Päätös

lapset luonnossaVuosien maalle vai kaupunkiin -vatvominen on nyt tehty. Ensi talveksi emme enää palaa Helsinkiin, sen jälkeen pohdimme asiaa uudestaan. Mieli teki jäädä jo viime syksynä, mutta silloin minulla ei vielä ollut ajokorttia. Tämä syksy tuntui viimeiseltä tilaisuudelta ennen eläkepäiviä – esikoinen kun menee kouluun syksyllä.

Mitä me tällä tavoittelemme? Luonnonrauhaa, omissa metsissä kulkemista, pienessä luokassa oppimista, omille juurille palaamista, omavaraisuuteen liittyviä harrastuksia.

Entäs käytäntö sitten? On mietittävä myös liikkumista ja toimeentuloa.

Arvaatte varmaankin, mitä ituhipin on tehtävä ensimmäiseksi maalaispaikkakunnalle muuttaessaan? Aivan, ilmoitin Tompalle tässä yhtenä päivänä, että nyt sopiva auto on löytynyt netin myyntisivustolta: on maavaraa, neliveto-ominaisuuksia, mutta kuitenkin myös siroutta. Kolkuttelimme junalla Turkuun korjaamaan auton parempaan talteen.

Toistaiseksi perheen toimeentulo saadaan Tompan työstä Helsingissä, joten hän jää sinne arkipäiviksi. Onnibussilipuille ja Matkahuollon tarjouksille on siis kovasti kysyntää. Onneksi edullisia joukkoliikennematkoja on hyvin tarjolla, kun vain ostaa liput hyvissä ajoin.
suzuki ignis ja mietteliäs omistaja
Oma toimeentuloni vaatiikin enemmän pohtimista, sillä valmiita työpaikkoja Etelä-Savossa on kovin vähän. Olisi parempi reippaana työllistää itse itsensä. Olen käynyt oppimassa yrityksen perustamista Aalto-yliopiston Pienyrityskeskuksessa keväästä lähtien. On ollut hienoa tavata iso joukko muita, jotka miettivät samoja asioita. Liikeideoitani pääni tuottaa edelleen, toivoisin vain voivani toteuttaa niitä yhteistyössä jonkun kanssa. Yksin puurtaminen käy puuduttavaksi, jos ei ole ketään innostamassa eteenpäin.

Eilen kävimme vuotuisessa kyläjuhlassa, ja kerroin monille tutuille kyläläisille, että meistäkin tulee paikkakuntalaisia. Aika radikaali ratkaisu, sanoi yksi tuttu. Ja minusta kun se oli radikaalia, että sanoja itse on rakennuttanut tänne talon keskelle metsää ja muuttanut eläkepäivikseen ilman, että hänellä oli tänne siteitä ennestään. Minun sukujuureni sentään ovat kokonaan täältä, olen käynyt täällä kesäisin lapsesta asti. Mökillenikin sain tehdä muuttoilmoituksen ihan luvallisesti, sillä se on edelleen asuintalo, vaikka isovanhempani muuttivatkin kaupunkiin jo vuonna 1964. Talveksi on kyllä suunnitelmissa vuokrata vähän talviasuttavampi asunto kirkonkylältä.

Talvi näyttää, kuinka iso muutos tämä on. Ainakin paikkakunnan palvelut ovat tähän mennessä tehneet enemmän kuin hyvän vaikutuksen, mutta niistä kirjoitan lisää myöhemmin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: