Kuivaksi oppimisen vuosipäivä

Nyt voi jo aika luottavaisesti sanoa, ettei taloudessamme enää ole vaippaikäisiä. Ja että molempien lasten vaippa-aika mentiin ostamatta ainoatakaan kertakäyttövaippapakkausta. Hip hei!

villavaippahousut

Villavaippahousut ja muut kestovaippatarvikkeet etsivät jo uutta kotia.

Kestovaipat ovat ehkä työläämpiä pesuineen ja pyykinripustuksiin, mutta ne palkitsevat käyttäjänsä lopuksi: sekä lapsella että vanhemmalla pysyy motivaatio yllä päästä niistä eroon mahdollisimman aikaisin. Lisäksi alushousujen käytön aloittamiseen on matalampi kynnys, koska melkeinpä samalla vaivalla sitä pesee tai huuhtoo housuihin tulleet vahingot kuin pestävät vaipatkin. Esikoinen oppi kuivaksi noin 2,5 -vuotiaana, kuopus suunnilleen 1 v 8 kk ikäisenä. Useimpien ikätoverien vanhemmat näkyivät vielä raijaavaan vaippapaketteja, kun me jo nautimme vapaudesta.

Mitäkö opin näiden vuosien aikana? Ekan lapsen kanssa koin vaipanvaihdon hankalaksi. Yritin minimoida vaipanvaihtokerrat ja tälläsin esikoiselle valtaisat pehmusteet. Kuopuksen kohdalla touhun ytimenä oli säännöllinen rytmi ihan vastasyntyneestä lähtien: aina ruuan ja unien jälkeen häntä pidettiin vadin päällä töräyttämässä maitokakat ja pisut. Muutenkin kuulostelimme vessahätäviestintää, mutta ensisijaisesti tarkoitus oli keventää vaippoihin tulevaa kuormaa ja opettaa samalla oman kehon hallintaa. Vauva ei vielä osaa pidätellä, mutta hän oppii kyllä päästämään pisut ja maitokakat oma-aloitteisesti. Tämän ominaisuuden neuvolan oppaat ja länsimainen kertakäyttövaippoihin tukeutuva vauvanhoito unohtavat kokonaan.

Epäilen, että potatus edistää myös vauvan hyväntuulisuutta: vatsaa kivistää vähemmän, kun tarpeet hoidetaan aktiivisesti pois. Lapsi nauttii onnistuneesta viestinnästä vanhempansa kanssa ja kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. Maitoaterian jälkeen (pienellä viiveellä) hoidettiin sisällöntuotanto ja sitten lapsi rentoutui helposti unille. Satunnaisen iltakitinänkin ratkaisu oli monesti ylimääräinen potatuskierros.

Potalle molemmat lapset ovat päässeet istumaan suunnilleen silloin, kun istumaan oppivat, 8-10 kk ikäisenä. Kun lapsi vielä oppi nauttimaan lukemisesta, häntä oli potalla helppo viihdyttää. Esikoinen ryhtyi jopa pidättelemään potalla, jotta vanhemmat lukisivat mahdollisimman pitkään. Ratkaisuna oli kirjaviihteen lupaaminen vasta, kun on tullut potantäytettä.

Kuinka kuivaksi oppiminen onnistui? Kuopuksen ollessa noin 1,5 -vuotias kuivaksi oppiminen otti takapakkia: pitkään kuivina pysyneet vaipat kastuivat entistä helpommin. Arvelin, että hänellä on jo kyky pidätellä, mutta ei motivaatiota. Päätin sitten hetken mielijohteesta järjestää motivaatiota: ”ison tytön housut” eli alushousut jalkaan. Viesti meni perille noin viikossa. Aluksi vaatteet kastuivat vähän väliä, sitten hän ryhtyi säätelemään asiaa itse. Tuon ikäistä pitää viedä potalle noin tunnin välein, mikä vaatii muistamista ja viitseliäisyyttä. Väsyneenä ja diureettisten ruokien syömisen jälkeen pökät kastuvat helpommin. Diureettisiksi eli pissattaviksi ruuiksi olemme havainneet ainakin mansikat ja tomaatit, niillä ei kannata ruokkia pientä kuivaksi opettelijaa. Muutaman kuukauden päästä uskalsimme jättää varmistukset pois myös ulos lähdettäessä.

Oman kehon saaminen haltuun parantaa lapsen itseluottamusta, ja arvelen sen vähentävän myös tahtoikään kuuluvia turhautumiskiukkuja. Meillä kunnon tahtokiukuttelu on oikeastaan alkanut vasta nyt kolmen ikävuoden lähestyessä, kun pottaosaaminen on jo vanha juttu. Mihinkähän uuteen taitoon lapsi nyt keskittäisi huomionsa, jotta päästäisiin tässäkin vähemmällä? Tänä talvena oli vielä vähän takapakkia, kun kakat alkoivat päätyä potan sijaan taas pöksyihin. Tavasta päästiin eroon ottamalla kakkatarrat käyttöön: onnistuneesta potalle ehtimisestä sai liimata hienon värisen hedelmätarran lasten huoneen seinällä olevalle paperille.

2 kommenttia

  1. Etunimi Sukunimi said,

    6 huhtikuun, 2014 klo 6:19 pm

    Meillä ei tahtonut mikään onnistua ton vauhtiviikarin kanssa (eikä onnistu vieläkään). Lapsi on ensinnäkin ollut alusta asti niin vilkas, ettei t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n ole malttanut sekunniksikaan pysähtyä tarpeittensa äärelle lavuaarin yllä tms. Potalle sitä ei ole saanut istutettua millään. Ei halua/jaksa/viitsi/suostu. ”Tuon ikäistä pitää viedä potalle noin tunnin välein” on täysin absurdi lause tässä perheessä. Viedä potalle, mikä vitsi! 🙂 Ns. vessahätäviestinnästä ei tullut mitään, kun lapsi kitisi, marisi, riehui ja rääkyi joka asiasta koko ajan muutenkin. Oli mahdotonta erottaa, mikä oli vessahätää ja mikä tylsistymistä ja mikä kipua ja jotain yleistä tyytymättömyyttä. Kestovaippojen kanssa oli ongelmia, kun itse kärsin vaikeasta unettomuudesta lapsen ensimmäisen elinvuoden ajan, jolloin oli elintärkeää saada nukuttua edes se muutama tunti, ja kertakäyttövaipat pitivät lapsen kuivana sen ratkaisevan tunnin pidempään. Myöhemmin lapsesta tuli motorisesti niin vilkas ja aktiivinen, että minkään neppareiden tai tarrojen kanssa ei voinut suhrata, vaan ainoa vaippatyyppi, jonka sai (väkisin) päälle oli housumalliset kertakäyttövaipat. Huoh. Hienoa, jos joillain onnistuu, meillä ei, yrityksistä huolimatta. :/

  2. matja said,

    7 huhtikuun, 2014 klo 4:51 pm

    Kiinnostava kirjoitus!
    Me potatamme vauvaamme (6kk), en muista tarkalleen koska aloitimme, mutta vauvakirjassa on kahden viikon kohdalla ensimmäinen maininta asiasta.
    Mielestäni homma on toiminut ihan hyvin. Vessahätäviestintä on mielestäni luonnollinen jatkumo kestovaipoille: kun kerran pesen vaipat, miksen yrittäisi säästää vaivojani? Vauvan kanssa samalla aaltopituudella pysytteleminen on työlästä, mutta työllä on tarkoitus. Viimeaikoina on ollut kaikenlaista takapakkia, mutta oletan sen johtuvan osittain tuloillaan olevasta kehitysharppauksesta, osittain kantamisen vähentymisestä ja osittain hampaiden tulosta.
    Koen oppineeni paljon lapsista ja ihmisistä tämän taipaleen varrella, todella silmät avaava kokemus. Jopa siihen asti, että kun tulee täältä kuplastaan ulos, vaipoissa hautuva muu maailma näyttää välillä ihan oudolta. Alkuun tuntui tärkeimmältä pitää vauva kuivana, mutta pikku hiljaa jutun pointiksi on terävöitynyt kommunikaatio ja yhteisymmärrys.

    Ei mua haittaa pienet pissat matolla yhtään, mutta siitä tulee huono fiilis, jos vauva on selvästi yrittänyt viestiä mutten ole tajunnut ottaa vakavasti enkä ehtinyt apuun. Hienoimpia hetkiä ovat ne, kun ymmärrän lastani tässä(kin) asiassa, ja hän siitä selvästi ilahtuu. Itsekin turhautuisin, jos mua ei ymmärrettäisi!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: