Onko se aina noin rauhallinen?

Ylläolevaan kysymykseen joudun vastaamaan melkein aina, kun kyläilen Taiton kanssa jossakin uudessa paikassa tai meillä on joku kylässä. Vastaus on, että jotakuinkin. Varmaan hänelle on osunut joku viilipyttygeeni, mutta luulen, että myös arkielämässämme on myös monia sellaisia piirteitä, jotka altistavat rauhallisuudelle ja hyvälle keskittymiskyvylle.

Emme syö lihaa ollenkaan, joten hyvien proteiinien saamiseksi ruokapöydässä on kalaa melkein joka päivä, lajeja vaihdellen. Monissa kalalajeissa on rasvahappoja, jotka ovat välttämättömiä aivojen toiminnalle. Saa niitä kasvisruuastakin, mutta harvanpa ruokavalioon vaikkapa pellavaöljy kuuluu.

Pidämme kiinni ruoka- ja unirytmeistä aika tarkkaan, jotta ainakaan väsymys tai heittelevä verensokeri eivät lietsoisi kiukkukohtauksia. Satunnaista iltakiukkua rauhoittaa usein jo lohduttelu, että ”olet varmaan hirmuisen väsynyt”.

Sokeria vältämme ruokavaliossa samasta syystä kuin edellä. Vaikka eräs sairaanhoitaja väittikin, että sokerin villiinnyttävä vaikutus olisi ihan tieteellisesti kiistetty, arkikokemus kertoo muuta. Siksi tarjoamme ruokajuomaksi vettä, maitoa tai piimää, välipalaksi maustamatonta jukurttia marjojen ja vähäsokerisen myslin kanssa. Pullan sijasta suosimme täysjyväviljaa. Hyvä syy välttää sokeria on myös sokerin kasvattama syöpäriski, hammas- ynnä muiden haittojen ohella.

Televisiota ei ole, eikä Areenastakaan katsota vielä lastenohjelmia. Niiden sijaan luemme valtaisat määrät lastenkirjoja, sillä Taito kiikuttaisi niitä luettavaksi ihan loputtomasti. Vähän vanhemmista lapsista liian hurjien lastenohjelmien vaikutuksen näkee *niin* selvästi. Jossain vaiheessa töllöönkin lienee tutustuttava, mutta ei vielä.

Kun Taito alkoi puhua pitkiä lauseita, tajusin, että kieltämis- ja kehottamistyylimme taitaa olla aika sovitteleva. Hän sanoo, että ”jos Taito sen lelun voisi saada” tai ”jos vaikka äidin syliin”. Kiellämme tietysti, kun tarvetta on, mutta vältämme vastakkainasettelun lietsomista. Olen myös sitä mieltä, että kaksivuotiaan harmi on ihan oikeutettua, jos ei saa vaikkapa herkkuja silloin kun on nälkä. Silloin lohdutetaan, mutta selitetään samalla, että ensin pääruoka, sitten jälkiruoka. Nykyään tämä perustelu menee läpi jo kerralla tai muutamalla, eikä aiheuta kiukkua.

Perusturvallisuus lienee myös hyvin hanskassa, sillä vauvaa kuljetettiin kantoliinassa puolivuotiaaksi asti, imetettiin vuoden ikäiseksi ja perhepedissä nukumme vieläkin. Tuttia ei sen sijaan otettu koskaan käyttöön, kun aitojakin vaihtoehtoja oli tarjolla. 🙂

Rauhallisuus ei tarkoita sitä, että taapero tottelisi aina annettuja ohjeita. Hän pyrkii päämääriinsä aikamoisella sinnikkyydellä kielloista välittämättä. Maustehyllystä hän hakee maustepurkkeja tutkittavaksi ja lattialle kaadettavaksi, kun silmä välttää. Kämppis taas on hermorauniona, kun eteisen peiliin ilmestyy aina käden jäljet samaan paikkaan.

Huutaminen on ihan turhaa, kun se ei saa ainakaan tätä lasta noudattamaan kieltoja sen paremmin. Yhtä hyvin voi sitten ohjata rauhallisella äänellä. Lapsi myös omaksuu koko ajan toimintatapoja ympäristöstään, enkä minäkään halua, että minulle huudetaan. Yritän aina ajatella, millaisia käytöstapoja toivoisin, kun hän aikanaan on joutunut omaishoitajaksi ja minä sitten dementoituneena teen milloin mitäkin ei niin sisäsiistiä. 🙂

-Piia

11 kommenttia

  1. Kati said,

    25 heinäkuun, 2010 klo 8:08 pm

    Hei,
    Löysin blogisi sattumalta ja mielenkiintoisia asioita kirjoitat. Monet varmaan ovat kommenteistasi nyreissään (jotenkin olen huomannut että terveen elämän aiheuttamat positíivisen tulokset saavat monissa huonon omatunut ym. kiukun pintaan).

    Itse olen kuitenkin huomannut samaa. Meillä taapero ei syö sokeria, paitsi joskus jossain kauravanukkaan seassa. Se syö pääasiassa luomuruokaa ja kalaa. Lihaa ja maitotuotteita ei lainkaan. Sillä on selkeät rytmit. Kannettu liinassa/repussa ja vielä lähemmäs 1v jopa nukkui liinassa päivätorkkuja. Imetystä lapsentahtisesti 1v asti. Meillä halitaan paljon, kuunnellaan lasta. Pyritään rauhalliseen elämään. Tv:tä meillä ei juuri katsota. Lapsi vasta nyt melkein 2v on saanut katsoa hetken jotain maisa dvd;tä.
    Mikä on lopputulos. Taapero on rauhallinen tapaus. SE on reipas ja utelias kyllä vieraissa, menee tutkimaan paikkoja muttei riehu. Säännölliset unet ja ruoat takaavat meilläkin sen, että itkupotkuraivareita ja muuta ylimääräistä hässäkkään on hyvin harvoin. Kaikki sujuu varsin rauhallisissa merkeissä ja keskivertopäivänä lapsi ei itke kertaakaan.
    En ole ajatellut tätä aiemmin, koska kyseinen ravinto ja muu on ollut meille itsestäänselvää oman elmäntyylin vuoksi. Nyt vasta heräsin kirjoitukstasi huomaamaan, että on se meilläkin varsin rauhallinen taapero 🙂

    Tsemppiä teille! Tulen toistekin lukemaan!

  2. Piia said,

    27 heinäkuun, 2010 klo 4:49 pm

    Kiva kuulla, että samanlaisia havaintoja on muillakin. Kun on vain yksi lapsi, on vaikea tietää, mikä on sattumaa ja mikä elämäntavan seurausta.

    Minullekin tuli sellainen olo, kuulostanko nyt kauhean omahyväiseltä. Arkijärjellä havainnoiden kuitenkin näyttää siltä, että jotkut kasvatus- ja elämäntaparatkaisut luovat levottomuutta enemmän kuin jotkut toiset.

  3. Laura said,

    28 heinäkuun, 2010 klo 2:53 pm

    Meillä ei kyllä ole rauhallisia muksuja! Iso osa riehumisessa on mielestäni sillä ,että siskot ovat niin samanikäisiä. He yksinkertaisesti kaipaavat kaikki huomiota samaan aikaan ja ovat kiinnostuneita samoista leluista ja leikeistä. Meillä syödään liikaa sokeria, mutta muuten ruokavalio on kasvisvoittoista. Kalaa syömme liian harvoin, ja siksi muksut ovat saaneet yksivuotiaasta lähtien omegakapseleita.

    Itse olen sokeri-lihadieetillä ja tv:n ääressä kasvanut entinen pikkuenkelilapsi. Minun kohdallani temperamentilla oli enemmän tekemistä rauhallisuuden kanssa kuin millään muulla. On ollut kummallista, kun omat lapset ovat ihan erilaisia kuin itse olin lapsena.

    Sokeria olen yrittänyt opetella syömään ja syöttämään lapsille vähemmän aina siitä lähtien kun ihkaensimmäinen raskaustesti näytti plussaa. Välillä onnistutaan, välillä repsahdetaan. Lapset eivät katso telkkua juuri ollenkaan, sen sijaan he katsovat videoita.

  4. Marjo said,

    2 elokuun, 2010 klo 12:59 pm

    Tämä kirjoitus on jollain lailla hymyilyttävän tyypillinen ensimmäisen lapsen äidin kirjoitus. Ihan positiivinen kyllä, mutta vähän sellainen että ei tiedä ärsyttääkö se vaiko ei.

    On tietysti ihanaa, että lasta kuunnellaan ja hänen elämästään tehdään turvallista ja helposti ennakoitavaa. Mutta temperamentti on sisäsyntyistä eikä sitä voi valita. Temperamenttia ei myöskään voi lapselle opettaa. Käyttäytymistä kyllä voi, mutta se on taas osittain siitä temperamentista kiinni että kuinka hyvin neuvot lapseen uppoaa ja toki myös opettajasta, en minä sitä kiistä. Mutta kaikki lapset ovat erilaisia siinä, kuinka he vanhempiaan uskovat.

    Mulla nousee aina karvat pystyyn, kun vanhemmat julistavat kuinka he ovat juuri tietyllä tavalla tekemällä saaneet aikaan tietynlaisen lapsen. Tottakai perusluonteeltaan rauhalliset vanhemmat ovat melko rauhallisia kasvattaessaankin. Myös heille syntyy ehkä hiukan todennäköisemmin rauhallisen temperamentin omaava lapsi. Mutta jos vanhemmat ovatkin räiskyviä temperamentiltaan ja lapsikin sitä, on perheessä luonnollisesti enemmän yhteenottoja eikä se ole vaarallista. Kunhan lapsen oikeuksia kunnioitetaan.

    En ymmärrä, miten se, että lasta kannetaan liinassa tai hän ei katso televisiota tai hän nukkuu vauvaiän jälkeen perhepedissä vaikuttaa lapsen rauhallisuuteen/turvallisuuteen? Ne kun eivät ole mitään automaattisia asioita, joita tarvitaan vaikka hyvään perusturvallisuuteen.

    Televisio ei ole mikään iso paha mörkö, vaan sieltä tulee paljon laadukasta ja kehittävääkin katsottavaa, ei sitä taaperoa tarvitse Turtlesin ääreen heti istuttaa. Liinassa kantaminen ei mielestäni ole mitenkään parempaa kuin rattaissa istuminenkaan, sylissä pitäminen on toki tärkeää noin muuten.

  5. Marjo said,

    2 elokuun, 2010 klo 1:01 pm

    Unohtui sanoa, että tahtoikä on tärkeä kehitysvaihe ja siihen kuuluu juurikin näitä kiukkukohtauksia. Sitä ei siis voi estää, tosin on joitakin lapsia joilla se ei juurikaan näy.

  6. Marjo said,

    2 elokuun, 2010 klo 1:04 pm

    Tuttiasiaan vielä puutun kysymällä, että miten se vaikuttaa perusturvallisuuteen, ettei sitä tuttia annettu? Hiukan on mutkia suoristettu, jos näin ajatellaan.

  7. Piia said,

    3 elokuun, 2010 klo 7:56 pm

    Liinasta: pieni vauva tuntee olonsa turvallisemmaksi tiiviissä paketissa kannettuna kuin ”irrallaan” vaunuissa. Sen huomaa siitä, että vauva tyypillisesti rauhoittuu liinaan kuin nuijalla nukuttaen (kun liinailun aloittaa riittävän pienestä). Vaunuissa taas tulee helposti parku. Kun vaunujen/rattaiden käyttö aloitettiin varsinaisesti vasta puolivuotiaana ja katse vaunujen työntäjään päin, vauva oli jo niin iso ja valmis olemaan kauempana vanhemmastaan, ettei enää parkunut vaunuissa kuin ihan poikkeustapauksessa.

    Vieressä nukkuessa vauva tuntee koko ajan, että vanhempi on lähellä, eikä sen tarvitse olla levoton sen takia, että on jäänyt yksin. Tässä vauvat ovat erilaisia, toisesta yksin olo tuntuu pahemmalta kuin toisesta. Taito oli vauvana seuraa vaativa, joten meillä perhepeti toimi erityisen hyvin. Pienenä vauvana hän nukahti helposti, kun vanhempi loikoi vieressä ja hengitti rauhallisesti. En vieläkään oikein tajua, kuinka vauvan saisi helposti pinnasänkyyn nukutettua.

    En väittänyt, että näillä keinoin väistämättä saadaan tiettyjä tuloksia. Siksi kirjoitin ”viilipyttygeenistä”. Väitän kuitenkin, että ne korreloivat jonkin verran rauhallisuuden kanssa.

    Tietenkään kiukkukohtauksia ei voi kokonaan estää. Helpottaa kuitenkin elämää, jos kiukku ei toistu jatkuvasti eikä jatku tuntikausia. Eilen juuri koin hyvin havainnollisesti, mitä sokeristen herkkujen syönti tekee. Söimme poikkeuksellisesti sokerista jälkiruokaa, ison annoksen jäätelökakkua päivällisen jälkeen. Kun sokerihumala laski, koko ilta oli kiukkua ihan pienistä asioista, jotka eivät taaperoa tavallisesti hetkauta yhtään. Vasta iltapalan syönti sai mielialan rauhoittumaan. Ja sama kiukkuefekti kyllä näkyy monilla aikuisillakin, etenkin jos syö sokeriherkkuja nälkäänsä.

    Kieltääkin voi provosoiden tai sovinnollisesti. Suuttuisin itsekin ”kova kovaa vastaan” -komentamisesta. Taaperon lähipiirin eri aikuiset kieltävät häntä eri tyyleillä, ja hänen reaktionsa kyllä vaihtelevat sen mukaan. Joku kaverini on minulle sanonut jo muinoin, että osaan komentaa ihmisiä niin, ettei se ota päähän. 🙂

    Tutista vielä, tarkoitukseni oli sanoa, että ”aitoja asioita” oli tarjolla niin paljon, että ilman tuttiakin pärjättiin hyvin. 🙂

    Tomppa ja minä olemme kuulemma molemmat olleet lapsina vilkkaampia. Kun muistelen lapsuuteni kiukkukohtauksia, niin olen sitä mieltä, että tökeröllä suhtautumisella kiukkuun on kyllä saatu raivoaminen jatkumaan kauemmin kuin olisi tarvinnut.

  8. Marjo said,

    7 elokuun, 2010 klo 5:49 pm

    No, kasvatuksesta on vaikea ja aika turhakin keskustella netissä ilman katsekontaktia. Niin moni asia on vaikeampi selittää, kun ei ole varma puhutaanko samasta asiasta.

    Tuosta liinailusta on tullut jo melkein uskonto, joskus tuntuu. Liinailu ei ole ainut tapa pitää lasta lähellä. Meillä on molemmat viihtyneet hyvin vaunuissa, varsinkin tämä nuorempi. Liinassa ei kumpikaan ole oikein osannut olla, vaikka ihan pienenä onkin aloitettu. Eli sekään asia ei ole niin mustavalkoista, kaikki ei tykkää kaikesta ja turvallisuutta/läheisyyttä voi olla aivan yhtä paljon.

    Ymmärrän kyllä, miksi perhepetiä ja liinailua pidetään hyvänä asiana ja sitä ne varmasti osalle ovatkin. Mutta siinä mennään metsään, jos kuvitellaan, että ilman niitä ei voi olla yhtä lapsilähtöistä meininkiä. Eli sitä tarkoitin, kun sanoin, etteivät ne ole mitään perusturvallisuuden vaatimuksia.

    Tottakai kiukkuun voi reagoida monella tapaa, on hyviä ja huonoja tapoja. Mutta myös niitä kiukkuja on monenlaisia. On tärkeää, että lapsen kiukkuun suhtaudutaan oikein, mutta se ei silti estä kaikkien lasten kiukuttelua. Ehkä se ajan myötä vähentää niitä, mutta välttämättä siinä hetkessä se ei edes helpota tilannetta. Toiset lapset vaan raivoavat enemmän kuin toiset, vaikka vanhemmat yrittäisivät olla kuinka fiksuina tilanteissa.

    Luin juuri Cacciatoren ”kiukkukirjaa”. Aiheesta voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta ehkä se ei kuulu tähän 😉

    Tuosta sokerista en itse ole kovin vakuuttunut, eikä se pieninä määrinä minusta erityisemmin vaikuta. Ehkä asiaa voisi tutkia, mutta se menee niin kamalan vaikeaksi kun ihan kaikessa, jopa täysjyvämuroissa on sitä sokeria.

  9. Laura said,

    9 elokuun, 2010 klo 12:00 pm

    Tuo oli hyvä ajatus, että millaisia käytöstapoja toivoisi itse sitten, kun jälkikasvu on joutunut omaishoitajan hommiin. 🙂 Laitamma korvan taakse.
    Meillä on perusluonteeltaan hyvin vilkas ja hyvin temperamenttinen ja voin allekirjoittaa ja vahvistaa kaiken. Sokerin määrää rajoitetaan, kalaöljyä otetaan kapseleinakin vaikka ruoassakin on, rutiinit, rajoitettu television katselu/pelaaminen, kantanut olen 1½-vuotiaasta niin kauan kuin tarvitsi jne. Ja kaikki on opittu kantapään kautta, eli se toinenkin vaihtoehto on myös testattu.

  10. Piia said,

    10 elokuun, 2010 klo 8:57 am

    Muistan Laura, että jossain parin vuoden takaisessa kirjoituksessa mainitsit päivähoidon hoitajien kiinnittäneen huomiota lapsesi rauhallisuuteen ja pohdiskelevaan tapaan olla. Mutta ehkä ajat ovat siitä muuttuneet. 🙂

    Ei liinailu ole mikään ainoa oikea tapa, mutta olen sitä mieltä, että monet vauvat siitä hyötyisivät. Kun on sellaisia tapauksia, joita epätoivoiset vanhemmat nukuttavat ajamalla autoa korttelin ympäri. Silloin olisi helpompi vain tunkea lapsi liinaan ja lähteä kävelemään. Jos taas on sattunut sellainen vauva, joka on tyytyväinen ”irrallaan”, niin sitten voi yhtä hyvin kärräilläkin.

  11. Piia said,

    22 elokuun, 2010 klo 12:28 pm

    Huomasinpa tällaisen vanhan Hesarin uutisen, jonka mukaan ADHD lievittyy luontokävelyllä yhtä tehokkaasti kuin lääkkeillä, mutta rauhallinenkaan kaupunkiympäristö ei tee samaa vaikutusta:
    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Luontoretki+lievitt%C3%A4%C3%A4+ADHDn+oireita+yht%C3%A4+paljon+kuin+l%C3%A4%C3%A4kkeet/1135240312729

    Tuli mieleen, että telkkarinkin vaikutus on laajempi kuin pelkkä ohjelmien sisältö. Liikkuvan kuvan jatkuva katsominen jo voi tehdä levottomaksi, etenkin kun samalla fyysistä tarmoa ei tule purettua.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: