Lastenkirjoissa tyypillinen aihe ovat kotieläimet, joita on kirjava joukko pikku maatilalla. Vaikka tehokkuusajattelu on ajanut tämän todellisuuden ohi, uskon että kotieläinten pito on ihmiselle lajityypillistä toimintaa. On vahinko, että kaupungissa useimmilla meistä ei ole eläintenpitoon mahdollisuutta, kuten moniin muihinkaan asioihin, jotka maanviljelijälle tai metsästäjä-keräilijälle tuottavat mielihyvää.
Monen vegaanin mielestä kotieläinten kasvatus hyötymielessä on eläinten riistoa. Itse pidän sitä jonkinlaisena symbioosina, kunhan eläimiä kohdellaan hyvin. Kotieläimiä ei myöskään olisi olemassa, ellemme saisi niistä hyötyä. Muurahaisillakin on kirvakarjansa, joka on yhteisen evoluution myötä tullut riippuvaiseksi emäntiensä suojelusta: muurahaisten kasvattamat kirvakannat selviävät hyvin heikosti petoja vastaan omin neuvoin.
Lähileikkipuistossamme järjestetään sentään pari kertaa vuodessa helpotusta eläinten kaipuuseen: kotieläintila Hemböle tuo eläimensä lasten natuutettavaksi aamupäivän ajaksi. Eläimetkin ovat tarkasti valikoituja: käsittämättömin lehmänhermoin sen jaksavat paikalle loputtomasti vyöryvien lapsijoukkojen käsittelyä ja kiljuntaa.
Kysyin leikkipuiston henkilökunnalta, onko kyseessä kaupungin järjestämä palvelu, vai kuinka ansaintalogiikka mahtaa toimia. Ehei, leikkipuiston aktiivivanhemmat järjestävät kesällä jäätelönmyyntiä puistossa, ja rahoilla saadaan noin neljänsadan euron huvi kustannettua. Seuraavaksi joku varmaan järkkää kotieläinsynttärit tästä inspiroituneena. Kotieläintilalliset järjestivät jopa vuohenlypsynäytöksen, toivottavasti terveysviranomaiset eivät vie tätäkin iloa meiltä.
Ekoelämää 
Vastaa