Samanhenkisiä naapureita etsimässä

Siivoustalkoot on sitten pidetty, ja huomasinpa taas, että oma ajatuksenjuoksu selvästikin poikkeaa lähiympäristössä asuvien mietteistä. Minulla on ollut patoutunut halu päästä käsiksi tienvarren roskiin, mutta roskapihtien puuttumisen takia ne ovat jääneet sinne. Arvelin, että muutkin kaupunginosani asukkaat miettisivät samaa, mutta eivät he miettineet. Ekana talkoopäivänä sentään mukana oli kaksi perhettä lapsineen, mistä tuli hyvä mieli. Toisena päivänä meidän lisäksemme mukana oli kaksi mukaan pakotettua osallistujaa, ja kolmantena ei ketään.

Takavarikoimme itsellemme kahdet pihdit, jotta voimme jatkossa noukkia roskia kävelyllä käydessä. Talkoot sen sijaan jäävät järjestämättä. Järjestämisen vaivalla saa tehokkaammin tehtyä homman itse. Oli hauskaa huomata, miten näppärästi ja innokkaasti kolmevuotiaskin osaa pihtejä käytellä.

Toisena talkoopäivänä olin myös toisessa kaupunginosassa Stadin aikapankin rastilla esittelemässä energiansäästöneuvontaa. Stadin aikapankki on verkosto, jonka kautta töitä ja palveluja voidaan vaihtaa toisiin. Siellä kiinnostuneita riitti kojulla niin paljon, etten edes ehtinyt istumaan. Ero ilmapiirissä oman kaupunginosani ja tämän toisen välillä oli niin suuri, että etuovi.com:in palvelut alkoivat kovasti houkuttaa.

Tarvitsemme joka tapauksessa isomman asunnon, kun kommuuni kasvaa kokoa. Kuvittelin, ettemme lähtisi täältä mihinkään, kun kaupunginosassamme ympäristö sisältää lähes kaiken, mitä tarvitsemme: hyvät palvelut kävelymatkan päässä, monenlaisia luontoalueita, nopeahkot liikenneyhteydet julkisilla, rauhaa ja puhdas ilma. Mutta kun olin nähnyt, mitä henkinen ympäristö *voisi* olla, aloin miettiä, miksi asumme näin passiivisten ihmisten keskellä. Vieläköhän sitä pystyisi löytämään noin seitsemän huoneen asunnon, jossa olisi kaikki nykyiset edut ja lisäksi naapurit, joilla on samanlaisia arvoja kuin meilläkin. Ei kuulosta kovin helpolta tehtävältä, mutta kai sentään kannattaa yrittää.

-Piia

Kotimaisemissa.

Kotimaisemissa.

Omin voimin lähiympäristön hyväksi

Helsingissä järjestetään keväisin siivoustalkoita, joissa tavalliset ihmiset pääsevät siistimään kotinurkkiaan. Rakennusvirasto toimittaa roskapihtejä ja säkkejä toivottuun paikkaan, kun vain joku vapaaehtoinen kutsuu talkoot koolle. Julisteitakin tulee postissa pino tapahtuman mainostamista varten. Näin juuri asioiden pitäisi toimia, eikä pelkkien palkattujen työntekijöiden voimin. Helsingissä talkoot toimivat Hyvä kasvaa kaupungissa -hankkeen alla.

Tänä vuonna saimme Tompan kanssa viimein aikaiseksi ryhtyä vapaaehtoisiksi järjestäjiksi, kun talven jälkeiset roskat ovat pistäneet silmiin jo viikkotolkulla. Saimme ajan vasta toukokuun puoliväliin, ja nyt yritämme löytää muitakin vapaaehtoisia päivystämään roskapihtien jakeluun. Olemme ottaneet yhteyttä läheisiin kouluihin ja kyselleet alustavasti päivähoitoryhmän muilta vanhemmilta. Pitää vielä lähestyä ihmisiä valmiin päivystyslistan kanssa, jotta meidän kahden ei tarvitse seistä aina neljää tuntia kerrallaan päivystyspisteellä.

Kaupungilta voi pyytää myös omat roskapihdit, jos on valmis yhdistämään kävelyretkillään hyödyn ja huvin. Voisin jättää talkoista perheellemme yhdet, niin olisi parempi motivaatio lähteä kävelemään. Kaupungissa ulkoilu on minun kaltaiselleni hyötyihmiselle muuten hankalaa: on vaikea lähteä kävelemään ympäriinsä ilman mitään syytä. Rattaiden alla roskasäkkikin varmaan kulkisi mukavasti mukana.

-Piia

Lautanen tyhjäksi

Eko-omatuntoa kolkutetaan säännöllisin välein ruuan poisheittämisestä. Hukkaan mennyt ruokakin on viljelty jossakin, on tarvittu lannoitteita ja torjunta-aineita, tai vähintään maapinta-alaa ja kuljetuksia. Hävikin ympäristövaikutukset ovat suurempia kuin vaikkapa ruokapakkauksilla, joihin huomio helposti kiinnittyy, kun aletaan puhua ruuan ympäristövaikutuksista.

Olemme mielestäni yltäneet jo aika hyvälle tasolle, mutta aina voi hiukan parantaa. Viikonloppuna menimme pitkästä aikaa ulos syömään, New Bambuu Centerin kiinalais-malesialaista pöperöä. Taito söi esimerkillisesti mustekalarenkaansa, salaattinsa ja kaalinsa, mutta Tompan ja minun kasvisateriat olivat niin tuhteja, etteivät ne kokonaan uponneet. Katsoin pahoillani ylijääneitä tofukökkäreitä, riisiä ja hapanimelää kastiketta, sitten päätimme pyytää ne mukaan ”koirapussiin”. Kiinalaiseen tapaan ruuat olivat erillisissä tarjoiluastioissa, joten ne oli helppo saada mukaan siististi. Koirapussikin oli kätevä muovirasia.

Toinen hyvä tapa hävikin välttämiseen on suhtautua suurpiirteisesti parasta ennen -päiväyksiin. Tätä soveltaessa on hyvä tietää, että ”Viimeinen käyttöpäivä” ja ”Parasta ennen” ovat eri asioita. Parasta ennen -päivän ylittymisestä ei pääsääntöisesti seuraa mitään terveydelle vaarallista, ainakaan ilman, että sen selvästi ruuasta huomaa. Viimeinen käyttöpäivä on tiukempi.

Maitotuotteet yleensä vain hapantuvat vanhetessaan, joten niiden parasta ennen -päivän voi rauhassa antaa ylittyä. Jukurttia ja piimää olemme käyttäneet tyytyväisinä vielä viikon vanhoinakin. Toki kannattaa kurkistaa purkkiin hometäplien varalta. Kerran jääkaappiin unohtunut kerma muuttui itsekseen smetanaksi, ja käytimme senkin ruuanlaittoon. Kananmunia taas voi käyttää hyvin kuukaudenkin kuluttua päivämäärän ylityttyä, kunhan vain ne ovat olleet jääkaapissa.

Leipää ostaessa on ympäristöteko, jos valitsee kuivuvaa eikä homehtuvaa. Kuivat kannikat voi panna vaikka puuron sekaan. Puuroon voi muutenkin piilottaa melkein mitä vain, vaikka nahistuneen omenan.

Erilaiset lisukkeet on helppo käyttää uudestaan seuraaviin ruokiin. Keitettyjä perunoita on helppo pilkkoa melkein ruokaan kuin ruokaan. Peruna, ohra, makaronit ja muut lisukkeet sopivat hyvin monenlaisten ruokien kanssa.

Luulen, että sopiva altistus pöpöille silloin tällöin pitää myös vatsan vahvana. Taitolla ei ole vielä koskaan ollut vatsatautia, ja samoja ruokia olemme syöneet kaikki. Joku allergiatutkija juuri pääsi haastattelussa kertomaan, kuinka sopiva altistus ehkäisee myös allergioita. Hyviä pöpölähteitä ovat hänen mukaansa myös itse viljellyt kasvikset, varmaan kotitekoiset säilykkeet mukaan lukien.

-Piia

Kärpäset ravintoketjun perustana

Tänä kesänä oli mökillä todellakin kesä ja kärpäset. Ennenkokemattoman helleaallon keskellä kärpäslätkät viuhuivat, kun mätkimme mökin sisällä hengiltä kymmeniä huonekärpäsiä päivän mittaan.

Viime vuonna esitin peltoni vuokraajalle toivomuksen, että peltomaan huonon kunnon takia hän lannoittaisi peltoja oikealla lannalla. Saataisiin maahan lisää humusta ja eloa. Toiveeni toteutui, ja valtavan lantakuorman vyöryttyä pellolle ilmestyivät myös kärpäset. Niitä riitti enemmän kuin koskaan ennen, eikä loppua näkynyt mökiltä lähtiessämme.

Ihmettelin jo, missä kärpästen luonnolliset viholliset viipyvät, kun ruokapöytä niille on katettu. Muutaman päivän viiveellä ilmestyikin pellolle parvi västäräkkejä ja poikasiaan lentämään opettavia pääskysiä. Niiden vaikutuksesta kärpäsparvi hiukan harveni, mutta lätkimistä riitti silti.

Myöhemmin kesällä huomasin pellolla lentävän haukan, mutta näin sen niin pikaisesti, etten pystynyt tunnistamaan lajia. Olikohan se viime kesän hiirihaukka vai joku uusi tuttavuus? Omenapuun alta löytyi kasa höyheniä ja sulkia, jotka kertoivat siitä, että ravintoketju toimii huipulle asti.

Niin paljon eläimiä lantakasa elätti, lisäksi vielä peltomaan ötököitä ja lantakuoriaisia. Mieleeni tuli, että jos kaikki maatalousjätteet olisi valjastettu biokaasun tuotantoon (kuten suunnitellaan päästöjen vähentämiseksi), se olisi tästäkin monimuotoisuudesta pois. Lannan hiilisisältö menisikin polttoaineeksi eikä kärpästen rakennusaineeksi. Mutta kun ei ole kestävää jatkaa fossiilistenkaan polttoaineiden käyttöä.

Aina vain törmään samaan: parasta luonnonsuojelua olisi vähentää ja vähentää ja vähentää kulutusta, tässä tapauksessa polttoaineen kysyntää. Sitten vasta joskus olisi mahdollista myös törsätä, kun sukupolvet olisivat pienentyneet ja kuluttajiakin olisi vähemmän.

-Piia

Ps. Oli muuten mielenkiintoista huomata, että kaksivuotiaalle ei vielä oikein aukene, mitä kuollut tarkoittaa. Monet kerrat mäjäytin kärpästä lätkällä ja selitin sitten kärpäsenraatoa osoittaen, että se on kuollut kärpänen. Ja monesti Taito osoitti lentävää kärpästä ja sanoi, että ”siellä lentää tuollut tärpänen”. 🙂

Kateviljelyä

Kesähelteet iskivät tänä vuonna ennätysaikaisin. Jotta kasvimaa ei olisi kuivunut ihan karrelle, meille tuli kiire hankkia katemateriaalia. Ei muuta kuin heilumaan ulos viikatteen kanssa ja niittelemään pihanurmea kasvimaan peitoksi. Tavallisesti aloitamme kattamisen vasta vähän myöhemmin, jotta kate ei hidastaisi maan lämpenemistä.

Peltomaamme on päässyt huonoon kuntoon, ja maa on rakenteeltaan kuin kuivaa tuhkaa. Vesi jää helposti pinnalle lammikoiksi, ja maa pidättää vettä huonosti. Olemme jo muutaman vuoden tehneet töitä saadaksemme edes kasvimaalle varatun alan parempaan kuntoon. Tänä vuonna peltokuokan kanssa heiluessamme oli mukava huomata, että lierot ovat palanneet!

Kasvimaalle on kannettu monenlaisia katteita, jotta kosteus säilyisi maassa paremmin ja tarvitsisi kitkeä vähemmän. Vähitellen kate myös lisää maan humuspitoisuutta, siis tavoitteena on saada aikaan multava kasvimaa. Katteena olemme kokeilleet ainakin niitettyä heinää, haravoituja lehtiä, havuja, ja jopa sanomalehtiä ja loppuun palvelleita lakanoita on levitelty kasvimaan suojaksi. Vihreä ruohosilppu on myös typpilannoite. Kaikki ovat toimineet ihan hyvin, sanomalehdet vain on ankkuroitava kivillä paikalleen, muuten ne lentelevät pitkin pihaa. 🙂

Toissa vuonna rakensimme kompostin. Päätimme, että huussin sisältö saa sekin palvella kasvimaan tarpeita muun kompostoitavan jätteen joukossa. Tänä vuonna ensimmäinen kompostierä leviteltiin lannoitteeksi. Komposti näytti toimineen hyvin, ja multa oli voimakkaan näköistä. Perunalle huussiperäistä kompostimultaa ei voi kuulemma antaa, koska se sisältää liikaa klooria. Eipä se olisi kyllä riittänytkään, sillä noin aarin kokoinen kasvimaa imaisi koko kuution kompostia.

Nyt onkin jännittävää seurata, kuinka luomulannoitteet toimivat. Maalle on kylvetty jo valikoima erilaisia juureksia, tämän vuoden erikoisuutena on kaurajuuri. Äitini hoivailee fenkolintaimia ja purjoja. Hernemaa odottaa vielä kylväjäänsä, ja tomaatintaimet pysyvät kuistilla, kunnes voimme luottaa yökylmien olevan varmasti ohi.

-Piia

Newer entries »