut tunnistanut tahtoiän alkamista. Tähän asti kun lapsi on ollut tyytyväisyyden perikuva.

Yhden vuoden ikä on minusta yksi lapsen kultaisia ikiä: meillä molemmat lapset ovat olleet yksivuotiaana hyväntuulisia, avuliaita, innokkaita tekemään yhteisiä asioita ja innokkaita virittelemään keskustelua, vaikkakin ilman sanoja. Yksivuotias osaa jo ennakoida toisten toimintaa, kiikuttaa aamulla äidille sukkia ja yrittää auttaa niiden pukemisessa. Pyynnöstä hän vie vaikka osan saamistaan herkuista isoveljelle. Ja mikä helpointa, yksivuotias ryhtyy mielellään toimeen silloin kun muutkin ryhtyvät. Kun esikoinenkin on ollut nuoremman yksivuotisaikaan tyytyväinen vähän yli neljävuotias viilipytty, voi sitä perheidylliä.

tahtoika
Tämä seesteinen onnen ja yhteistyön aika muuttuu vähemmän seesteiseksi, kun tahtoikä alkaa. Oma tahto näkyy innokkuutena tehdä asioita *itse*. Ja jos joku yrittää tulla auttamaan, niin hän ilmaisee hyvin selkeästi, ettei apua kaivata. Esikoisella tyypillinen tahtoiän kiukkutilanne oli ristiriita: hän halusi yhtä aikaa tehdä kahta vastakkaista asiaa, esimerkiksi sekä istua rattaissa että kävellä niiden vieressä. Näissä auttoi, kun selitti lapselle, että sinulla on nyt ristiriita, ja sitten odoteltiin, mihin vaihtoehtoon kallistutaan. Kokosin aikoinaan kiukunkäsittelykeinoja tänne kiukkukouluun. Kohta näitä oppeja taidetaan tarvita taas.

Samoihin aikoihin ensimmäisten kiukkukohtausten kanssa huomasin, että Valokkihan osaa vastata kysymyksiin kyllä tai ei (vieläpä kiivaasti päätään puistellen). Onko vielä nälkä, haluatko jatkaa syömistä? Tai onko pisuhätä? Nukuttaminen on helpottunut, sillä nyt meillä on keino selvittää, mikä on syynä, jos lapsi rullaa ympäri sen sijaan, että rauhoittuisi unille. Ennestään jo tiesimme, että hän suostuu nukkumaan vain vaippa kuivana. Jos siis pisuhätä ehtii iskeä univaipan laiton jälkeen, hän yrittää joko lähteä sängystä pottaa kohti tai kierii ympäri levottomana. Toisinaan nukuttamiset menivät siksi vaipan ja potan kanssa venkslaamiseksi. Nyt voi sentään kysyä, onko pisuhätä, ennen kuin lähdetään sängystä takaisin kylppäriin.

Newer entries »