Siinä se nyt komeilee, pottaan väkerretty ensimmäinen kunnon kakka. Tekisi mieli asetella vitriiniin esille, mutta vessanpyttyyn se taitaa kuitenkin joutua. Tai no, tämä oli minun seurassani ensimmäinen, Tomppa oli onnistunut sieppaamaan pari jo aikaisemmin.
Kun Taito oppi istumaan tukevasti ja turvallisesti, arvelimme, että istukoon potallakin samantien. Hankimme Babybjörnin istuinmallisen potan hänen lähestyessään yhdeksän kuukauden ikää. Siitä lähtien hän on päässyt potalle istuksimaan vaipanvaihtojen yhteydessä. Vaippapyykissä ja pepun pesussa on ollut kova työ, joten kaikki potan suoma kevennys työtaakkaan on otettu ilolla vastaan. Monesti päivän kaikki viisi vaippaa ovat kakkavaippoja.
Pissoja alkoi lirahdella pottaan alusta lähtien, mutta reilun kuukauden aikana ei kakkoja näkynyt. Lorauksia seurasivat aina vuolaat kehut, joten istuskelun tavoite valkeni vauvelille nopeasti. Nyt pissoja päätyy pottaan yhdestä neljään joka päivä. Toki vaipatkin kastuvat edelleen.
Tavoitteen laajentaminen on ollut hankalampaa. Näen kyllä yleensä, milloin vaippaan äkistellään sisältöä, mutta ongelmana on saada haalarit ja vaippa pois tarpeeksi nopeasti. Siitäkin usein seuraa toimituksen jääminen puolitiehen, ja seuraava kakkavaippa heti perään. Moninkertainen vaatteidenvaihtoruljanssi ei ole houkutellut järjestelmälliseen kakanmetsästykseen.
Ennen Taiton syntymää olimme kovasti kiinnostuneita vaipattomuudesta. Vaipattomuuskokeilut tyssäsivät oikeastaan tähän samaan ongelmaan: kuinka saada vaatteet ja vaippa pois päältä ajoissa? Kakkavaippoja pestessä on kerran jos toisenkin tullut mieleen, että täytyy olla helpompikin tapa hoitaa asiat. Mitä järkeä on opettaa lapsi ensiksi kakkimaan kankaaseen ja sitten yrittää epätoivoisesti saada läntit lähtemään pesussa, hohhoijaa? Maailmalla halkiohousut ovat yleinen ratkaisu, mutta eivät oikein meidän ilmastossamme.
-Piia
Laura said,
28 maaliskuun, 2009 klo 10:54 am
Meitäkin se vaipattomuus houkutteli, mutta kyllä siinä aika nopeat refleksit pitää vanhemmalla olla, ja potta aina lähellä…Tai sitten ruoka-ajat niin selkeät ja lapsi aineenvaihdunnaltaan jämpti, niin että homma on aina ennakoitavissa. Meidän keskimmäinen olisi ollut sellainen, mutta kaksi muuta eivät. Eli lapsestakin riippuu…