Kasvattaako leivänpaahdin sähkölaskua?

Tässä yhtenä aamuna katsoin taas leivänpaahtimessa paahtuvia aamiaisleipiä, ja tunsin heikon omantunnon pistoksen. Voisihan leivät syödä paahtamattakin, siellä taas kivihiilivoimala jauhaa sähköä aamukulutuspiikin kattamiseksi. Paljonkohan paahdin oikein vie sähköä?

Tuumasta toimeen ja kulutusmittari paahtimeen kiinni. Ei se onneksi paljoa vienyt, vain 0,0229 kWh yhtä paahtokertaa kohti. Ai että käytännössä? Yksi leivänpaahtokerta vastaa suunnilleen veden keittämistä yhtä teekupillista varten. Jos paahtimen käynnistää kerran päivässä, vuodessa sähköä menisi noin 8 kWh, siis vähän yli euron edestä. Tomppa onnistuu tunkemaan paahtimeen kerralla neljä ruispalaa, joten yksi käynnistys usein riittää, eikä joka päivä tule paahdettua leipää syötyä.

Yksi leivänpaahtokerta vie saman verran sähköä kuin teekupillisen keittäminen.

Yksi leivänpaahtokerta vie saman verran sähköä kuin teekupillisen keittäminen.

Vanhan kännykkäni lataukseen sähköä meni vielä paahtoleipääkin vähemmän, vain 0,011 kWh. Latauskerta maksaa siis noin 0,2 snt. Älypuhelin varmaan veisi vähän enemmän, mutta kännykkään puhumalla ei silti omaa sähkölaskua kasvateta. Tukiasemien viemä sähkö voi olla asia erikseen.

Sonyn pikkustereot tarjosivat myös myönteisen yllätyksen, CD-levyä pyörittäessään soitin toimii 16 W:n teholla, tunnissa siis kuluu 0,016 kWh. Kun levy on pysähdyksissä, tehoa kuluu silti 13 W. Lastenlaulujen kuuntelu ei siis sähkölaskussa juuri näy, mutta laite on muistettava sammuttaa virtanapista. Vanhat isot stereomallit kuulemma voivat viedä hiljaisenakin 200 W sähköä, mikä tekisi jo parinsadan laskun vuodessa.

Sonyn energiatehokas cd-soitin.

Sonyn energiatehokas cd-soitin.

Vaippapyykki sen sijaan saa sähkömittarin laulamaan. 60 ’C koneellinen vei jotakuinkin 1 kWh:n, siis noin 15 snt. Koneellinen päivässä vuoden ajan tuo laskua noin 55 euroa vuodessa. Kertakäyttövaippojen ostoon verrattuna tuo pesukustannus on silti hyvin pieni. Yleensä 40 ’C pesuohjelmaan hujahtaa sähköä vain puolet 60 ’C määrästä. Meille on tullut huonoksi tavaksi pestä melkein kaikki pyykki kuudessakympissä, koska en oikein luota saavani esim. lakanoita ja pyyhkeitä puhtaaksi alemmassa lämpötilassa. Kun pyykkikoneeseen menee vielä melkein aina muun pyykin seuraksi kakkavaippoja, pesulämpötila on vakio.

-Piia

Astiat puhtaaksi energiapihisti

Energiansäästöviikon kunniaksi kaivoin esille sähkönkulutusmittarin, ja kokeilin joidenkin arkisten laitteiden kulutuksia. Yritin hahmottaa suuruusluokkia, minkä laitteen käytössä pihistely on erityisesti tarpeen ja minkä kanssa taas vähemmän.

Kommuunissamme ollaan pihejä esim. astianpesukoneen käynnistyksessä. Kone ladataan viimeistä lautaspaikkaa myöten täyteen, ja pakasterasioita saatetaan heittää jokunen vielä täyteen ahdetun lasirivistön päällekin. Näin se tarvitsee käynnistää vain kolmisen kertaa viikossa, jos niinkään usein. Hyvin kone silti onnistuu tekemään puhdasta jälkeä. Töissä koin kesällä ahaa-elämyksen, kun huomasin, että koneen pikaohjelmahan kuluttaa vähemmän sähköä kuin eko-ohjelma. Kotikoneessa ei erillistä eko-ohjelmaa ole, mutta pikaohjelmallakin saa astiat hyvin puhtaaksi. Lisäksi kone on kytketty lämminvesiliitäntään (kaukolämpö), minkä ansiosta se tarvitsee vähemmän sähköä veden lämmittämiseen.

Sitten mittaamaan: 50 ’C vakiohjelma kulutti 0,846 kWh ja pikaohjelma taas 0,630 kWh. Säästöä siis kertyy 25 % per pesukerta, jos pikapesu riittää. Tuolla sähkömäärällä keittäisi 6-9 litraa vettä vedenkeittimellä. Mitä tämä sitten on euroissa? Meillä on edullinen tuulisähkösopimus, jossa kilowattitunti siirtohintoineen maksaa alle 15 snt. Niinpä astianpesukoneellinen vie sähköä 0,09 – 0,12 euroa pesukertaa kohti. Kylläpä sähkö on halpaa!

Todellinen säästövara piileekin konetiskiaineissa. Ruohonjuuressa kalleimmat ekoihmeet maksavat noin 0,50 e per tabletti. Halvempia (Ecover) saa ehkä 0,25 eurolla. Vertailin halvemman Ecoverin tuoteselostetta joutsenmerkittyihin Pirkka-konetiskitabletteihin, ja kovin samanlaisia aineita niissä näytti olevan, eri järjestyksessä vain. Hei hei siis Ruohonjuuren ekoihmeet; fosfaatiton ja ympäristömerkitty kaupan oma merkki saa ajaa saman asian, ellei joku pian kerro, mikä vaikkapa Attitude-merkissä on olennaisesti Pirkkaa ympäristöystävällisempää.

Vertailutestissäkin joutsenmerkityt ja fosfaatittomat konetiskiaineet pesivät hyvin, joten pesutehosta ei tarvitse ympäristön vuoksi tinkiä.

Vuodessa säästämme noin 70 euroa verrattuna siihen, että tiskikone laulaisi päivittäin ja pitkällä ohjelmalla. Lämminvesiliitäntä tuo säästöä vielä kympin-pari lisää. Harvempien pesukertojen ansiosta ympäristön kemikaalikuormituskin vähenee, kun tiskiainetta levitellään vähemmän ympäristöön. Säästö on kohtuu pieni, mutta saituuden voima perustuukin pienten asioiden huomiointiin arjen joka käänteessä. 🙂

-Piia

PS. Vauva-lehden keskustelupalstalta bongasin idean puolittaa konetiskiainetabletit, pienempikin pesuainemäärä kuulemma riittää. Pitääpä harkita kokeilemista. Jauhemuotoisiin aineisiin emme siirry turvallisuussyistä ainakaan niin kauan, kun perheessä on pieniä lapsia.

Watti maksaa euron

”Jos kuudenkymmenen watin hehkulamppua pitää päällä vuoden, paljonko kertyy sähkölaskua?”, arvuutteli Työ- ja elinkeinoministeriön tuore energiaosaston päällikkö eräässä seminaarissa yleisöltä. Energia-alan ammattilaiset arvelivat hinnaksi suunnilleen viittä euroa. Pieleen meni, sillä oikea vastaus oli 78 euroa.

Riippuu toki omasta sähkösopimuksesta, mutta laskelman suuruusluokka oli oikea. Aika hyvä suuruusluokkasääntö on, että jokainen jatkuvasti päällä oleva watti maksaa noin euron vuodessa. Jos on sattunut tekemään huonon sähkösopimuksen, se voi maksaa kaksikin euroa.

Meillä oli aikaisemmin pöytätietokone, jonka kulutukseksi mittasin 240 W. Jos emme olisi vaivautuneet sammuttamaan sitä käyttökertojen välillä, laskua olisi kertynyt vuodessa vähintään 240 euroa. Jos konetta käytti pari tuntia päivässä, lasku sen sijaan oli vain kahdestoistaosa tästä, 20 euroa. Taloudellisen energiankäyttäjän tärkein sääntö onkin sammuttaa laitteet silloin, kun niitä ei käytetä. Esimerkiksi digiboksia ja television muita oheislaitteita ei kannata lojuttaa valmiustilassa, jos laitteiden muisti suinkin sietää sammuttamisen.

Vaikkei käytössä olisikaan sähkönkulutusmittaria, laitteiden kulutusta voi arvioida seuraamalla, paljonko laite lämpenee. Kaikki energiahan muuttuu aina lopulta lämmöksi. Valmiustiloja paljon isompi kuluttaja on vaikkapa kaiken aikaa päällä oleva kylpyhuoneen lattialämmitys, josta kertyy maksettavaa useampi satanen vuodessa. Lattialämmitystä kannattaa käyttää vain tarpeeseen, etenkin kaukolämmitystalossa.

-Piia

Millainen opetus toimii?

Pääsin vähäksi aikaa työhön, jossa suunnittelen Helsingin edustalle Harakan saareen ilmastokuormitusta vähentäviä toimia. Suunnitteilla on mm. tuulimyllyä ja järkevämpää sähkölämmitystä. Saaressa toimii ennestään ympäristökeskuksen ylläpitämä luontokoulu, jonka opetukseen energia-asiat päästään samalla vahvasti liittämään.

Mutta mitä ja miten energiasta pitäisi opettaa ja viestiä? Olen hakenut verkosta erilaisia energia-aiheisia opetusmateriaaleja, ja hämmästynyt, miten ne esittävät asiat saman kaavan mukaan. Jopa yleensä niin laadukasta jälkeä tekevä Kierrätyskeskus tarjoaa samaa piirakkakuviota ja kaaviota eri energiamuotojen suhteesta, jota on jo nähty kaikkialla muuallakin. Kyllähän ne insinöörille ovat mielenkiintoisia ja helppolukuisia, mutta en oikein usko samaa oppilaiden enemmistöstä.

Tällä viikolla kävin seuraamassa, miten paikallinen energialaitos kertoo energiasta seitsemäsluokkalaisille. Energianeuvontakeskuksessa käy koululaisryhmiä kotitaloustuntien yhteydessä. Tarkoitukseni oli saada näkökulmaa luontokouluun tuleviin opetustapoihin ja sisältöön. No, nuoret istutetaan katsomaan powerpoint-sulkeisia, kysytään muutama kysymys ja sitten katsotaan lyhyesti energianäyttelyn laitteita ennen kotiinlähtöä.

Oppilasryhmä näytti äärimmäisen innottomalta. Opetus oli samanlaista kivireen vetämistä kuin kaksivuotiaan houkuttelu pukemaan itse. Kun kalvot vaihtuivat toisensa jälkeen, joku joukosta yritti kysyä, ollaanko tässä tilassa koko aika. Kysymykseen suhtauduttiin pelkkänä nenäkkyytenä, vaikka mielestäni se oli aiheellinen, kun seinän takana kuitenkin odotti koko energia-aiheinen näyttelytila. Oli kalvoissa hienot grafiikat ja ne oli hyvin viimeistelty, mutta sivusta seuraamalla oppiminen ei vain ole sama kuin itse tekeminen.

Tunnin jälkeen kysyin energiakeskuksen opettajalta, voisiko ajatella, että oppilaat saisivat energiamittarit kouraansa ja pääsisivät itse kokeilemaan vaikka eri laitteiden kulutuksia. Ehdotukseni ei oikein saanut vastakaikua. Kaipa perinne tietyn mallin mukaan etenevästä opetustapahtumasta on liian vahva, ja onhan toki järjestäjille riskittömämpää istuttaa oppilaat rajattuun tilaan kuin seurata, mitä he saavat päähänsä erilaisten mahdollisuuksien keskellä. Nykyiset oppimisteoriat vain eivät pidä tiedon kaatamista päähän kovin tuloksekkaana.

Olen ideoinut erilaisia työpajatehtäviä, joiden avulla energia-asioita voisi oppia itse tehden ja tutkien. Kesällä nähdään, miten ne toteutuvat käytännössä. Voihan olla, että oppilaita ei voisi vähempää kiinnostaa tämäkään vaihtoehto.

Muistan, kun lukio-opettajana ehdotin, että tilastomatikan kurssin osan voisi opiskella myös tekemällä oman kyselytutkimuksen ja opettelemalla tilastollisen analyysin keinot tulosten käsittelyn yhteydessä. Mutta ei, ei ketään jaksanut kiinnostaa, ja niinpä tilastot opiskeltiin tiiviisti oppikirjan mukaan. En tiedä, oliko vuosikausien pulpettiopetus tuhonnut kyvyn innostua mistään, vai rajautuiko aihe vain muuten väistämättä teinien kiinnostuksen ulkopuolelle.

-Piia

Newer entries »