Vanha karttakirja koriksi ja kirjekuoriksi

punottuja koreja kierrätyspaperistaJos tämä lauha ja lempeä kesä viimein vaihtuu sateiseksi syksyksi, sadepäivän puuhia on hyvä olla lapsia varten valmiina. Meillä viisivuotias Taito pitää yli kaiken paperiaskartelusta. Nyt kesällä olen hämmästellyt, kuinka hyvin hän ymmärtää lukemansa ja pystyy tekemään helpohkoja paperintaittelutehtäviä kirjan ohjeiden mukaan. Kartonkiostoksillekaan ei tarvitse lähteä, sillä vanhat kirjat sopivat hyvin paperityömateriaaliksi. Kuvan korit ovat äidin tekemiä, mutta punontaan voi pienikin lapsi osallistua.

Viisivuotiaankin osaamistasolle on hyvin sopinut Taittele paperista -niminen vihkonen (julkaisija Mainossuunnittelu.com), jonka ohjeilla neliönmuotoiset paperinpalat muuttuvat niin tulppaaneiksi, kaloiksi, linnuiksi kuin koiranpäiksikin. Ikävä kyllä käyttämäämme hyvää askarteluvihkoa ei taida olla enää myynnissä, tämä löytyi äitini arkistoista. Monimutkaisin ohje taitaa olla rasian taittelu, jonka sukuisen ohjeen joku näkyy ladanneen Youtube-videoksikin. Vihkon julkaisija näkyy ylläpitäneen kivaa blogia, jossa on julkaistu yksi kirjan taittelutehtävistä ja muita lasten tehtäviä tulostettavaksi .

kirjekuoria karttakirjasta

Koin suurta löytämisen iloa, kun huomasin kirjaston lastenosastolla askartelukirjahyllyn. Paperitaitteluun ja muuhun askarteluun on ohjeita ja ideoita saatavana valtavat määrät. Nähtävästi kovin moni muu ei ollut kirjaston hyllyä löytänyt, sillä lainaamani hyväkuntoinen Iloiset paperityöt -kirja (Pauline Butler) oli 1990-luvulta. Olen käyttänyt taittelun raaka-aineena vanhaa karttakirjaa, josta isoista ja tukevista sivuista on syntynyt niin kirjekuoria kuin punottuja korejakin. Korin ohje oli juuri Butlerin kirjasta. Sisällysluettelosivujen värimaailmasta tulee vähän tuohimainen mielikuva. 🙂 Kirjekuoriin taas ei tarvitse ohjetta, sillä riittää kun avaa valmiin kauniinmuotoisen kirjekuoren taitokset ja piirtää ja leikkaa kirjekuoripohjan sen ääriviivoja pitkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: