Joukkoliikennemuistoja

juna Narvikista Kiirunaan

Juna Narvikista Kiirunaan. Kuva: anna_t, Flickr, CC.

Siinä odottaa appivanhempien maasturi, jonka ohjaimiin appiukko lupasi minut päästää, kun saavumme pääsiäisen viettoon. Ekan kerran omaa ajokorttia käyttämään! Silmieni edessä vilistävät filminauhana hetket joukkoliikenteen kyydissä. Etenkin junalla matkustaminen on aina ollut se minun juttuni. Junan kyytiin nousemalla on päässyt niin vanhoille kotikulmille Etelä-Savoon, Jäämeren rannoille, Välimerelle kuin Mongolian aroillekin. Muuttuuko se nyt jotenkin?

Ensimmäisiä nettiajan juna-aikatauluja Pietarista.Junamatka Skandien vuoriston yli Narvikista Kiirunaan, eikä jylhistä maisemista saanut silmiään irti, vaikka olisi pitänyt käydä vessassakin välillä. Balkanin vuorten pastellinvärinen auringonlasku junan kierrellessä Zagrebista kohti Rijekaa ja Välimeren rantaa. Herääminen aamuun Tolstoi-junan makuuvaunussa, kun venäjänkielinen radio pauhaa ja ikkunan takana vilistävät Moskovan loputtomat lähiöt nousevan auringon kajossa. Mongolialaisten salakuljettajien avustaminen Naushkin raja-asemalla matkalla kohti Ulan-Udea ja Siperiaa. Bussimatka miliisisaattuessa tutustumaan Venäjän avaruustutkimuksen keskukseen, Tähtikaupunkiin. Lukuisat reissut yöjunalla kohti Rovaniemeä tai halki Euroopan, kun junan keinahtelu tuudittaa mukavasti uneen. Tuttujen järvien ilmestyminen näkyviin Kontiomäen-junan lähestyessä Mikkeliä.

Puolalainen paikallisjuna.

Puolalainen paikallisjuna.

Entäs sitten paikallisliikenne? Uudessa kaupungissa on kiehtovaa tutustua joukkoliikenteen järjestelyihin. Voi tuntea ylpeyttä, kun onnistuu suunnistamaan toivomaansa paikkaan, ihan itse. Manner-Euroopan vanhin metro Budapestissa. Moskovan prameat metroasemat marmoriseinineen ja kristallikruunuineen, mutta linjakartta piti olla mukana omasta takaa. Krakovan ratikat, joissa piti ostaa rinkallekin oma lippu. Milwaukeen paikallisbussi, jonka kuljettaja ei tainnut osata lukea. Huruuttelu tutulla 102-bussilla kohti Otaniemeä. Asiointivuoron kyydissä kiertely mökiltä Juvan kirkonkylälle ostamaan mansikoita ja maleksimaan kirjastossa.

Ai mitenkö sujui autoilu Porin rautatieasemalta Noormarkkuun? Ihan kelvollisesti. Heti aseman luona odottavat kaupungin molemmat kolaritilastojen kärjessä komeilevat risteykset, mutta niistä selvittiin hyvin. Matkustajatkin kommentoivat yllättävän vähän.

Citroen ja Honda CRV

Nätisti päästiin pihaan. Seuraavana on ohjelmassa opetella ajamaan etualalla odottavalla Sitikalla.

Tämän ajokokemuksen perusteella minulle ei vielä valjennut, mikä kaupunkimaastureissa niin vetää ihmisiä puoleensa. Vähän jähmeä oli tuntuma tavalliseen henkilöautoon verrattuna, ja auton mittojen kanssakin piti olla tarkkana. Japanilaisautossa on kyllä se hyvä puoli, että penkki oli helppo säätää savolaiselle ruumiinrakenteelle (pitkä selkä ja lyhyet jalat) sopivaksi. Honda CRV on ensimmäinen auto, jossa ei tarvinnut edes käyttää ääriasentoa, jotta yletyin hyvin kytkintä painamaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: