Pullopostia lapsuudesta

pullo ja tutti

kuva: Antti T. Nissinen, Flickr, CC

Eilen illalla vietimme mieheni Tompan kanssa iltaa ihan poikkeuksellisella tavalla – istuimme telkkarin ääreen. Tai siis tietokoneen, kun erillistä telkkaria ei ole. Katsoimme YLE Areenasta ekat jaksot Pullopostia lapsuudesta -dokumenttisarjasta. YLE on tehnyt kulttuuriteon ja järjestänyt meille alkoholistiperheissä kasvaneille lapsille kollektiivista terapiaa. Kuusiosaisen haastatteludokumentin lisäksi Pullopostilla on nettisivut, jossa on mm. Kuningatar Alkoholi -sarjakuvablogin luojan upeita sarjiksia. Ohjelman jälkeen voi osallistua chattiin.

Olivathan haastattelut aika synkeitä. Täytyy nostaa miehelleni hattua, että hän jaksoi kiinnostua aiheesta, kun asia on minulle tärkeä. Haastateltujen tarinoissa oli paljon tuttua: perheväkivaltaa, varhaista vastuunottoa, läsnäolon puuttumista, häpeää kun ei voi pyytää kavereita kotiin. Lapsuudenperheessäni elämä oli kaoottista, ja onneksi äitini ymmärsi lopulta lähteä. Isä oli aina sanonut, että jos vain tietäisi etukäteen, milloin kuolee, voisi ottaa ison lainan ja tehdä mitä huvittaa. Pitäisi varoa, mitä toivoo. Viimeisinä vuosinaan hän sai enoltaan ison perinnön, jonka ansiosta tulot eivät enää rajoittaneet juomista. Kun hän muutamaa vuotta myöhemmin kuoli, ympärillä oli pyörimässä monenlaisia ”kavereita”, mutta ei enää perheenjäseniä.

Kuningatar Alkoholi -blogin kuvitusta

Kuningatar Alkoholi -blogin kuvitusta

Olen onnellinen siitä, etteivät lapsuuteni tapahtumat ole pahasti vaivanneet mieltä enää vuosiin. Parikymppisenä oli vaikeita aikoja. Olin odottanut vuosia, että pääsen itse päättämään asioistani, mutta asioita ei voinutkaan tuosta vain jättää mielestä. Nykyään nautin siitä, että voin tehdä asiat eri tavalla ja nauttia leppoisasta perhe-elämästä. Katsomme Tompan kanssa lapsiamme ja huokailemme tyytyväisinä, kuinka meille onkin sattunut niin hyvät lapset. Lasten kanssa touhutessa mietin usein, miltä erilaiset tilanteet itsestäni lapsena tuntuivat. Perhe-elämä sujuu hyvin, kun kohtelee arvostavasti perheenjäseniään. Lastenkaan kokemuksiin ei pidä suhtautua vähättelevästi, vaan kuunnella, mitä kullakin on sanottavana.

Monet ihmiset päätyvät toistamaan vanhempiensa toimintamallia. Minulla on käynyt siitä hyvä onni, että lapsena pakenin kodin oloja koulutehtäviin. Lisäksi olen aina tuntenut vetoa turvallisiin miehiin: kiltteys on seksikästä! Kaikki poikaystäväni ovat olleet sisarusparvensa esikoisia, jotka ovat tottuneet huolehtimaan muista ja ottamaan vastuuta. Kehrään tyytyväisenä, kun käteeni tuodaan teekuppi ja toiseen käteen voileipä. Kevytmielinen pikkuvelityyppi on minulle totaalinen turn-off.

Mitä jälkiä sitten turvaton lapsuus on jättänyt? Kuningatar Alkoholin sarjakuvablogista lueskelen kiusaantuneena, millaisia ominaispiirteitä alkoholistien läheisillä on. Hei ihan oikeasti, kyllähän minä välttelen konflikteja, inhoan heikkojen kohtieni näyttämistä ja olen perfektionisti, mutta voisinko nyt kuitenkin olla joiltain osin normaali? Ja entäpä vahvuudet, joita taustasta voisi myös seurata: osaan pitää puoleni, tunnen myötätuntoa, haluan auttaa muita, pysyn toimintakykyisenä monenlaisissa tilanteissa, olen tottunut siihen, että ihmisiä on monenlaisia.

Toisaalta en siedä ”turhaa kitinää”: kun tiedän, miten huonosti asiat voivat olla, en halua kuulla valitusta pienistä asioista tai oman navan ympärillä pyörivää voivottelua. Tunnen huonoa omaatuntoa, kun joskus olen sanonut lapsille tylysti, että voisiko tämä asia sujua vähemmälläkin kitinällä. Sitä vähättelevää suhtautumista juuri.

Ympäristöaktivistipiireissä on paljon ihmisiä, joilla on ollut rikkinäiset kotiolot, ja joista on tullut omat tunteensa taka-alalle työntäviä suorittajia. Toisaalta en usko, että ihminen voi olla aidosti onnellinen, jos ei toimi mitenkään toisten hyväksi. Se on osa yhteisöllisen eläimen luonteenlaatua. Tasapaino terveen yhteisöllisyyden ja liiallisen suorittamisen välillä on vain löydettävä.

Kuningatar Alkoholi -blogin kuvitusta. Kiitos luvasta kuvan käytölle!

Kuningatar Alkoholi -blogin kuvitusta. Kiitos luvasta kuvan käytölle!

3 kommenttia

  1. Kohtalotoveri said,

    1 maaliskuun, 2015 klo 9:13 pm

    Hyvä kirjoitus! Entä sun oma alkoholinkäyttö, miten lapsuudenkokemukset vaikuttaa?

  2. 1 maaliskuun, 2015 klo 9:49 pm

    Viinilasillinen perjantai-iltaisin, ja satunnaisia edustustilaisuuksia. Onneksi kohdallani pätee vanha sääntö, että DI:n ja teekkarin erottaa siitä, että DI tietää, ettei kaikkea ilmaista viinaa ole pakko juoda. Joulun alla olin kokouksessa, jonka juhlamenuun kuului *seitsemän* alkoholiannosta. Kahden jälkeen siirryin vesilinjalle, muuten olisi seuraavan aamun ajotunnin kanssa tullut ongelmia… Toki mieltäni vaivaa, missä määrin alkoholiriippuvuus voi periytyä. Olen perinyt isältäni suurimman osan ominaisuuksistani ulkonäköä, käsialaa ja kävelytyyliä myöten, joten miten suuri vaara on periä myös sama riippuvuus?

  3. 3 maaliskuun, 2015 klo 8:20 am

    Note to self -hengessä laitan vielä tämän muistiin siskopuoleni kommentin facebookista, että pitää muistaa myös isän hyviä ominaisuuksia (joita on periynyt meille molemmille): ”Toisaalta olen miettinyt sitä, että on myös lahja nähdä alkoholisti-isän taakse … niitä piirteitä, jotka jäivät alkoholin alle. Sieltä löydän paljon sellaista, josta pidän ja osittain olen itsekin perinyt …halu työskennellä yhteisön eteen, kiinnostus politiikkaan, vaatimattomuus, rauhallisuus ja hiljaisuus lempeässä mielessä.”


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: