Olen pitkään halunnut lukea muumikirjat uudelleen läpi. Pidämme paljon Tove Janssonin kuvituksista, etenkin Kuka lohduttaisi Nyytiä on aivan ihana kirja niin runoiltaan kuin kuviltaankin. Eteiseemme roikkumaan hankitaan joka vuosi alkuperäisistä Janssonin kuvituksista koottu muumikalenteri, ja nukumme koko perhe Nyyti-kuosisissa muumilakanoissa. Taito kyselee nykyään innokkaasti hahmojen nimiä, ja on tuohtunut, jos en osaa nimetä kaikkia.
Halusin myös selvittää, pitääkö se väite paikkansa, että Muumipeikko on oikeasti rakastunut Nuuskamuikkuseen eikä Niiskuneitiin. Janssonin taustan tuntien se olisi mahdollistakin. 🙂
Järjestelmällisenä ihmisenä selvitin ensin, mikä on muumikirjojen oikea järjestys, jotta tiedän, mistä aloittaa. Muumeja on kämppiksen kirjahyllyssä pitkä rivi. Eka kirja puuttuikin kirjahyllystä, se oli minulle ennestään tuntematon kuvakirja Muumit ja suuri tuhotulva. Alkuteos on vuodelta 1945, mutta se on suomennettu vasta 1992. En saanut sitä käsiini ennen loman alkua, joten aloitin Muumipeikosta ja pyrstötähdestä. Se on kirjoitettu 1946 atomipommin uhan varjossa.
Tähän mennessä taisin pitää eniten Vaarallinen juhannus -teoksesta, jossa juhannusyönä jonkinlainen anarkismin aalto pyyhkäisi yli muumien asuinsijojen, ja hahmot vapautuivat tekemästä turhia asioita, jota he tekivät vain velvollisuudesta. Riemukkaimpana mieleeni jäi kohtaus, jossa Nuuskamuikkunen vapauttaa 24 lasta hiekkalaatikolta. Sen alku on synkkä:
Tähän kauheaan puistoon tuli joka päivä kaksikymmentä neljä nujerrettua lasta, jotka joku oli jostakin syystä unohtanut tai kadottanut. He olivat karvaisia metsän lapsia, jotka eivät pitäneet puistosta eivätkä hiekkalaatikosta, jossa heidän piti leikkiä. He tahtoivat kiipeillä, seisoa päällään, juosta yli nurmikoiden…
Mutta sitä eivät ymmärtäneet Puistonvartija ja Puistotäti, jotka istuivat molemmin puolin hiekkalaatikkoa heitä vahtimassa.
Mitä nuo lapset olisivat voineet tehdä? Mieluimmin he olisivat haudanneet heidät molemmat hiekkaan, mutta he olivat niin pieniä etteivät jaksaneet.
Tove Janssonin perikunta on tuotteistanut muumeja liikaa, mutta onneksi alkuperäisessä tuotannossakin riittää ammennettavaa. Eilen järjestimme meillä lauluillan, jossa laulelimme ihan tavallisia tuttuja lauluja uuden vuoden kunniaksi. Huomasin laulukirjaa katsellessani, että Tove Jansson kirjoittanut myös Syyslaulun (Höstvisa) alkuperäiset ruotsinkieliset sanat: Vägen hem var mycket lång och ingen har jag mött, nu blir kvällarna kyliga och sena…, voi – ih.
-Piia
Ekoelämää 
Laura said,
6 tammikuun, 2010 klo 8:20 am
Hehei! Sattuipa hauskasti, että meilläkin on innostuttu alkuperäisistä muumeista juuri kuluneen puolen vuoden aikana! Itse tutustuin alkuperäisiin satuihin yli kymmenvuotiaana, ja silloin niiden fantasiamaailma ei kolahtanut. Mutta kerkesinpä vielä tällä iällä tajuta, mikä aarre meillä niissä teoksissa on!
Meillä oli kaksi kokoelmakirjaa jo entuudestaan, kun lapset olivat saaneet ne lahjaksi jo vuosia sitten. Yllättäen viisivuotiaamme innostui kuitenkin Muumeista anarkististen sarjakuvien ansiosta (sellaisen kirjan saimme joululahjaksi viime vuonna). Niissä sarjakuvissa tutuista tarinoista esitetään uusia muunnelmia, Muumiperhe juhlii riehakkaasti, ja Niiskuneiti ostaa bikinit Rivieralla…
Kuka lohduttaisi Nyytiä on minun suosikkini, mutta viisivuotias draamakuningattareni odottaa jännittyneenä, mitä parhaillaan menossa olevassa Taikatalvessa tapahtuu. Pyrtötähti ja Taikurin hattu on nyt kahlattu läpi.
Viisivuotias on pakahduttavan ihastunut Nipsuun, joka on samanlainen arkajalka kuin hänkin. Minä kiitin Muumien tuotteistamista, kun tyttö sai jouluna kainaloonsa Nipsu-pehmon ja Nipsu-mukin. Nipsu kulkee nyt mukana kaikkialla ja on syrjäyttänyt vuoteesta kaikki muut turvapehmot. Nipsu taistelee kaikkia sängyn alla asuvia mörköjä vastaan! Kolmevuotias taas rakastaa Niiskuneitiä (koska hän tykkää koruista) ja Muumipeikkoa.
Kolmevuotias kuuntelee mieluummin typistettyjä Muumisatuja, joissa on piirrosohjelmista otettu kuvitus. Niitä meillä on kirjaston poistomyynnistä ostettuina hieman kulahtaneina versioina.