Miten saisi lähdettyä ulos?

Totesimme kaverini kanssa, että ihmisten kärsivällisyyden laadussa on suuria eroja. Hän ei kuulemma kestä tahtoikäisen raivokohtauksia tyynenä. Minulle taas taaperon kiukku on harvoin rasite, mutta leikkipuistossa seisoskeluun kärsivällisyyteni ei riitä alkuunkaan. Siellä hän taas viihtyy hyvin.

Olen huomannut, että välttelen leikkipuistoilua viimeiseen asti, aika kuluisi taaperon kanssa paljon mukavammin vaikka kotona keittiön lattialla istuen ja halaillen. Muihin vanhempiin olisi mukava tutustua, mutta leikkipuistoympäristö on jotenkin niin epäviihtyisä, etten jaksa olla siellä.

Ulkoilla kuitenkin pitäisi, ja olen yrittänyt saada itseäni liikkeelle siten, että tutustumme lähiympäristön monenlaisiin viheralueisiin. Olemme käyneet sekä lähimetsissä että puistoissa. Kun olimme väistelleet lehtipuhaltimia yhdessä puistossa, menimme seuraavana päivänä Taiton, Tompan ja toisen lapsiperheen kanssa toiselle suunnalle kartanopuistoon, jossa on vanhoja hienoja puita ja lammikko sorsineen.

Puiston vanhat tammet olivat eläinten suosiossa: närhet kuljettivat tammenterhoja talvivarastoihin, ja oravatkin olivat paljon pulskemmassa kunnossa kuin tämän vuoden huonolla kuusensiemensadolla kituuttavat lajitoverinsa. Seurasimme, miten orava keräsi myös kuivaa heinää pehmusteeksi: ensin se kääri heinän hyvin huolellisesti palloksi suuhunsa, ja vei sen sitten lehtikuusen oksassa olevaan pesäänsä. Närhiä ei muuten juuri pääsekään näkemään, mutta syksyllä ne eivät jaksa piileksiä, kun on saatava ruokavarastot kuntoon.

Taaperoille sorsien katsominen oli elämys sekin. Puolet lammikon pinnasta oli jo jäässä, ja koko parvi uiskenteli toisella puoliskolla etsimässä ruokaa.

Vähän aikaisemmin syksyllä verotimme Taiton kanssa tammenterhoista oman osuutemme, ja istutimme niitä talomme lähimetsiin. Kengän kärjellä raapimalla ei kovin syviä istutuskuoppia saanut aikaan, mutta odotan uteliaana, ilmestyykö talomme takapihalle yhtään pikkutammea.

-Piia

1 kommentti

  1. Laura said,

    9 marraskuun, 2010 klo 6:38 am

    Minä viihdyin leikkipuistoissa silloin, kun pari ensimmäistä lasta olivat taaperoita. Kävimme vuorotellen eri puistoissa. Mutta siihenkin kyllästyy.
    Nykyään on oma piha, ja jos ulos asti pääsee, niin siellä kyllä riittäisi hommaa koko perheelle. Naapurin lapset on kiva kutsua omalle pläntille leikkimään ja päinvastoin.
    Tällä hetkellä ihmettelemme, kuka kumma kaivaa isoja onkaloita takapihallemme. Kaivoimme loppukesästä muumiotautiset ja muuten huonot omenat kuoppiin maahan. Joku otus näyttää etsivän joko omppuja tai niitä syöviä pienempiä eläimiä, matoja ym. Jälkiä ei ole vielä jäänyt tunnistettavaksi.
    Pehmeään multaan tehdyt isoimmat kolot ovat sen kokoisia, että voisivat olla ketun tai kissan jäljiltä. Pienemmät voisivat olla ehkä lumikon, sillä sellaisen jälkiä on pihallamme joka talvi. Ja kaikkein pienimmät taitavat valitettavasti olla myyrien tekosia…


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: