Mainospostia lappaa

Kun saimme lapsia, postiluukusta alkoi ilmestyä ystävien onnittelujen lisäksi mainospostia. Ei mainoksia -paperi pitää osoitteettoman ilmaisjakelun poissa, mutta se ei auta omalla nimellä saapuviin mainoslähetyksiin, vaikka ne kuinka tulisivat pyytämättä ja yllätyksenä.

Monikansallinen lastenruokavalmistaja katsoo asiakseen lähettää kaikille pienten lasten vanhemmille kokonaista mainoslehteä määrävälein. Lehti lojui pitkään tietokoneeni vieressä pöydällä odottamassa, että tietokoneaikaani mahtuisi yhteydenotto, ettei seuraavia numeroita tosiaankaan tarvitse lähettää. No, oli tärkeämpääkin tekemistä kuin yhden lehden täsmäperuminen. Sitten saapui jo seuraava numero. Sain viime lähtettyä lehdessä mainittuun firman sähköpostiosoitteeseen viestin, että osoitteeni voi poistaa jakelulistalta: en halua, että metsiä kaadetaan joutavan mainostauhkan painattamiseksi.

Hip hei, asia hoidettu? Vielä mitä, saan vastauksen, ettei yritys voi vaikuttaa mainospostinsa lähettämiseen. Pitäisi kieltää osoitetietojeni luovutus suoraan Väestörekisterikeskuksesta. Hetkinen: yritys lähettää minulle nimellä postia, jota en tosiaankaan halua. Ilmoitan, että kiitos ei. Täytyyhän siihen olla oikeus ilman, että tarvitsee juosta ilmoittamassa asiasta ties minne. Lastenhoidolta ei ylimääräistä aikaa liikaa jää.

Otin yhteyttä Kuluttajavirastoon ja kysyin asiasta. En tiedä, vastataanko sieltä henkilökohtaisesti, mutta onhan tällä periaatteellista merkitystä: onko oikeus valita, miltä yrityksiltä mainospostia suostuu vastaanottamaan vai pitääkö kieltää kaikki kerralla.

-Piia

2 kommenttia

  1. Arska Vaan said,

    huhtikuu 19, 2012 klo 9:03 am

    jotkut laittaa postilaatikkoon pyynnön , ei mainoksia.

    Kokeilepa laittaa ”ei xxyy-lehteä”. Kerro sitten kuis kävi.

    Ja jos ei auta ni laita lehdet paperinkeräykseen. Senhän sä kuitenkin teet, olipas hassu vinkki…

    Mut muista aina hermostua jos joku lähettää sulle jotain pyytämättä! Katos ku jos ei oo stressin aiheita ni siitä voi sairastua.

  2. Piia said,

    huhtikuu 20, 2012 klo 3:44 pm

    Ei mainoksia -lapulla voi kieltäytyä sellaisista mainoksista, joissa ei ole vastaanottajan osoitetta. Mutta jos se tulee minulle nimellä, posti kyllä tuo sen perille asti.

    Hm, taas tuli jotain vaatekatalogia väestörekisterikeskuksen tietojen perusteella, joten kaipa vain on tehtävä sinne totaalikielto.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: