Mitä saadaan omenoista

Toimme mökiltä viidentoista kilon säkin omenia, ja siitä alkoi vimmattu omenaruokien tekeminen, etteivät pehmoiset omput ehdi mennä pilalle: omenakauraherkkua, omenapiirakkaa, kuivattuja omppuja jälkilämmöllä, omenapuuroa aamuin illoin, ja vielä kavereita kylään ruuanlaittotalkoisiin. Viikossa säkki tyhjeni. 🙂 Lemppari-omenaohjeeni ovat Insinöörin keittokirjassa.

Tänä vuonna kotipuutarhat ovat olleet monella tuottoisia, mutta tuntuu siltä, että satoa haaskataan. Koko ajan omakotialueilla liikkuessa näkee puita, joiden satoon ei näytä olevan koskettu lainkaan. Ja meille kelpaisi jo toinen satoerä. Kun kerrankin saisi tuoreita ja lisäaineettomia hedelmiä, miksei niitä hyödynnetä? Onko oman puun sato jotenkin liian arkista?

Omat puut tuottivat tänä vuonna kunnon sadon.

Omat puut tuottivat tänä vuonna kunnon sadon.

Nettiä voisi hyödyntää enemmänkin sadon jaossa, voihan sen tehdä maksua vastaan, jos ei halua tarjota puutarhansa tuotteita ilmaiseksi. Facebookissa on omenapörssi-ryhmiä eri kaupunkeja varten liikasadon jakamiseen, mutta ehkä teknisesti edistyneempikin tapa voisi jakamiseen olla. Helsingistä on myös tehty satokartta, jonne voi merkitä julkisilla paikoilla olevia satopaikkoja, kuten omenapuita, tyrnipensaita ja lukuisia muita hyödynnettäviä kasveja. Kuinkahan nämä kaksi voisi yhdistää?

-Piia

Kommuunin nuorimmaiset odottamassa omenapiirakan kypsymista. Elsa on vain 4 kk Valokkia nuorempi.

Kommuunin nuorimmaiset Valokki ja Elsa odottamassa omenapiirakan kypsymistä.

3 kommenttia

  1. Merja said,

    1 lokakuun, 2012 klo 6:36 pm

    Voi että itse odotan että meidän omenapuut alkaisi tuottaa satoa. Siihen tosin voi mennä jokunen vuosi, kun vasta tänä kesänä istutettuja ovat. Tuo kyllä on tosiaan sääli, että hyvää satoa menee paljon hukkaan, niin omenoissa, viinimarjoissa, raparpereissä kuin myös luonnonmarjoissa.

  2. Piia said,

    2 lokakuun, 2012 klo 8:26 pm

    Meillä taas puut ovat vanhoja ja raihnaisia, eivätkä aina oikein jaksaisi tehdä hedelmää. Viime vuonna levitimme niiden juurelle kompostoitua karjanlantaa, se taisi antaa ratkaisevan potkun tämän vuoden hyvään satoon. 🙂

  3. omppu said,

    22 lokakuun, 2012 klo 9:08 pm

    Omakotialueilla omenaa saattaa tulla parista puusta helposti 100-200 kg syksyn mittaan. Pakastimet täynnä, mehustettu on, mutta silti jää paljon käyttämättä. Naapureille ei tietystikään kelpaa, kavereillakin on tarpeeksi, eikä netin kauttakaan tullut noutajia. Samaan aikaan marketissa myydään Italialaista, ranskalaista ja varmaan myös etelä-amerikkalaista omenaa.
    Eikö joku voisi ruveta yrittäjäksi keräämään näiltä alueilta omenoita ja myymällä ne tukkuun? Omenoita saisi varmaan pilkkahintaan tai ilmaiseksi.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: