Nimenantojuhla

Nykyään kaikkien elämä ei mene saman muotin mukaan, ja perhejuhlien puitteissakin on valinnan mahdollisuuksia. Kun lasta ei kastettu, nimenantojuhlan järjestämisessä piti käyttää luovuutta. Toki kastekaan ei oikeasti ole nimenantotilaisuus, vaan seurakuntaan liittämistilaisuus, ja kristitty perhekin voi antaa nimen millaisin seremonioin haluaa.

Halusimme lapselle pakanakummit, vaikkei hän kirkkoon kuulukaan, koska lapsella on hyvä olla myös aikuisia ystäviä. Itselleni on myös jäänyt lämpimiä muistoja kummien tärkeydestä. Kerroimme kummiehdokkaille, että toivomme heiltä läsnäoloa, emme niinkään hienoja synttärilahjoja lapselle.

Juhlien ohjelmana Tomppa kertoi ensiksi seurustelumme alkamisesta yli kahdeksan vuotta sitten, olivathan kyseessä myös vihkiäisjuhlat. Sitten minä esittelin tarinan lapsen nimen taustalla. Vauva-lehden viime numeron nimenantojuhla-artikkelista saimme idean kummien osallistamiseen ominaisuusleikin kautta. Pyysimme jokaista kummia miettimään, minkä ominaisuuden itsestään antaisi myös lapselle, jos ominaisuuden siirtäminen olisi vain mahdollista ja perustelemaan valintansa. Kerroimme myös omat valintamme. Vieraat pääsivät myös selailemaan valokuvakansiota seurustelumme alkuajoilta ja vauvakuvia.

Ominaisuuksien pohtiminen toi lämminhenkisen lisänsä juhlaan, suosittelen lämpimästi ohjelmanumeroa muillekin! Jos kummeista olisi kiinni, lapsi saisi rohkeutta tehdä omat valintansa, myönteisen elämänasenteen ja hyväntahtoisen suhtautumisen muita ihmisiä kohtaan. Meiltä hän saisi kärsivällisyyttä ja maalaisjärjen käyttötaitoa.

Valitsimme lapselle kahdeksi ekaksi etunimeksi suomalaiset nimet, joilla on jokin merkitys, ja kolmanneksi nimeksi minun suvustani periytyvän nimen. Kokonaisuudeksi oli tulossa Taito Kataja Viktor. Muutama päivä ennen juhlia saimme maistraatilta kirjeen, jossa kerrottiin yllättäen, ettei Kataja-nimeä hyväksytäkään, ainakaan suoraan. Perusteluna oli, että se on käytössä myös sukunimenä. Edessä on siksi vielä anomus nimilautakunnalle, ja lapsen lopullinen nimi selviää muutaman kuukauden käsittelyajan jälkeen…

-Piia

4 kommenttia

  1. CC said,

    15 heinäkuun, 2008 klo 11:57 pm

    NImilautakunta ei ole aina väärillä jäljillä. Vanhempien kannattaa aina myös miettiä sitä, että vaikka he rakastaisivat jotain nimea joutuu Lapsi sen kanssa elämään. En sano, että Kataja on huono nimi, mutta….. ihan hyvä, että nimilautakunta miettii asiaa niin tekin voitte ;)) Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, ettei sukunimiä kovin helposti hyväksytä etunimiksi.

  2. Lallu said,

    16 heinäkuun, 2008 klo 11:07 am

    Aika outoa, jos tuon perusteella kaunis nimi hylätään. Sittenhän ei pitäisi hyväksyä Lauria, Tapania jne 🙂

  3. nti Täti said,

    16 heinäkuun, 2008 klo 4:29 pm

    Ominaisuusleikki oli toden totta oiva idea juhlaan, vaikka ainakin tämän kummitädin ajatusten iloisen sisällön välittäminen juhlavieraille vaatikin hieman ponnistelua jalkojen täristessä jännityksestä ja äänen väristessä tilanteen nostattamasta liikutuksesta. C:

    Nimen kanssa on nyt sitten aika jännät paikat – eiköhän tuo mene läpi, jos Suomessa on 7 etunimeltään Katajaa jo valmiiksi! Sukunimenä Kataja on tosin melkein 3000:lla.

    Juuri edellisten kaltaisista ohjelmanumeroista tai tapahtumien käänteistä tulee lapsen elämään mukavia identiteettiä rakentavia tarinoita ajoilta, joilta hänellä ei voi olla muistikuvia – vanhempien, sukulaisten ja aikuisten tuttujen muistelemat asiat auttavat ymmärtämään omaa elämää tai ovat monin verroin hauskempia aarteita kuin mikään kummilahja, jonka voisi keksiä. 🙂 Itsekin tiedän tarkkaan, minkälaisen valintaprosessin omat etunimeni ovat läpäisseet ja varsinkin lapsena sen kertominen kuului äidin valtavaan meidän lasten varhaisvaiheita käsittelevään tarinakokoelmaan.

  4. Katajainen said,

    30 elokuun, 2008 klo 7:49 pm

    Onkohan nimiasia jo selvinnyt? Saiko lapsi kauniin Katajan nimekseen?


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: