Päätös

lapset luonnossaVuosien maalle vai kaupunkiin -vatvominen on nyt tehty. Ensi talveksi emme enää palaa Helsinkiin, sen jälkeen pohdimme asiaa uudestaan. Mieli teki jäädä jo viime syksynä, mutta silloin minulla ei vielä ollut ajokorttia. Tämä syksy tuntui viimeiseltä tilaisuudelta ennen eläkepäiviä – esikoinen kun menee kouluun syksyllä.

Mitä me tällä tavoittelemme? Luonnonrauhaa, omissa metsissä kulkemista, pienessä luokassa oppimista, omille juurille palaamista, omavaraisuuteen liittyviä harrastuksia.

Entäs käytäntö sitten? On mietittävä myös liikkumista ja toimeentuloa.

Arvaatte varmaankin, mitä ituhipin on tehtävä ensimmäiseksi maalaispaikkakunnalle muuttaessaan? Aivan, ilmoitin Tompalle tässä yhtenä päivänä, että nyt sopiva auto on löytynyt netin myyntisivustolta: on maavaraa, neliveto-ominaisuuksia, mutta kuitenkin myös siroutta. Kolkuttelimme junalla Turkuun korjaamaan auton parempaan talteen.

Toistaiseksi perheen toimeentulo saadaan Tompan työstä Helsingissä, joten hän jää sinne arkipäiviksi. Onnibussilipuille ja Matkahuollon tarjouksille on siis kovasti kysyntää. Onneksi edullisia joukkoliikennematkoja on hyvin tarjolla, kun vain ostaa liput hyvissä ajoin.
suzuki ignis ja mietteliäs omistaja
Oma toimeentuloni vaatiikin enemmän pohtimista, sillä valmiita työpaikkoja Etelä-Savossa on kovin vähän. Olisi parempi reippaana työllistää itse itsensä. Olen käynyt oppimassa yrityksen perustamista Aalto-yliopiston Pienyrityskeskuksessa keväästä lähtien. On ollut hienoa tavata iso joukko muita, jotka miettivät samoja asioita. Liikeideoitani pääni tuottaa edelleen, toivoisin vain voivani toteuttaa niitä yhteistyössä jonkun kanssa. Yksin puurtaminen käy puuduttavaksi, jos ei ole ketään innostamassa eteenpäin.

Eilen kävimme vuotuisessa kyläjuhlassa, ja kerroin monille tutuille kyläläisille, että meistäkin tulee paikkakuntalaisia. Aika radikaali ratkaisu, sanoi yksi tuttu. Ja minusta kun se oli radikaalia, että sanoja itse on rakennuttanut tänne talon keskelle metsää ja muuttanut eläkepäivikseen ilman, että hänellä oli tänne siteitä ennestään. Minun sukujuureni sentään ovat kokonaan täältä, olen käynyt täällä kesäisin lapsesta asti. Mökillenikin sain tehdä muuttoilmoituksen ihan luvallisesti, sillä se on edelleen asuintalo, vaikka isovanhempani muuttivatkin kaupunkiin jo vuonna 1964. Talveksi on kyllä suunnitelmissa vuokrata vähän talviasuttavampi asunto kirkonkylältä.

Talvi näyttää, kuinka iso muutos tämä on. Ainakin paikkakunnan palvelut ovat tähän mennessä tehneet enemmän kuin hyvän vaikutuksen, mutta niistä kirjoitan lisää myöhemmin.

Äitienpäivän muistamisia

Päiväkodin ja eskarin ohjelmaan kuuluvat äitienpäiväkahvit ja -lahjat. Järjestin aikataulut niin, että pääsin käymään molempien lasten äitienpäiväkahveilla.
äitienpäivälahjoja ja -kortteja
Eskarilaisia oli pyydetty myös kertomaan äideistään, ja juttuja oli hauska lukea taululta. Tosi myönteisiä puolia kaikki äideissään näkivät, ja lasten piirtämissä kuvissa melkein kaikilla äideillä oli iloinen ilme. Nuorimmainen taas askarteli valokuvakehyksen ja kylvi krassinsiemeniä.
aitienpaiva_2015_1
Mun äiti on tosi !! hauska, ei se oo prinsessa ei voi verrata siihen. Äiti kirjoittaa blogitekstejä ja viljelee kasveja ja niin mun äiti on viisas.

Herkuttelun lomassa sain puhuttua hoitajien, opettajien ja päivänkodin johtajan kanssa vaatteisiin liittyvästä kiusaamisesta. Aamulla ennen lähtöä Taito nimittäin sanoi, että joku lapsista oli lietsonut toisia hänen kimppuunsa sukkahousujen violetin raidan takia. Violetti kun on kuulemma tyttöjen väri. Reippaasti hän kuitenkin laittoi samat sukkikset toisenakin päivänä. Henkilökunnasta kukaan ei ollut huomannut mitään vaatteisiin liittyviä kiistoja, mutta lupasivat puhua lasten kanssa siitä, ettei toisten vaatteista ole sopivaa huomautella. Aika piilossa lapset onnistuvat toimimaan niin halutessaan.

_DSC9416Mutta nyt nautitaan taas yhdessäolosta oman rakkaan perheen kanssa. Olen kyllä *niin* kiitollinen, että on tämä yhtä köyttä vetävä porukka ympärillä.

Eskarilaisen elämää 5: 7v-synttärit

7v-synttarit1Kun heräsin synttäriaamuna, huomasin, että lamput oli koristeltu ja joka paikassa oli ilmapalloja. Viideltä, kun vieraat olivat tulleet, huomasin, että olin saanut paljon lahjoja. Synttäreillä leikittiin lelujen sokkotunnistusta ja lennokeiden heittelyä.

Taito

Lahjaksi elämys

Ituhipit ovat iät ja ajat suosineet lahjavalinnoissaan aineettomia lahjoja, jotta kaapit eivät täyttyisi turhalla roinalla. Ilahduin kun huomasin, että elämyslahjat on nykyään tuotteistettu muillekin kuin ympäristöihmisille. Ja alan firmoja on syntynyt kuin sieniä sateella: Elämyslahjat, Kokemuskauppa.com, Greatdays, Live it

Helsinki yläilmoista

Helsinki yläilmoista. Kuva: Timo Noko, Flickr, CC.

Keväällä ohjelmassa on monet synttärit, joten lahjavalikoimaa on ihana plärätä. Ehdotin Tompalle kuohuviiniä yläilmoissa -elämystä. Hän valitteli, ettei välitä skumpan mausta ja epäili, että Helsingin yläpuolella voisi käydä kylmä viima. Päädyimme valitsemaan hänen synttärilahjakseen mieluummin käsiaseilla ampumisen. Sekin on asia, jota olen aina halunnut kokeilla. Tai oikeastaan mieluummin kivääriä, mutta parempi käsiaseetkin kuin ei mitään. Kämppikselle ostimme Elämyslahjojen lahjakortin. Odotan uteliaana, mitä hän valitsee.

Vauhdikkaita elämyksiä selaillessa tulee mieleen, että olisikohan sittenkin ympäristöystävällisempää vain ostaa se koriste-esine kirjahyllyyn. Valikoima on valtava: stunt-kyydityksiä, formula-autolla ajoa, pienkoneella lentämistä… Toki myös kiipeilypuistoja, sukellusta ja karhukojulla odottelua.

MiG-hävittäjä. Kuva: AereiMilitari.org, Flickr, CC.

MiG-hävittäjä. Kuva: AereiMilitari.org, Flickr, CC.

MiG-29 -hävittäjän ohjaamo, kuva: Anemone Nemorosa, Flickr, CC.

MiG-29 -hävittäjän ohjaamo, kuva: Anemone Nemorosa, Flickr, CC.

Hämmentävää muuten, millaisia ennakkoluuloja elämysfirmoilla on sukupuolten perusteella: Elämyslahja naiselle -paketissa tarjotaan hemmottelujuttuja, Elämyslahja miehelle taas pitää sisällään valikoiman vauhdikkaita elämyksiä. Kiehtovimmalta *minusta* nimittäin näytti Elämyslahjojen tarjoama Lento avaruuden rajoille: venäläisellä MiG-hävittäjällä lennetään ylös avaruuden rajalle asti. Osallistujan luvataan pääsevän itse jopa hävittäjän ohjaimiin joksikin aikaa. Ihana villi itä, jossa kaikki järjestyy! Hintaakin on kyllä lähes 21 000 e.

Muuten vain MiG-hävittäjää pääsisi lentämään, yli äänen nopeuden, puolella siitä hinnasta. Tavallisen painottomuuslennon saisi vähän yli kuudella tonnilla, olisihan sitä siinäkin. Aloin jo laskeskella lentojen hintaa suhteessa vuosituloihini, kunnes eko-omatuntoni alkoi muistutella siitä hiilidioksidipäästövuoresta, joka huvituksesta seuraisi.*Huokaus*, no ei sitten. Ehkä tänä kesänä voisimme viimein käydä perheen kanssa vaikka ratsastuksen alkeistunnilla, sellaisen saisi sitä paitsi muutamalla kympillä.

Kakkua ajokortin kunniaksi

Tämännäköisenä aukeni sunnuntaiaamu tuossa kotikadun vieressä Laajasalossa. Joku taisi kaahata punaisella volkkarilla niin lujaa, että kolme muuta autoa sai tälliä. Ainakin tuo vihreä on ollut pysäköitynä tien laitaan, ja siirtynyt aika vaikuttavan matkan. Kauempana pysäköitynä ollut koulubussikin (oikealla) oli saanut niin paljon iskua, että se joudutaan kuljettamaan lava-autolla korjattavaksi. Punaisen auton turvatyynyt olivat lauenneet.
kolari laajasalossa

Minä huomasin vasta autokoulussa, mikä viehätys kovaa ajamisessa voi olla. Olen kyllä aina tykännyt ajaa isoja koneita, kuten magneettikuvauslaitetta. Pendolinon kyydissäkin on ihana istua, kun se kiihdyttää kohti 220 km/h huippunopeuttaan. Silti pysyn kiltisti nopeusrajoitusten rajoissa. Kuinkahan muutkin malttaisivat nauttia vauhdin hurmasta turvallisissa rajoissa?
kakkua ajokortin kunniaksiKävin katsomassa kolaripaikkaa hiukan huonovointisena, sillä juuri edellisenä iltana tyhjensimme mieheni Tompan kanssa kuohuviinipullon uuden ajokorttini kunniaksi. Tomppa teki myös ihanan sitruunaraakakakun, kiitos kulta! Ehkä tuo kaaharikuskikin saa kakkua, ainakin jos korkki ei ollut pysynyt kiinni?

-Piia

Ps. Vinkkinä muillekin, että kuohuviinillä kannattaa juhlia useamman ihmisen kesken, on parempi olo kaikilla seuraavana päivänä. Skumppa kun ei säily, niin sen joutuu juomaan kerralla.

Haltiamänty

Haltiamänty Laajasalon ostarillaEnsimmäinen käyntini Helsingin Laajasalossa oli mieleenpainuva. Tulimme mieheni Tompan kanssa seuraamaan vanhalle uhripuulle järjestettyä pyhitysjuhlaa talvella 2006. Paikalla liihotteli performanssitaiteilija Reijo Kela tanssiesityksineen, ja peräti kahden kirkkokunnan papit siunasivat puun. Tilaisuuden puuhanaisina toimivat suomalaisiin pyhiin puihin liittyvää perinnettä tallentaneet valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo.

Puoli vuotta myöhemmin kommuunimme teki äkkikaupat ja muutimme Laajasaloon yhteiseen kerrostaloasuntoon. Ostopäätös tehtiin niin nopeasti, että reissussa ollut kämppiksemme näki uuden kotimme vasta matkansa jälkeen. Nyt kommuunimme asuu jo toisessa Laajasalon-asunnossaan, mutta käyn edelleen tervehtimässä haltiamäntyä. Se on jäänyt kovin arvolleen sopimattomaan ympäristöön, Alepan ja K-marketin viereen. Puusta on olemassa kuvat ainakin 1950– ja 1910-luvuilta, jolloin se oli jo varsin samannäköinen kuin nykyään. Ympärillä vain lainehtivat Ylistalon, Uppby hemmanin viljapellot.

Suomalaisessa perinteessä uhripuille on ollut tapana viedä uuden sadon ensimmäiset maistiaiset, kuten uutisviljan ensimmäiset jyvät ja äidin ensimmäiset maitopisarat:

Niin sa olet uhrit juopa,
emosen ensi maitopisarat,
haarasorkkain synnyinmaidot,
tappajaisten veripisarat,
ensimmäiset sulle tuodaan.
(Puiden kansa, Seppo & Kovalainen)

haltiamanty2Haltiamänty tuli taas mieleeni, kun metsäaktivistikaverini kysyi, mitä sille tapahtuu uuden ostarin rakentamissuunnitelmassa. En ollut muistanut kysyä! Kävin lupaamassa puulle, että muistutan kaavoittajia sen olemassaolosta. Samalla toivoin jotakin, ensimmäistä kertaa. Onkohan ihan turvallista esittää toivomuksia noin vanhalle puulle? Entä jos se vanhasta tottumuksesta odottaa vastalahjaa?

Laajasalossa on muitakin hienoja puita, joita käymme aika ajoin tervehtimässä, ainakin Tullisaaren tammia ja Yliskylän poppeleita. En kuitenkaan tiedä muita, joilla olisi ollut asema aitona pyhänä puuna.

Omassa perheessäni elää vielä nimikkopuuperinne. Mökillä kaikilla perheenjäsenillä on omat puunsa, samoin isovanhemmillani. Mummoni aikoinaan istutti itselleen ja ukilleni omenapuut keskelle metsää. Myyrät ja jänikset eivät ole niihin koskeneet, vaikka ne muuten syövät kaikki suojaamattomat puut armotta. Nimikkopuut ovat isäntiään ja emäntiään nuorempia, koska vanhempi ei rupeaisi nuorempaa palvelemaan. Talon tai suvun uhripuu voi olla vanhempi, mutta silloin onkin ”sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto”.

haltiamänty

Yksin kotona!

Millaista perhe-elämä kommuunissa on, kun kämppikset ovat lähteneet reissuun? Ulko-ovi kolahti kiinni hiihtolomareissuun lähteneiden kämppisten perässä, ja meillä olo oli kuin kotibileitä järjestävillä teineillä. Kun ei tarvitse miettiä häiritseekö jotakuta, luukutamme lempparilevyt läpi, rellotamme jalat pöydällä, vessan ovea ei tarvitse lukita ja lasten luoma kaaos saa jäädä kauemmaksi aikaa siivoamatta. Keittiönkin voi vallata tavallista laajempiin projekteihin, kun ei tarvitse väistellä kenenkään arkiruuanlaittoa. Ja sitten se kotibileosasto: soitimme lasten isovanhemmille ja pyysimme kylään.

yksin_kotona4

Riehakkaan tunnelman keskellä tarvittiin myös annos kurinalaisuutta, sillä olin varannut ajan autokoulun teoriakokeeseen. Ajattelin, että teoriakokeita jos mitä minä olen elämässäni tehnyt, joten tässä ei pitäisi olla ongelmaa. Sitten kokeilin harjoittelukokeita netissä ja olin kiukkuinen: miten ne muka kuvittelevat, että näiden sotkuisten kuvien perusteella pystyisi arpomaan, mitä pitää tehdä? Kuusi läpitehtyä harjoituskierrosta riitti onneksi – ei kyllä ajamisen oppimiseen vaan opettamaan, miten teoriakokeen kuvatehtäviä tehdään.

Saan jatkaa suoraan tätä kaistaa? Kuva:  derwinmch, Creative Commons.

Saan jatkaa suoraan tätä kaistaa? Kuva: derwinmch, Creative Commons.

Koetta varten piti vielä virittää aivot huippuvireeseen: lusikallinen kalaöljyä edellisenä iltana, aamulla ginseng-nappi ja pari kuppia teetä tavallisen aamiaisen seuralaisena. Itse koe meni onneksi helposti, vain kolme väärin 50:stä, ja nekin aika hankalia tapauksia. Kuusivuotiaamme innostui äidin touhuista niin, että teki hänkin pitkän sarjan kuvatehtäväharjoituksia: saan ajaa tätä kaistaa, minun pitää väistää jotakuta kun käännyn vasemmalle ja niin edelleen. Nopeasti hänkin niitä näkyy oppivan.yksin_kotona2

yksin_kotona3Illalla isovanhemmat järjestivät meille vielä juhlahetken ottamalla lapset huomaansa. Kävimme elokuvissa – ei sitä harmaasävyjuttua, jota kaikkialla mainostetaan, vaan kotimainen komedia. Sen jälkeen menimme juomaan skumpat läpi menneen kokeen kunniaksi. Ensimmäinen kerta, kun käymme lähipubissa, huh! Oli se siistimpi kuin olimme kuvitelleet. Jopas jotakin, ihan normaalin näköiset ihmiset tosiaan viettävät siellä iltaansa pelejä pelaillen ja telkkaria katsoen. Tupakointikielto on tainnut tehdä ravintola-alalle vain hyvää?

Nekkuja talven kunniaksi

Vietimme perheen kanssa sokerittoman tammikuun. Jätimme pois suklaan, maustetun jugurtin ja sokeriset leivonnaiset. Ei herkkujen mussutus ollut mitenkään mahdottomaksi mennyt, mutta ruuan jälkeen oli tullut tavaksi napata suklaapalat, ja sokerinen jugurtti oli vakituinen välipalan osa. Arvelin suklaatauon olevan paikallaan, kun kerran tullessani huoneeseen Taito puheli itsekseen: ”Kukas sieltä tulee? Ai, se on se suklaanantajatyyppi”.

mikronekutMitenkö tauko onnistui? Yllättävän hyvin. Suklaalevyt pysyivät kaapissa koskemattomina, ja kaupassa lapset hyväksyivät herkkujen jäämisen hyllyyn muutamalla muistutuksella. Kuvittelin jo, että ilman sokeria on helppoa olla, mutta sitten ohjelmassa olivat Taiton eskarikaverin synttärit. Sain toimeliaan ajatuksen itse askarrellusta lahjasta. Seuraavaksi huomasinkin roudaavani kaupasta kotiin sokeria, kermaa, nonparellivalikoimaa ja pikkuisia paperimuotteja. Niistä syntyi tämä sokerittoman tammikuun viettelys, mikronekut, vanhan Karkkikirjani (Saari, Warelius, WSOY, 1994) ohjeen mukaan:

Mikronekut

1 dl sokeria
1 dl siirappia
1 dl kermaa
(1/2 korppujauhoja)
1/2 dl rouhittuja hasselpähkinöitä tai manteleita
1/2 tl leivinjauhetta

Sekoita sokeri, siirappi ja kerma korkeareunaisessa kulhossa. Kuumenna mikrossa täydellä teholla (750 W) 8-10 minuuttia. Kokeile, jähmettyvätkö nekut kylmässä tekemällä vesikuulakoe: kun nekkutaikinaa pudottaa tipan kylmään veteen, sen rakenteen pitäisi jähmettyä kunnolla. Jos massa jää juoksevaksi tai liian pehmeäksi, taikina on vielä keskeneräistä. Jatka kuumentamista mikrossa minuutti kerrallaan, kunnes kuulakoe onnistuu. Lisää pähkinärouhe, johon on sekoitettu leivinjauhe, ja mahdolliset korppujauhot. Kaada seos pikku vuokiin tai leivinpaperille jähmettymään. Leikkaa paloiksi hieman pehmeänä.

Veimme nekkuja eskarikaverille osana synttärilahjaa, mutta toki epäonnistuneita kappaleita jäi ja säälihän olisi ollut heittää ne hukkaan… Loput onnistuneet jäivät kaappiin odottamaan kuun vaihtumista. Onneksi synttärijuhlijat olivat tyhjentäneet pussin heti, sillä huomasin, etteivät nekut kestäneet pitkää säilytystä: ne valuivat hitaasti ulos muoteistaan ja tarttuivat toisiinsa. Toisaalta liian koviakaan karkkeja ei ole kiva tehdä, joten ehkä nämä ovat parhaimmillaan muutaman päivän sisällä syötyinä. Maku oli juuri sellainen kuin pitikin. Jätin korppujauhot pois ja laitoin pähkinärouhetta senkin edestä. Astiana käytin keraamista vuokaa, kun en halunnut ftalaatteja tai niiden kavereita nekkuihin mukaan.

Tompan kanssa keskustelimme, pitääkö sokerittoman tammikuun osana kieltäytyä myös makeista kokoustarjoiluista. Minä olin mässännyt tyytyväisenä herkkuja hotelli Tornissa samalla kun pohdimme asioita hallituksen kokouksessa. Tomppa oli viettänyt omat työkokouksensa kuivin suin. Puolustauduin sillä, että minulla on nykyään kokouksia kovin harvoin.

Niin lukija hyvä, jos tiedät yrityksen, jonka hallitus kaipaa uutta verta. Minulla olisi hyvää aikaa perehtyä asioihin, ja idealingon paikka sopisi hyvin. Tomppa oli sitä mieltä, että hallitusammattilaisen hommia saadakseen olisi hyvä ensin olla jossain töissä… No, työtkin ovat tervetulleita, jos jostain porukasta vielä sattuu fyysikko puuttumaan. Nyt olen tehnyt vapaaehtoisprojektia niin innokkaasti, että työnhaku on jäänyt liian vähälle huomiolle…

Raakakakkua pöytään

Sokeriton tammikuu ja Piian syntymäpäivä… Pitäisikö sallia yksi poikkeus kuulle vai mitä tehdään? Muutamaa päivää ennen itse juhlaa mietimme tätä ongelmaa ja Piia ehdotti raakakakkua ratkaisuksi.

Maanantaina hain kymmenisen eri raakakakkuohjetta, joista listasin yleisesti käytetyt ainekset. Tämän listan kanssa menin sitten etniseen ruokakauppaan napaten pohjaan ja täytteeseen sopivia aineksia. Tuotoksena ei toki ole viimeisen päälle hiottu kakku, mutta maut olivat melko mukavasti harmoniassa ja sain tiistaina synttärikakun taiottua kasaan.

mustaherukka-raakakakku

Vain tämä kuva ehdittiin napata raakakakusta, ennen kuin se katosi parempiin suihin.

Pohja

– n. 25-30 kokonaista taatelia, eli noin 2,5 dl taatelin riekaleita kun kivet oli poistettu. Taatelimassana tuo olisi hiukan reilu desi. Tällä määrällä pohjasta ei tullut mikään ylimakea, joten säädä makusi mukaan.
– 250 g Mantelijauhoa. Tämän voi tehdä myös liotetuista kokonaisista manteleista.
– n. 100 g kuivia kookoslastuja (kannattaisi liottaa vesitilkassa)
– n. 75 g kylmäpuristettua kookosöljyä

Pohja hurautettiin isoäitini vanhalla monitoimikoneella melko tasaiseksi massaksi ja lisäsin ihan hiukan ruokaöljyä, jotta kookoslastut saisi paremmin mukaan. Koska käytin kuivia jauhoja ja lastuja, massasta tuli ilman öljyä hiukan liian jäykkää.

Valmis massa paineltiin öljytyllä kämmenellä irtopohjavuokaan, jossa oli leivinpaperi suojana. Sitten pohja pääsi vetäytymään parvekkeelle pakkaseen.

Täyte
– 300 g cashew-pähkinöitä, joita on liotettu yön yli. (Tällöin pähkinät saa jauhettua tasaisemmaksi, kaada vesi kuitenkin pois hyvissä ajoissa ennen jauhamista)
– n. 100 g kuivia kookopähkinälastuja
– n. 50 g kylmäpuristettua kookosöljyä
– n. 10 taatelia
– 1-3 dl mustaherukoita (käytin 3 dl)
– 1 tl suolaa

Nämäkin sekoitettiin monitoimikoneella tasaiseksi. Mustaherukat lisättiin viimeisenä, kun haluttiin marjaisia sattumia täytteeseen.

Täyte levitetiin levänneen kakkupohjan päälle ja koko komeus palautettiin kylmään noin tunniksi. Paloittelin koko kakun vielä kun se oli kylmänjähmeä. Tosin tässä tapauksessa kakku pysyi melkoisen jämäkkänä myös lämpimänä, johtuen pitkälti kookoslastuista, jotka kuivina sitoivat ylimääräisen kosteuden turhankin tehokkaasti, sekä kookosöljystä, joka on kiinteää huoneenlämmössä.

Täytteen oli ajatuksena olla hiukan juustokakkumaista, kevyesti suolaista ja makeaa. Mustaherukka oli ehkä liian vahva marja tähän ja kuiva kookoslastu esti massan tasaisen hienontumisen, joten tavoiteltua rakennetta ei saavutettu. Toisaalta sekä suutuntuma että maku olivat miellyttäviä. Kakku oli myös sen verran tuhtia tavaraa, että kukaan herkuttelija ei jäänyt nälkäiseksi.

Testailen varmasti tuorekakkuja myöhemminkin. Pidin kovasti perusideasta ensimmäisen kakun suunnittelussa: katsotaan mitä yhteistä useimmilla raakakakuilla on ja jalostetaan perusreseptin ympärille kakku niistä aineksista, joita on saatavilla helposti. Tosin ensi kerralla hankin ainekset hiukan pidemmällä varoitusajalla…

Tomppa

Vuosi 2014 kuvina

Tänä vuonna perheeni taisi ehtiä tehdä liikaakin asioita, siltä ainakin tuntui kuvia kootessa. Lasten reviiri laajeni. Minulle 2014 oli vuosi, jolloin tein monia asioita ensimmäistä kertaa. Niistä ei kylläkään ole kuvia: ensimmäiset hirvipeijaiset, ensimmäistä kertaa muuten vain sunnuntaina kirkossa, aloitin autokoulun… Mihinkähän tämä vielä johtaa?

« Older entries Newer entries »