Jääkaapille vetoapua pakkasilmasta – kannattaako?

Ulkona on kipakka pakkanen, ja sisällä jääkaappi kasvattaa sähkölaskua jäähdyttäessään ruokiamme. Eikö siis kannata hyödyttää valmiiksi kylmää ulkoilmaa tähän tarkoitukseen? Tarkan euron ituhippi siirtelee litraista vesipulloa parvekkeen ja jääkaapin välillä: kun pullo parvekkeella jäätyy, on aika siirtää se jääkaappiin, ja suunnilleen vuorokauden päästä siirretään taas sulanut vesipullo takaisin parvekkeelle.

Onko tästä mitään hyötyä? Otin entalpiataulukot ja laskukoneen esille, ja tulos on alla. Koko touhuhan perustuu siihen, että vedellä on korkea sulamislämpö: veden olomuodon muutos jäästä vedeksi vastaa energiantarpeeltaan suunnilleen sitä, että samaa vesimäärää lämmitetään 80 astetta. Veden olomuodon muutoksissa liikkuu siis suurehkoja energiamääriä verrattuna pelkkään lämpötilan muutokseen.

Mitä tämä tarkoittaa kilowateissa ja kilowattitunneissa? Pullo sulaa jääkaapissa yleensä noin vuorokaudessa, niinpä teho saadaan jakamalla energia vuorokauden sekuntien määrällä: vesipullon jäähdytysteho on noin 4,1 W. Vuorokaudessa jäähdytysenergiaa saatiin noin 0,1 kWh.

Kuulostaa aika vähältä. Paljonko se on suhteutettuna jääkaapin jäähdytystehoon? Meidän uuden jääkaappimme valmistaja ilmoittaa, että jokaista jääkaapin sataa tilavuuslitraa kohti se tarvitsee energiaa samaiset 0,1 kWh vuorokaudessa, ja siitä osa tietysti menee hukkaan. Vesipullo hoitaa siis sata litraa jääkaappitilavuutta oikeaan lämpötilaan. Kommuunilla on valtaisa 390 litran vetoinen jääkaappi, joten pitäisi kierrättää neljää vesipulloa täyden jäähdytystehon saavuttamiseksi. Hm, kätevämpää olisi, jos jääkaappi osaisi hyödyntää kylmää ulkoilmaa jäähdytykseen suoraan. Toisin päin voi laskeskella, että yhden jääkilon tuomalla jäähdytysenergialla jäähdytetään yli 6 kg ruokia huoneenlämmöstä jääkaappilämpötilaan.

Ja paljonko säästyi rahaa? Kilowatti sähköä maksaa suuruusluokkaa 12 – 16 snt, joten yhtä jääpullollista kohti sähkölaskusta jää puuttumaan noin … 1,5 snt. No, aika monet energiansäästökonstit perustuvat elämäntapaan: sulatetaan pakasteet jääkaapissa, jäähdytetään ruuat parvekkeella jne. Kuitenkin jos rahaa haluaa säästää, pääsee paljon helpommalla vaikka vaihtamalla lamput ledeihin. A+-luokan jääkaappi kuluttaa vuodessa noin 20 euron edestä sähköä, siitä saa jokusen euron pois järkevällä käytöllä.

-Piia

Ps. Vielä laskelmat tähän: Veden sulamislämpö on 333 kJ/kg, eli kilo vettä luovuttaa jäätyessään lämpöä tämän verran ja sitoo saman verran sulaessaan. Veden ja jään ominaislämpökapasiteetti vaihtelee lämpötilan mukaan, mutta on jäällä noin 2 kJ/kg*lämpöaste ja vedellä noin 4,1 kJ/kg*lämpöaste. Jos katsoo veden entalpian eri tiloissa taulukosta, arvot voi laskea myös siitä suoraan.

Otetaan siis litra (~kilo) jäätä, sulatetaan se 0 C-asteessa, annetaan lämmetä vielä jääkaappilämpötilaan ja lasketaan, paljonko energiaa sitoutui. Tulokseksi tulee 357,7 kJ. Jos ulkona sattui olemaan pakkasta, jäähdytysenergiaa tulee rippunen lisää, sillä esim. kymmenen asteen pakkanen tuo 20,2 kJ jäähdytystä, siis yhteensä noin 378 kJ.

4 kommenttia

  1. Anselmi Alakelmi said,

    2 tammikuun, 2013 klo 11:09 am

    Helpoiten säästää, kun jättää baarikierrokset taksiralleineen väliin.

  2. Piia said,

    2 tammikuun, 2013 klo 12:10 pm

    Lapsiperheessä onneksi baarikierroksiin ei mene rahaa, välipäivinä juhlimme järjestämällä lauluillan kavereiden kanssa meillä. 🙂

    Mutta suuruusluokkia tuli mietittyä viimeksi suihkussa, kun hämmästelin sampoopullon hintalapusta, olenko todellakin maksanut siitä 12 euroa. Kyllähän laadukkaankin hiustenpesuaineen saa alle puolella tuosta hinnasta. Jääkaappi jää kakkoseksi, kun aletaan selvittää kosmetiikkaan meneviä summia…

  3. Marja said,

    8 tammikuun, 2013 klo 11:07 pm

    Suurkiitos lasku-urakastasi, Piia! Siihen on varmasti uponnut tovi jos toinenkin. Todella kiinnostava tieto. Merkittävää sähkön säästöä ei siis synny, mutta toisaalta kun vesitölkit/-pullot ovat olemassa niin tuossahan ne kulkevat ulkorapun ja jääkaapin väliä ohikulkumatkoilla – kunhan ei auo ulko-ovea (omakotitalossa) vain tölkkien vuoksi. Meillä jääkaappi ei ole valitettavasti kovin uutta ja ekotehokasta mallia.

  4. Piia said,

    8 tammikuun, 2013 klo 11:19 pm

    No veden jäädyttelyhän säästää aina sitä enemmän, mitä tehottomampi jääkaappi on. Mitä huonokuntoisempi jääkaappi, sitä ”työläämpää” sen on siirtää lämpöä kaapista ulos, ja sitä enemmän se hyötyy vetoavusta. 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: