Ensimmäistä kertaa hirvipeijaisissa

Kävinpä ensimmäistä kertaa hirvipeijaisissa. Olen sallinut maideni käytön hirvenmetsästykseen koko sen ajan, kun olen ne omistanut, jo 18 vuoden ajan. Mutta peijaisissa en ollut aikaisemmin käynyt, olenhan ollut kasvissyöjä tai oikeastaan lihattoman ruokavalion noudattaja vielä pitemmän ajan.

Ai että kuinka kasvissyönti ja hirvenmetsästys sopivat yhteen? Tämä on aiheuttanut päänvaivaa. Olen halunnut olla hyvissä väleissä naapurien kanssa, ja nyt halusin tutustua paikalliseen kulttuuriin. Toisaalta on luonnon laki, että hirvien osa on olla petojen saalista. Suurpetojen määrän ei ole sallittu päästä niin suureksi, että ne yksin hoitaisivat hirvikannan koon säätelyn. Niinpä hirviä on metsästettävä, jotta ne eivät lisääntyisi liikaa. Tavoiteltavaa tietysti olisi, että suuremman petokannan olemassa olo sallittaisiin ja suurempi osa hirvistäkin päätyisi suden suuhun ja karhun kitaan.

Omassa eettisessä ajattelussani luonnonsuojelu ja lajien monimuotoisuuden säilyminen ovat etusijalla eläinyksilöiden kokemuksiin verrattuna. Ihmisen toiminnassa on tuomittavinta se, että viemme tilaa muilta lajeilta ja köyhdytämme luonnon rikkautta.

Hyväksyn siis hirvenmetsästyksen, kunhan hirviä riittää alueen alkuperäisille pedoillekin. Nykyisillä hirven saalismäärillä emme vie paistia pedon suusta. Suurpetojen ahdinkoon on enemmän syynä ihmisten ylivarovaisuus ja tarve pitää alueet ihmisen hallinnassa, siis suurpetojen itsensä metsästys.

Entäs ne juhlat sitten? Odotin tutustumista uusiin ihmisiin, mökin lähinaapurit kun tunnen ennestään. Ja jotenkin ajattelin, että kun kyseessä on ammoisista ajoista jatkuva perinne, siihen kuuluisi myös mystisiä rituaaleja. Teekkariden pöytäjuhlissa olin tottunut siihen, että mystistä ohjelmaa järjestetään ja laulu raikaa. Mutta vähän vaisua oli peijaisissa. Oli toki hienoa tavata ihmisiä ja nähdä, että yhteinen juhla vetää puoleensa mökkinaapurit perheineen. Peijaisethan ovat alunperin ison pedon ”muistotilaisuus”: vähän kuin hautajaiset, joissa lepyteltiin pedon henkeä ja varmistettiin sen palaaminen takaisin.

Peijaisten ohjelmassa oli tällä kertaa kaikkien toivottaminen tervetulleeksi, lyhyt puhe metsästysseuran edustajalta ja ruokailu. Ja sitten kotiin. Menneinä vuosina oli kuulemma ollut kostea juhla paikallisessa hotellissa ja tanssit. Nyt ei ollut alkoholia eikä musiikkia, kustannussyistä kuulemma, eikä ole enää paikallista hotelliakaan. Siiskosen Punaisen piipun kievari oli kuitenkin siitä hyvä paikka, että vastapäiseltä pysäkiltä voi hurauttaa linja-autolla Helsinkiin asti.

Ensi kerralle esitän sellaisen toiveen, että juhlaohjelmaan voisi lisätä tutustumista muihin. Edes pitkän linjan paikkakuntalaiset eivät kaikki tunne toisiaan. Vähintäänkin pöydät voisi yhdistää pitkiksi pöydiksi, eikä tutustumisleikkikään olisi huono juttu. Kiitos järjestäjille tästä vuodesta ja toivottavasti tavataan myös ensi vuonna!

Ps. Ai että tuliko massu kipeäksi, kun söin lihaa pitkän tauon jälkeen? Ei onneksi. Olin harjoitellut syksyn mittaan syömällä reissussa ja joissakin kokouksissa leikkelesämpylöitä, kun kasvisvaihtoehtoa ei ollut tarjolla. Ja kyllä ateriakin maistui hyvältä. Olen huomannut, että sitkeä väsymykseni on helpottanut nyt syksyllä. Onko lihassa jotain, mitä en ole kala-kananmunaruuista saanut tarpeeksi? Tai sitten vaihtelu todellakin virkistää?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: