Lahjaksi elämys

Ituhipit ovat iät ja ajat suosineet lahjavalinnoissaan aineettomia lahjoja, jotta kaapit eivät täyttyisi turhalla roinalla. Ilahduin kun huomasin, että elämyslahjat on nykyään tuotteistettu muillekin kuin ympäristöihmisille. Ja alan firmoja on syntynyt kuin sieniä sateella: Elämyslahjat, Kokemuskauppa.com, Greatdays, Live it

Helsinki yläilmoista

Helsinki yläilmoista. Kuva: Timo Noko, Flickr, CC.

Keväällä ohjelmassa on monet synttärit, joten lahjavalikoimaa on ihana plärätä. Ehdotin Tompalle kuohuviiniä yläilmoissa -elämystä. Hän valitteli, ettei välitä skumpan mausta ja epäili, että Helsingin yläpuolella voisi käydä kylmä viima. Päädyimme valitsemaan hänen synttärilahjakseen mieluummin käsiaseilla ampumisen. Sekin on asia, jota olen aina halunnut kokeilla. Tai oikeastaan mieluummin kivääriä, mutta parempi käsiaseetkin kuin ei mitään. Kämppikselle ostimme Elämyslahjojen lahjakortin. Odotan uteliaana, mitä hän valitsee.

Vauhdikkaita elämyksiä selaillessa tulee mieleen, että olisikohan sittenkin ympäristöystävällisempää vain ostaa se koriste-esine kirjahyllyyn. Valikoima on valtava: stunt-kyydityksiä, formula-autolla ajoa, pienkoneella lentämistä… Toki myös kiipeilypuistoja, sukellusta ja karhukojulla odottelua.

MiG-hävittäjä. Kuva: AereiMilitari.org, Flickr, CC.

MiG-hävittäjä. Kuva: AereiMilitari.org, Flickr, CC.

MiG-29 -hävittäjän ohjaamo, kuva: Anemone Nemorosa, Flickr, CC.

MiG-29 -hävittäjän ohjaamo, kuva: Anemone Nemorosa, Flickr, CC.

Hämmentävää muuten, millaisia ennakkoluuloja elämysfirmoilla on sukupuolten perusteella: Elämyslahja naiselle -paketissa tarjotaan hemmottelujuttuja, Elämyslahja miehelle taas pitää sisällään valikoiman vauhdikkaita elämyksiä. Kiehtovimmalta *minusta* nimittäin näytti Elämyslahjojen tarjoama Lento avaruuden rajoille: venäläisellä MiG-hävittäjällä lennetään ylös avaruuden rajalle asti. Osallistujan luvataan pääsevän itse jopa hävittäjän ohjaimiin joksikin aikaa. Ihana villi itä, jossa kaikki järjestyy! Hintaakin on kyllä lähes 21 000 e.

Muuten vain MiG-hävittäjää pääsisi lentämään, yli äänen nopeuden, puolella siitä hinnasta. Tavallisen painottomuuslennon saisi vähän yli kuudella tonnilla, olisihan sitä siinäkin. Aloin jo laskeskella lentojen hintaa suhteessa vuosituloihini, kunnes eko-omatuntoni alkoi muistutella siitä hiilidioksidipäästövuoresta, joka huvituksesta seuraisi.*Huokaus*, no ei sitten. Ehkä tänä kesänä voisimme viimein käydä perheen kanssa vaikka ratsastuksen alkeistunnilla, sellaisen saisi sitä paitsi muutamalla kympillä.

Mainokset

4 kommenttia

  1. Y said,

    huhtikuu 18, 2015 klo 8:01 am

    Kun valtaeliitti on menossa öljyn perässä Jäämerelle, niin aika turhaa pohtia omia pikkusyntejä ja niiden pikkupäästöjä. Onhan tämä vaalikeskustelukin kertonut, että ei suuria puolueita haittaa ilmastonmuutos tai se, että fossiilisista syntyy valtavat terveyshaitat. Tuulivoimalta tuet pois ja lisää tukia fossiilisten polttamiseen ja saastetta lasten kehittyviin keuhkoihin. Itse ihmettelen miksi aina syntyy suuri häly siitä, että joku on kurittanut lastaan, mutta ei siitä, että valtaeliitti haluaa aiheuttaa lapsille syöpiä tukemalla yhä lisää fossiilisten polttamista. Ja ollaan kuitenkin Suomessa, jossa koulutuksen piti olla korkealuokkaista.

    • huhtikuu 18, 2015 klo 9:59 am

      Hämmästelen ihan samaa, miksi vallanpitäjille ilmastonmuutoksen vakavuus on niin vaikea ymmärtää, ainakaan toiminnan tasolla. Vaikka oma toimintani on vain pisara meressä, yritän silti noudattaa periaatetta ”ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä”.

  2. huhtikuu 18, 2015 klo 9:40 am

    Y: meinaatko että ne tukiaisrahoilla tehdyt tuulivoimalat syntyy täysin ilman CO2-päästöjä? En minäkään fossiilisia ole puolustamassa mutta silti tuulivoiman tuet ovat täysin ylimitoitettuja niistä saataviin hyötyihin nähden.

    • huhtikuu 18, 2015 klo 10:04 am

      Ainakin nykyinen tulotaso on sysännyt ison muutoksen liikkeelle Suomen energian tuotannossa. Sähköpörssin hintamekanismi on muuten siitä mielenkiintoinen, että kaikkien käyttäjien sähkön hinta laskee enemmän tuulivoiman tuen ansiosta kuin mitä tuki maksaa. Nautitaan siis alhaisesta sähkön hinnasta ja toivotaan, ettei se lisää liikaa energian käyttöä. 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: