Kateviljelyä

Kesähelteet iskivät tänä vuonna ennätysaikaisin. Jotta kasvimaa ei olisi kuivunut ihan karrelle, meille tuli kiire hankkia katemateriaalia. Ei muuta kuin heilumaan ulos viikatteen kanssa ja niittelemään pihanurmea kasvimaan peitoksi. Tavallisesti aloitamme kattamisen vasta vähän myöhemmin, jotta kate ei hidastaisi maan lämpenemistä.

Peltomaamme on päässyt huonoon kuntoon, ja maa on rakenteeltaan kuin kuivaa tuhkaa. Vesi jää helposti pinnalle lammikoiksi, ja maa pidättää vettä huonosti. Olemme jo muutaman vuoden tehneet töitä saadaksemme edes kasvimaalle varatun alan parempaan kuntoon. Tänä vuonna peltokuokan kanssa heiluessamme oli mukava huomata, että lierot ovat palanneet!

Kasvimaalle on kannettu monenlaisia katteita, jotta kosteus säilyisi maassa paremmin ja tarvitsisi kitkeä vähemmän. Vähitellen kate myös lisää maan humuspitoisuutta, siis tavoitteena on saada aikaan multava kasvimaa. Katteena olemme kokeilleet ainakin niitettyä heinää, haravoituja lehtiä, havuja, ja jopa sanomalehtiä ja loppuun palvelleita lakanoita on levitelty kasvimaan suojaksi. Vihreä ruohosilppu on myös typpilannoite. Kaikki ovat toimineet ihan hyvin, sanomalehdet vain on ankkuroitava kivillä paikalleen, muuten ne lentelevät pitkin pihaa. 🙂

Toissa vuonna rakensimme kompostin. Päätimme, että huussin sisältö saa sekin palvella kasvimaan tarpeita muun kompostoitavan jätteen joukossa. Tänä vuonna ensimmäinen kompostierä leviteltiin lannoitteeksi. Komposti näytti toimineen hyvin, ja multa oli voimakkaan näköistä. Perunalle huussiperäistä kompostimultaa ei voi kuulemma antaa, koska se sisältää liikaa klooria. Eipä se olisi kyllä riittänytkään, sillä noin aarin kokoinen kasvimaa imaisi koko kuution kompostia.

Nyt onkin jännittävää seurata, kuinka luomulannoitteet toimivat. Maalle on kylvetty jo valikoima erilaisia juureksia, tämän vuoden erikoisuutena on kaurajuuri. Äitini hoivailee fenkolintaimia ja purjoja. Hernemaa odottaa vielä kylväjäänsä, ja tomaatintaimet pysyvät kuistilla, kunnes voimme luottaa yökylmien olevan varmasti ohi.

-Piia

1 kommentti

  1. Laura said,

    1 kesäkuun, 2009 klo 8:37 pm

    Ai niin ne katteet! Ajattelinkin, että jotain unohtui…
    Meidän pikkuruisella kasvimaallamme kasvavat jo hyvää vauhtia sipuli, retiisi, porkkana ja herne. Perunaa istutin tänään suoraan nurmikolle, kompostimultaa vain päälle. Tämä keino todettiin hyväksi viime kesänä. Yritin ottaa viljelyhommat tänä vuonna huomattavasti rennommin, ja olen tainnut onnistua tavoitteessani.
    Kaksi vanhinta lasta saivat omat pienet peltotilkut, toivottavasti edes he saavat jotain satoa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: