Herkuttelua kotimaisella kalalla

Perheessämme ei syödä lihaa. Niinpä syömme joka lämpimällä aterialla joko kalaa, palkokasveja, maitotuotteita tai kananmunaa. Kalavalinnoissa haluamme suosia kotimaista luonnonkalaa, se on sekä terveellinen että ympäristön kannalta paras vaihtoehto, kunhan luonnon lohikalat jättää pois ruokalistalta ja muistaa rajoitukset petokalojen syönnissä. Kalan rasva on myös aivoruokaa, jota ainakin omat aivoni tarvitsevat raksuttaakseen kunnolla.

No, ruokalista alkoi olla valikoimaa siikafile, kuhafile, ahvenfile. Kaikki yli kolmekymppiä kilo, ja kuhaa ja ahventakaan ei pitäisi syödä jatkuvasti elohopeajäämien takia. Välillä ostimme viljeltyä lohta ja siikaa, jälkimmäinen on usein kanadalaista. Toisinaan söimme silakkafileitä ja savusilakoita. Molemmat ovat oikein maukkaita, mutta se dioksiini.

Kun oli syöty kalasoppa, johon pelkkä kala maksoi viisikymppiä, päätimme hakea vaihtoehtoja. Tavallisen kaupan kalatiskiltä sellaista vain ei löytynyt. Sinisimpukoista tuli tehtyä yksi maittava ateria, mutta nekin ovat kai ympäristön kannalta jotenkin kyseenalainen valinta. Pakastevalikoima oli nopeasti läpikäyty, kun kestävän kalastuksen MSC-merkillä varustettuja tuotteita oli tasan yksi. Maailmalla lukuisat kalakannat ovat romahtamaisillaan.

Kauppahalliin siis, ja oijoi sentään: siinähän oli mateita, neulamuikkuja, lahnoja. Oli oikein vaikea valita, mistä ryhdytään ensiksi tekemään ruokaa, kun teki mieli ostaa niitä kaikkia. Nyt on syöty madekeittoa, uunilahnaa, pannulla paistettuja muikkuja ja tänään viimeksi madepataa.

Madetta koskee sama elohopearajoitus kuin haukea, kuhaa ja ahventakin, joten kovin usein sitä ei voi syödä. Nyt sesonkiaika on lopuillaan, joten ihan heti ei onneksi ole uutta tilaisuuttakaan. Muikkuja ja lahnoja sen sijaan voi lisääntymisikäinenkin syödä vapaasti, sillä niiden sisältämät jäämät ovat pieniä. Pidän muikuissa maun lisäksi siitä, että ne ovat ruotoineen syötynä hyvä kalsiumin lähde.

Muikut ovat melkein pikaruokaa, niitä voi nopeasti paistaa pannulla näin:

1) Sekoitetaan leivitysjauhot: lautaselle ruisjauhoja, noin 1-2 tl suolaa, noin 2 tl kuivattua tilliä. Riihiruisjauhoissa on paras maku, mutta tavallisetkin käyvät. Vehnäjauhotkaan ei ole ihan mahdoton valinta.

2) Peratut pikkumuikut pyöritellään jauhoissa.

3) Isolle paistinpannulle pannaan iso nokare voita ja ruokaöljyä, ja levy täysille.

4) Kun rasva tirisee, leivitetyt muikut lisätään pannulle ja vähennetään lämpöä, meillä noin 4/6 on sopiva teho.

5) Muikkuja käännellään lastalla, kunnes ne ovat paistuneet molemmilta puolilta. Paistumisen aikana ehtii leivittää seuraavan erän. Noin joka toiseen erään on pannulle lisättävä rasvaa.

6) Muikut sopivat hyvin syötäväksi vaikka keitettyjen perunoiden kanssa. Me paistamme yleensä kerralla noin 400 – 500 g, josta riittää kahdelle aikuiselle ja kaksivuotiaalle kaksi ateriaa. Kerralla pannulle mahtuu noin 100 g muikkuja paistumaan.

Nyt kun tätä ruokalajia on tullut syötyä jo lukuisia kertoja, muikuille olisi mukava keksiä jokin muukin ruokaohje. Mitähän muuta maittavaa arki- tai viikonloppuruokaa niistä saisi?

-Piia

5 kommenttia

  1. nti Täti said,

    24 helmikuun, 2011 klo 11:43 am

    Vähän isommista muikuista saa tehtyä oikeastaan mitä tahansa ruokaa, mitä silakoistakin: esim. uunissa tiiviisti ladottuna seesaminsiementen kera tulee ihan hyvää.

    Jos löytää jostain kilohailia kilohailin nimellä, voi sitä syödä aika lailla dioksiinista välittämättä – poikasina ne kun eivät luuhaa dioksiinipitoisissa rantavesissä toisin kuin käytännössä täysin samalta näyttävät mutta eri tavalla käyttäytyvät silakat. Usein harmi vain kilohailit myydään silakan nimellä.

  2. Piia said,

    24 helmikuun, 2011 klo 9:53 pm

    Tuota kilohailiasiaa en tiennytkään, olin luullut syöneeni niitä vain säilykkeenä (joka on valmistettu Liettuassa ja on maultaan oikein hyvää). 🙂 Mutta kuinka sen erottaa silakasta, jos kalatiskillä näkee?

  3. nti Täti said,

    28 helmikuun, 2011 klo 10:29 pm

    Silakan vatsaevä kiinnittyy selkäevän etureunalinjan takapuolelle, kilohaililla etupuolelle, tietää Lauri Kolin klassikkokirja kertoa. Totta puhuen olin kuvitellut, että kilohailit tunnistaisi vain sormea vatsaa pitkin kuljetettaessa tuntuvasta kynnyksestä, eli ei silmämääräisesti ollenkaan. Aina kannattaa näemmä tarkistaa! 🙂

  4. Jontteliina said,

    3 maaliskuun, 2011 klo 4:59 pm

    Yksi kalaohjesivusto on esim. tämä
    http://www.fishfood.fi/index.php?pageid=410&lang=fi
    Mutta sielläkään ei taidettu mainita muikkukukkoa. Niissä ohjeissa aina on mukana ”läskiä”, mutta sitä ei tarvitse laittaa, voihan lorauttaa vähän öljyä sijaan tai voita. Jos kukko tuntuu työläältä niin helpompi versio on patakukko – sillä sanalla kun googlaa niin löytyy ohjeita.

  5. Piia said,

    7 maaliskuun, 2011 klo 10:25 pm

    Kiitos vinkeistä! Toreilta aina kyselemme läskitöntä kalakukkoa, mutta valmiina sitä ei ole saanut. Itse pitää tehdä, kun haluaa saada mielensä mukaista. 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: