Kesäelämämme alkoi taas neljän kuukauden mökkiloman muodossa. Kun olimme päässeet perille, jouduimme sellaiseen töiden pyörteeseen, että viikko on kulunut huimalla vauhdilla. Tämän kesän ohjelmaan kuuluu isona asiana mökin vintin remontointi asuinkäyttöön. Remontin ohjaamisen ohessa hoidamme kesäkanoja, viljelemme kasvimaata ja kalastamme.
Mökkini on puolitoistakerroksinen 1950-luvun puutalo, jonka yläkerta on jäänyt aikoinaan rakentamatta loppuun. Meillä vei vuosia tyhjentää vintti sinne kuudenkymmenen vuoden aikana kertyneistä tavaroista: kävimme kaiken läpi, lajittelimme, valitsimme säilytettäväksi näytteitä menneen ajan elämästä ja etsimme niille epätoivoisesti säilytyspaikkaa remontin ajaksi. Itse työn pitäisi olla aika suoraviivaista, sillä huonekorkeutta ja valoa on vintillä jo alkujaan riittävästi. Tämän vuoden toukokuussa remontti viimein pääsi alkamaan: seinien ja katon tuleva rakenne on suunniteltu, luvat on saatu ja työntekijätkin ehtivät viimein paikalle. Vinttiremonteista on ollut yllättävän vaikea löytää tietoa, joten esittelenpä tässä pääpiirteittäin, kuinka omamme toteutamme.
Remontin lähtökohtana on talon alkuperäisen rakenteen ja tyylin kunnioittaminen. 
Mökissä ei pidetä lämmitystä talvella, joten täytyy valita rakenteita, jotka kestävät vuodenaikojen kosteusvaihteluja mahdollisimman hyvin. Siksi emme ole uskaltaneet ottaa mitään muovimateriaaleja rakenteisiin mukaan. Myöskään mineraalipohjaiset eristeet eivät sovi yhteen kosteusvaihtelujen kanssa: Panu Kailan klassikosta Talotohtorista olen oppinut, että kivivillojen eristyskyky romahtaa, jos niihin pääsee kosteutta. Puutalossa jos missä on väistämättä kosteusvaihteluja. Markkinoillahan olisi monenlaisia muoviratkaisuja, jopa luomulta kuulostavilla nimillä kuten Vintti-Iita, mutta niille sanoimme kiitos ei.
Sen verran joustimme luomuilussa, että perinteisten purueristeiden sijaan yläpohjaan ja vintin seiniin on tulossa selluvillaeriste. Selluvilla säilyttää eristyskykynsä kosteuden vaihdellessa ja on hengittävä materiaali. Sopivan tuotteen hakeminen vei aikansa: vanhan talon kattoruoteiden väli ei sovi yhteen minkään levykoon kanssa. Puhallettavan villan taas sanotaan valuvan aikaa myöten kohti räystäitä, mikä veisi eristyskyvyn. Sitten kuulimme selluvillan märkäpuhalluksesta, jolla villa saadaan tarttumaan paikoilleen tiiviisti vuotokohtia jättämättä, ja seinät ovat avoimina puhalluksen ajan. Näin asennetun eristeen pitäisi myös pysyä muodossaan pitkään. Märkäpuhallusratkaisu kuulosti parhaalta tässä tapauksessa. Ensi viikolla Ekovillan asentajat saapuvat, sittenpä nähdään.
Seinien rakenteessa jäljitellään talon alakerran ratkaisua, ja kerrokset ulkoa sisäänpäin ovat 
tällaiset:
1. ulkoverhous (vanha säilyy)
2. vinolaudoitus (vanha säilyy)
3. tuulensuojapaperi (paperoitava uudestaan, osittain hiirensyömää)
4. puurunko ja selluvilla (vanha runko, uusi eriste)
5. leijonalevy
6. panelointi
Alakerrassa sisäpuolella on vaakalaudoitus ja sen päällä levy tai pinkopahvi. Tulimme siihen tulokseen, että pinkopahvia olisi ollut hankala viritellä vintin pienille ja rikkonaisille seinäpinnoille. Levyt ja panelointi on parempi vaihtoehto.
Laipioon tuleva eristekerros on paljon ohuempi kuin nykyiset rakennusmääräykset vaatisivat. Yläkerta on kuitenkin määritelty vain puolilämpimäksi tilaksi, minkä vuoksi se sallittiin tässä tapauksessa. Siitä huolimatta paksuutta tulee reilummin kuin mihin talon rakennusvaiheessa oli varauduttu, joten ruoteet saivat korotusta.
1. aluskate/ vanha kate
2. vanha ruode + lisäkoolaus
3. tuuletusväli 60mm + tuuletusraot räystäiden alla sekä päädyissä
4. kuitulevy 24mm (ohuempi menisi notkolle)
5. selluvilla noin 200 mm
6. paperointi vahvistetulla paperilla
7. koolaus 22mm
8. panelointi 18mm
Vanhat likaantuneet purut piti poistaa lattiasta. Kysyin tarjousta tehoimurifirmalta, ja sieltä arvioitiin tyhjennyksen hinnaksi noin tuhat euroa. Sisuunnuin tästä niin, että teimme työn itse Tompan kanssa parissa päivässä. Viritimme remontintekijöiden avustuksella ikkunan ja mattotelineen väliin puimurin olkiputken. Mätimme purut rikkalapioilla isoihin ämpäreihin ja kippasimme ne putkea pitkin alas pihalla odottaviin kottikärryihin. Isoin urakka oli oikeastaan loppusiivous rakennusimurin avulla, mutta pölyä yskimme nenät verillä.
Lattiakoolauksia piti oikaista, jotta uusi lattia saataisiin suoraan. Kuvassa näkyy, kuinka viiden 
sentin vinous on korjattu liittämällä vanhan koolauksen kylkeen uusi.
-Piia
Ekoelämää 
Vastaa