Jouluna voi keskittyä

Olen nähnyt paljon kehuvia arvosteluja Nicholas Carrin teoksesta Pinnalliset – Mitä Internet tekee aivoillemme. Pääkaupunkiseudun kirjastoissa sitä ei vielä näkynyt suomennettuna versiona, joten tein hankintatoivomuksen. Olen itsekin joskus tehnyt aivotutkimuksen parissa töitä ja oppinut, että kaikki mitä teemme, muokkaa aivoja. Sähköinen kone on erilainen, se ei opi. Aivot sen sijaan voimistavat niitä hermoverkkoyhteyksiä, joita käytämme, ja antavat vähän käytettyjen kuihtua.

On oikeastaan hämmentävää, ettei netin päivittäisen käytön vaikutuksista puhuta enempää. Koko tapamme ajatella ja toimia voi muuttua. Carr epäilee, että syvällinen ajattelu kärsii, kun verkossa tietosilpusta toiseen hypitään hajamielisesti, ja samalla verkko näyttää nostavan esiin ihmisten ei-toivottuja käyttäytymispiirteitä.

En tiedä, kuinka keskittymiskykyinen olento ihminen on ”luonnostaankaan” on, mutta keskittymiskyvyn pirstaloituminen lienee alkanut jo television myötä, ainakin kanavien määrän lisääntyessä: tuli mahdollisuus ohittaa tylsä kohta hyppimällä kanavalta toiselle. Nykyinen kirjallisuuskin vastaa tähän tottumukseen: tapahtumien näkökulma vaihtelee usein henkilöstä toiseen ja menneisyyden ja nykyhetken välillä. Kun lukee 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa kirjoitettuja romaaneja, asioiden kronologinen eteneminen ja perusteellinen tarkastelu voi olla koettelevaa nykyihmisen kärsivällisyydelle.

Nyt joululomalla tätä asiaa tuli mietittyä, kun saatoin rauhassa istua alas ja keskittyä lukemaan. Appivanhempien hyllystä löytyi lempikirjailijani Kurt Vonnegutin Mestarien aamiainen, jonka parissa kului aatonaatto. Vonnegut oli hyvin pirstaleisia tekstejä tuottava kirjailija, jonka mielleyhtymien perässä seuraaminen on välillä lukijallekin rasittavaa. Mutta Vonnegutin teoksissa on erikoinen piirre: luetun kirjan suljettuani tai viimeistään seuraavana aamuna päässäni on kirkas ajatus: tätä hän halusi sanoa. Se mietityttää vielä kauan jälkeenpäin. Tämä silppu muodostaa kokonaisuuden, toisin kuin päämäärätön nettisurffailu.

Ai että mitä hän Mestarien aamiaisella halusi sanoa? No, minun tulkintani mukaan se havainnollisti, miten julmasti ihminen kohtelee sellaisia olentoja, joilla ei näe itseisarvoa. Vonnegutilla ihmisten piittaamattomuus luontoa ja toisiaan kohtaan on toistuva teema.

-Piia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: